Uutinen -

Ajoneuvon paikannuslaite sai autovarkaat kiinni

Kotimainen vedenkäsittelylaitteiden valmistaja ja yksityisten uima-altaiden toimittaja Aqua Nova Oy joutui jokin aikaa sitten pakettiautovarkauden kohteeksi. GPS-paikannuslaitteen ansiosta auto saatiin kuitenkin takaisin jo saman päivän aikana.

Aqua Nova on kotimainen vedenkäsittelylaitteiden valmistaja ja Suomen johtava yksityisten uima-altaiden toimittaja. Heidän toimintansa kulmakiviä ovat asiantunteva palvelu sekä nopeat ja varmat toimitukset. Toimituksia ja huoltotöitä varten heillä on käytössään useampi pakettiauto.

Eräänä maanantaina yrityksen työntekijät huomasivat kuitenkin yhden hyötyajoneuvon puuttuvan pihalta. Auto oltiin jätetty perjantaina toimiston pihaan, mistä se oli viety viikonlopun aikana. Auton lisäksi varkaat saivat useita työkaluja, jotka olivat autossa säilössä.

Aluksi Aqua Novalla ajateltiin auton olevan ajossa.

”Ajattelimme ensin, että auto on varmasti ajossa. Ryhdyimme soittelemaan työtekijöitä läpi ja melko nopeasti pystyimme toteamaan, että auto on varastettu”, Mika Tiittanen, Aqua Novan toimitusjohtaja kertoo.

Kun toimistolla oltiin päätelty että auto on varastettu, ottivat he välittömästi yhteyttä poliisiin. Sen lisäksi he muistivat, että ajoneuvoon on asennettu ABAXin sähköinen ajopäiväkirja, joka toimii myös paikannuslaitteena.

”Kirjauduimme järjestelmään katsoaksemme, missä auto on liikkunut. Saimme nopeasti selville auton reitin ja sen nykyisen sijainnin. Lähetimme tiedot poliisille ja auto löydettiin sieltä, missä GPS-laite osoitti sen olevan.”

Järjestelmä antoi paljon tietoa auton liikkeistä ja ajoreiteistä. Niiden perusteella pystyi päättelemään, mitä oli tapahtunut ja mitä autolla oli tehty. Tietojen avulla auto saatiin palautettua yrityksen haltuun.

”Saimme auton takaisin jo saman päivän aikana, mikä oli tietysti erinomaista.”

Mahdollisuus parempaan työturvallisuuteen

Pakettiauton ryöstö oli yritykselle herättävä kokemus useallakin tavalla. GPS-paikannuslaite oli avainasemassa varastetun kaluston palautumiselle, mutta sen lisäksi se voi olla hyödyllinen turvallisuussyistä.

”Kun opimme että järjestelmästä näkee auton liikkeet ja muita tapahtumia, ymmärsimme, kuinka hyödyllinen paikannuslaite voi olla turvallisuuden kannalta. Esimerkiksi, jos työntekijä ei palaa työmaalta emmekä saa häneen yhteyttä, pystymme ajoneuvon sijaintitietojen kautta aloittaa etsinnät.”

Aqua Novalla on töissä yhteensä 15 alan ammattilaista, joista osa on jatkuvasti työkeikoilla.

”Työntekijöiden hyvinvointi ja turvallisuus on meille ensisijaisen tärkeää. Hyvä tietää, että meillä on käytössämme työkaluja, joista on hätätilanteissa apua”, sanoo Tiittanen.

Harvoin sitä tuleekaan ajatelleeksi, että varkaus tai onnettomuus voi osua myös omalle kohdalle. Asialle kannattaa kuitenkin uhrata ajatus, sillä varautumalla oikeanlaisilla työkaluilla voi ikävässä tilanteessa säästyä suuremmilta vahingoilta. 

Aiheet

  • Rakentaminen, alan kysymykset

Yhteyshenkilöt

Karolina Romakkaniemi-Alhonen

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointipäällikkö Markkinointi ja viestintä +358 40 482 2824

Liittyvä sisältö