Uutinen -

Esittelyssä Adeccon Kotkan tiimi

Adecco on toiminut Kotkassa vuodesta 2005 lähtien ja se on tullut ajan myötä tunnetuksi niin sanottuna ”insinööri-talona”, johtuen vaativista rekrytoinneistaan. Liiketoiminnan kasvaessa Kotkan Adeccon nykyinen toiminta on monipuolistunut käsittämään entistä enemmän uusia toimialoja perinteisten rinnalle. Vuonna 2016 helmikuussa Kotkan toimiston väki muutti idylliseen Karhulan Teollisuuspuistoon.

”Teollisuuspuistoon muutto oli luonteva päätös, koska halusimme olla lähempänä asiakkaitamme. Saaristokaupunki on kotimme, josta on erinomaiset logistiset yhteydet muualle Suomeen ja Eurooppaan. Lisäksi se mahdollistaa hyvin toimintamme Kymenlaakson, Etelä-Karjalan ja Itä-Uudenmaan alueella. Olemme tottuneet sopeutumaan muutosten tuuliin ja yhdessä jatkamme varmasti eteenpäin”, kertoo Kotkan Adeccon Branch Manager Marita Parikka.

Kotkan tiimin vahvuutena on korkeatasoiset ja kansainväliset rekrytoinnit sekä paikalliset verkostot. Kotkan Adecco on suuntautunut erityisesti konepaja- ja teknologiateollisuuteen, logistiikkaan ja ICT-alalle. Kotkan toimisto palvelee päivittäin eri toimialojen kotimaisia ja kansainvälisiä asiakkaita. Kansainvälisyys näkyy päivittäin muun muassa Haminassa sijaitsevan Data Centerin palvelemisesta.

Kotkan tiimin peräsintä pitää Branch Manager Marita Parikka. Ruoria vastuullisella otteella pyörittävät HR & Sales Consultant Pietari Salmi, HR Consultant Sami Mentula, Junior HR Consultant Suvi Blomqvist ja uutena matruusina Sales Manager Martti Hannola. Jokaisen tausta ja osaaminen ovat erilaiset, mikä tekee tiimistä monitaitoisen ja ketterän. Porukkaa sitovat yhteen asenne, tahtotila ja intohimo paremman työelämän tekemiseen.

Kotkan ehdoton lähtökohta on asiakas. Tarjoamme asiakkaillemme erilaisia HR-ratkaisuja, jotta asiakkaat voivat suunnata resurssinsa ydinosaamiseensa. Kotkassa asiakkaita halutaan palvella ”avaimet käteen” -periaatteella. Kotkan Adeccolaiset ovatkin tunnettuja hyvästä laadusta, pitkistä asiakassuhteista ja luotettavuudesta.

Työntekijöilleen Kotkan toimisto on vastuullinen ja luotettava työnantaja.

”Työntekijät ovat meille tärkeitä ja haluamme pitää heistä huolta ja tukea heitä matkalla kohti tavoitteita. Kandidaateille olemme agentti, joka auttaa uran suuntaamisessa.”

Näkymät ovat Kymenlaaksossa hyvät. Tulevina vuosina Kotkan alueelle aukeaa satoja uusia työpaikkoja. Esimerkiksi LNG-terminaali Haminaan, UPM:n selluterminaali Mussalon satamaan, Kotkan kantasataman hanke (Old Port Designer Outlet Village) ja Zsar Outlet Village Virolahdelle.

Lopuksi Marita toteaa, että Kotkassa on hyvä positiivinen vire ja tekemisen meininki.

”Kaikki tykkäävät tulla aamulla töihin. On ilo työskennellä energisessä porukassa, joka tukee kaveria tarvittaessa ja antaa oman panoksensa työssään, jotta voimme lunastaa asiakkaillemme annetut lupaukset päivittäin. Olen ylpeä meidän porukasta!”

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • työllistäminen
  • rekrytointi
  • työelämä

Yhteyshenkilöt

Jukka-Pekka Annala

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja, CEO +358 50 444 4455