Ohita
Tampereen Ratinanrannassa tyhjä toimistotalo täyttyy taiteesta osoitteessa Voimakatu 11. Kuva: Upeart
Tampereen Ratinanrannassa tyhjä toimistotalo täyttyy taiteesta osoitteessa Voimakatu 11. Kuva: Upeart

Tiedote -

Purkutalo muuttuu taidetta tulvivaksi kulttuuritilaksi Tampereen ydinkeskustassa

Dynaaminen kesänäyttely pohtii ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta taiteen keinoin. Muutos.art Tampere avaa ovensa Ratinanrannassa kesäkuussa 2024. Näyttelyn taiteilijahaku on käynnissä.

Tampereen Ratinanrannassa entinen toimistotalo muuttuu elämykselliseksi taiteen keskukseksi ensi kesän ajaksi. Hankkeen keskiössä on kymmenien taiteilijoiden toteuttamat taideteokset sekä työpajat, jotka täyttävät purettavaksi määrätyn kiinteistön kolme kerrosta. Muutos.art Tampereen kesänäyttely avautuu yleisölle kesäkuun alussa ja on avoinna elokuun loppuun asti osoitteessa Voimakatu 11.

Eri taidemuodot yhdistyvät tyhjentyneen toimistotalon 3 800 neliömetrin tiloissa kokonaisuuden nivoutuessa teemallisesti kestävän kehityksen aiheiden ympärille. Ympäristönäkökulma valikoitui näyttelyn lähtökohdaksi luontevasti.

“Ajankohtaisen ja tärkeän teeman ympärille muodostuu kiinnostava ja monipuolinen taiteellinen kokonaisuus, joka toivottavasti herättää kävijöissä ajatuksia ja keskustelua”, kertoo hankkeen taidekoordinaattori Yiorgos Slunga Upeartilta.

“Ensimmäiseen kerrokseen on suunniteltu kaksi galleriatilaa, joiden näyttelyajat jaetaan taiteilijaseuroille, taideyhdistyksille ja yksittäisille taiteilijoille. Toisessa ja kolmannessa kerroksessa näyttelyn pääteema pääsee oikeuksiinsa, kun tilat täyttyvät kokonaisvaltaisilla tilataideteoksilla, joiden toteutuksessa näkyy materiaalien uusiokäyttö ja kierrätys. Suunnitelmissa on myös toteuttaa iso yhteisöllinen teoskokonaisuus, johon kaikki kävijät voivat halutessaan osallistua. Myös piha-alueelle ideoidaan kesäistä tapahtumallisuutta.”

Muutos.art Tampere tarjoaa tuhansille pirkanmaalaisille ja Tampereella vieraileville ainutlaatuisen taidekokemuksen. Hanke on jatkoa viime kesänä Tampereen Tullin alueella pilotoidulle Purkutaidetalo Pinni47 -projektille, joka keräsi yli 20 000 vierailijaa kahden kuukauden aikana. Pinni47:n toteutuksesta vastasi Pirkanmaan luovat tuottajat ry.

“Tämäntyyppiseen toteutukseen kuuluu orgaanisuus, eli se mitä kaikkea Voimakadulle syntyy ja tapahtuu, nähdään vasta hankkeen kasvaessa lopulliseen muotoonsa”, toteaa Slunga.

Näyttelyn taiteilijahaku on käynnissä

Muutos.art Tampere -näyttelyn taiteilijahaku on käynnissä 7.–29. maaliskuuta. Taitelijavalintoja tehdään juoksevasti jo ennen haun päättymistä. Mukaan voivat hakea Suomessa asuvat ja Suomeen vakituisesti työskentelevät yli 18 vuotta täyttäneet taiteilijat eri taiteenaloilta yksin, työparina tai ryhmänä. Taiteilijavalinnoissa painotetaan taiteellista laatua, ja osaksi paikallisuutta. Hankkeeseen osallistuville taiteilijoille maksetaan taiteilijapalkkio ja korvataan materiaaleista ja niiden kuljetuksista aiheutuvia kustannuksia.

Taiteilijahaku sekä haku näyttelyn vapaaehtoistehtäviin on avoinna osoitteessa www.muutos.art.

Muutos.art on Upeartin kehittämä konsepti, joka tutkii muuttuvien kaupunkitilojen aktivoimista taiteen ja kulttuurin keinoin. Projektin mahdollistaa Tampereen kaupunki ja sen hallinnoima alueellinen kulttuurin kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa. Upeart valittiin Ratinanrannan operaattoriksi avoimen haun prosessilla.

Lisätietoja:

Upeart
+358 50 468 6521
press(at)upeart.com

Aiheet

Kategoriat

Alueet

Yhteyshenkilöt

Upeart, Viestintä

Upeart, Viestintä

Lehdistön yhteyshenkilö +358 50 468 6521 Upeart (Verkkosivu) @upeart (Instagram)

Liittyvä sisältö

NORNAT-kollektiivin teos "Metsän kulku" Tampereen Muutos.art-taidetalossa. Työryhmän jäsenet: Piia Köyste, Heli Jääskö, Greta Rimpiläinen, Alexey Kovzun, Piia Vainio ja Sylvi Siltavirta. Kuva: Upeart

Purkutalo nielaisi sisäänsä valtavan taidekokonaisuuden Tampereen keskustassa – Muutos.art tarjoaa tilataidetta ja tapahtumia rakennuksen kolmessa kerroksessa kesän ajan

Purkutalo Tampereen Ratinassa on muuntautunut elämykselliseksi taidetaloksi, jossa kuvataiteen eri lajit yhdistyvät vangitsevaksi kokonaisuudeksi rakennuksen kolmessa kerroksessa. Ovet Muutos.art-taidetalon jättimäiseen kesänäyttelyyn ja kulttuuritilaan avautuvat yleisölle perjantaina 14. kesäkuuta.

Tilataidetta Muutos.art-taidetalossa Tampereella. Kuvan teokset: Viivi Kiiskinen "Taukotila" ja Jussi TwoSeven "On the Run (Ursus arctos)". Kuva: Ilkka Vuorinen & Kiia Haikola

Taidetalo Tampereen keskustassa kätkee sisälleen hengästyttävän määrän tilataidetta ja haastaa pohtimaan kestämättömiä ratkaisuja, joista ympäristö maksaa kovimman hinnan

Suomen taidekesän tapaus on Muutos.art-taidetalo Tampereella. Entiseen toimistotaloon toteutettu konaisvaltainen tilataidekokemus peilaa ihmisen ja ympäristön välistä suhdetta ja ottaa kantaa Suomessa meneillään olevaan rakennusten purkamisaaltoon. Ovet Muutos.art-taidetaloon ovat avoinna elokuun loppuun asti.

Upeart

Upeart on alusta julkisen taiteen toteuttamiselle Suomessa sekä ulkomailla. Olemme tuottaneet korkealaatuisia taidehankkeita monenlaisiin ympäristöihin jo yli 20 kaupungissa. Paitsi yksittäisiä taidetoteutuksia ja tilaustöitä, tuotamme taidetapahtumia ja koordinoimme kolmea laajempaa monivuotista taidehanketta.

Upeart

Pengerkatu 22 LH.3
00500 Helsinki
Finland