Gå direkt till innehåll
Entelios kumppaniksi Rechargelle, Pohjoismaiden johtavalle sähköautojen latausyritykselle

Pressmeddelande -

Entelios kumppaniksi Rechargelle, Pohjoismaiden johtavalle sähköautojen latausyritykselle

Sähköautojen latausmarkkinat kasvavat. Sitä mukaa kun sähköautojen määrä nousee, julkisten latausasemien kysyntä kasvaa. Entelios on solminut kumppanuussopimuksen nopeasti kasvavan Rechargen kanssa. Recharge on yli 2 600 lataustolpallaan Pohjoismaiden johtava latausoperaattori.

Recharge on sähköisen liikenteen edelläkävijä, joka on jo kymmenkunta vuotta ylläpitänyt yhtä Euroopan suurimmista ja käytetyimmistä sähköautojen latausverkostoista. Yritys oli aiemmin osa Fortum Charge & Drivea.

Yritys omistaa 1 600 lataustolppaa Pohjoismaissa ja hoitaa lisäksi reilua tuhatta lataustolppaa vilkkailla paikoilla Ruotsissa, Suomessa ja Norjassa. Monilla lataustolpilla voi ladata samanaikaisesti useampaa autoa, joten yhteensä Recharge tarjoaa yli 3 800 latauspistettä.

Nyt Entelios ja Recharge ovat allekirjoittaneet monivuotisen sopimuksen, jonka mukaan sähköyhtiö vastaa uusiutuvan sähkön toimituksesta kaikille Rechargen pohjoismaisille latausasemille asiakkaan vaatimusten ja ympäristöstrategian mukaisesti.

”Meille on tärkeää, että voimme tarjota asiakkaillemme uusiutuvaa sähköä. Se, että Entelios pystyy tarjoamaan meille neuvontaa ja muita lisäpalveluita, oli ratkaiseva tekijä sille, että valitsimme heidät yhteistyökumppaniksemme”, sanoo Annika Hoffner, Rechargen toimitusjohtaja. Entelios vastaa myös Rechargen tarpeisiin sopivasta salkunhallintaratkaisusta sekä hoitaa laskujen käsittelyyn ja kustannusten ja menekin seurantaan liittyvän hallinnon.

Globaalista näkökulmasta Pohjoismaat ovat edistyneimmät ja nopeimmin kasvavat sähköautojen latausmarkkinat. Recharge toimii aktiivisesti nopeamman sähköiseen liikkumiseen siirtymisen ja puhtaamman maailman hyväksi tarjoamalla helppokäyttöisiä ja luotettavia sähköautojen latauspalveluja houkuttelevilla paikoilla.

Rechargen enemmistöomistaja on Infracapital, joka kuuluu M&G Plc -yhtiöön. M&G Plc on listautunut Lontoon pörssiin ja on yksi Ison-Britannian suurimmista sijoitusyhtiöistä. Recharge AS on emoyhtiö, jolla on tytäryhtiöt Recharge Sweden AB ja Recharge Finland Oy. Rechargella on noin 40 työntekijää ja pääkonttori Sarpsborgissa Norjassa sekä konttorit Tukholmassa ja Espoossa.

Entelios

Entelios tarjoaa puhdasta energiaa, huippuosaamista ja teknologiaa, jonka avulla teollisuusyritykset sekä liike-elämän ja julkisen sektorin pienet ja suuret yritykset voivat olla ilmastoystävällisten energiaratkaisujen edelläkävijöitä.

Yrityksen ydintoimintaa on uusiutuvan energian hallinnointi ja sillä kaupankäynti asiakkaan puolesta pohjoismaisilla ja eurooppalaisilla sähkömarkkinoilla.

Entelioksella on 150 työntekijää yhdeksällä paikkakunnalla (Oslo, Arendal, Kristiansand, Tukholma, Göteborg, Vantaa, Berliini, München ja Zürich). Pohjoismaissa Entelioksen vastuulla on yli 20 terawattitunnin asiakassalkku (noin 1,3 miljoonan talouden vuosikulutus).

Entelios on Agder Energi AS:n kokonaan omistama tytäryhtiö.

Ämnen


Entelios är Norges största elleverantör till företag inom privat och offentlig sektor. Vi hjälper våra kunder i hela Norden att uppnå en mer lönsam och hållbar energianvändning. Detta görs genom att erbjuda förnybar energi, spetskompetens och innovativ teknik som säkerställer kunderna branschledande, klimatvänliga energilösningar. Bolaget ingår i Å Energi, den ledande norska vattenkraftskoncern.

Kontakter

Juha-Pekka Lappalainen

Juha-Pekka Lappalainen

Key Account Manager, Finland +358 50 453 6342

Relaterat innehåll

Välkommen till Entelios!

Entelios är Norges största elleverantör till företag inom privat och offentlig sektor. Vi hjälper våra kunder i hela Norden att uppnå en mer lönsam och hållbar energianvändning. Detta görs genom att erbjuda förnybar energi, spetskompetens och innovativ teknik som säkerställer kunderna branschledande, klimatvänliga energilösningar. Bolaget ingår i Å Energi, den ledande norska vattenkraftskoncern.

Entelios har 82 anställda fördelade på sju platser (Oslo, Arendal, Kristiansand, Stockholm, Göteborg, Vantaa och Aalborg.)
Entelios har ansvar för en kundportfölj på över 25 TWh (årsförbrukning för ca 1,3 miljoner hushåll).
Entelios är ett dotterbolag till Å Energi

Entelios
Lilla Bantorget 15
111 23 Stockholm
Sverige
Besök våra andra nyhetsrum