Ohita

Aiheet: Taide

  • Lahden Mukkulaan tehdään näyttävä muraali ensi kuussa

    ​Palkittu hongkongilainen kuvittaja Messy Desk maalaa syyskuussa Lahden Mukkulaan hämmästyttävän taideteoksen. Värikäs teos syntyy Lahden Talojen omistaman seitsemänkerroksisen talon hissirakennelmaan peittäen sen kaksi ulkosivua lähes kokonaan. Teos on osa UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia.

  • Koko talon kattava muraaliteos maalataan Sipooseen

    ​Kuvataiteilija Rustam Qbic maalaa syyskuussa Sipooseen muraalin, joka kiertyy yhtenäisenä teoksena kerrostalon kaikille neljälle ulkoseinälle. Taidokas teos on osa valtakunnallista UPEA17-kaupunkitaidefestivaalia, jota järjestää Upeart-yhdistys.

  • Jyväskylään maalataan Suomen ensimmäinen päivisin ja öisin eri tavoin näyttäytyvä muraali

    ​Sveitsiläistaiteilija Onur Dinc maalaa Jyväskylän keskustaan häkellyttävän, päivisin ja öisin eri tavoin näyttäytyvän muraalin osana UPEA17-festivaalia. Hengästyttävän taidokas ja ajatuksia herättävä seinämaalaus syntyy syyskuussa kuusikerroksisen asuintalon seinään osoitteessa Ilmarisenkatu 7-9. Hämärän aikaan teos saa uusia, pimeässä hohtavia ulottuvuuksia uv-valon avulla.