Tiedote -
Valokuvataiteilija Santeri Tuorin ”Lumpeet” valmistui Turun Ylioppilaskyläsäätiön Tyyssijaan
Turun Ylioppilaskyläsäätiön (TYS) uusimpaan asuntokohteeseen Tyyssijaan on valmistunut valokuvataiteilija Santeri Tuorin kaksiosainen taideteos Lumpeet.
Taideteos on kerroksellinen lasilevyille painettu valokuva, jonka takana on videolla ohjattava led-valoverkko. Inspiraation sen vesi- ja lummeteemaan Tuori kertoi syntyneen rakennuksen arkkitehtuurista ja teokselle varatusta tilasta.
”Kulku Tyyssijan sisäpihalle on kuin sukellus läpi rakennuksen rakenteiden. Samalla sisäpihalla sijaitsevat portaikko ja ylätasanne sai ajatukseni kulkemaan lammen äärellä olemiseen. Ajattelin, että tilaan sopisi teos, joka näyttäisi myös jonkin pinnanalaisen tai salatun maailman”, kertoo Tuori.
Teoksessa on kuvattu lumpeita ja vesikasveja. Iltaisin syttyvä video-ohjattu led-valoverkko tuo teokseen uusia kerroksia. Valojen avulla teoksessa on nähtävissä vedenpinnan väreily ja taivaan heijastuksia, mutta myös vedenalainen maailma.
”TYS:n asuntokohteisiin on aiemmin toteutettu taideteoksia ja halusimme jatkaa perinnettä myös Tyyssijassa. Santeri Tuorin Lumpeet istuu loistavasti Tyyssijaan ja toivottavasti ilahduttaa myös Ylioppilaskylän asukkaita sekä muita alueella liikkujia”, toteaa TYS:n asiakkuus- ja viestintäjohtaja Pirjo Lipponen-Vaitomaa.
Teokseen voi tutustua Tyyssijan Inspehtorinkadun pääsisäänkäynnillä sekä sisäpihalla A- ja B-rappujen välisellä seinustalla.
Hankkeen taidekoordinoinnista vastasi Upeart.
Lisätietoja ja Santeri Tuorin haastattelupyynnöt:
press@upeart.com
+358 50 468 6521
Turun Ylioppilaskyläsäätiö:
Pirjo Lipponen-Vaitomaa
asiakkuus- ja viestintäjohtaja
pirlip@tys.fi
040 082 7800