Uutinen -

Kesätoimarin usein kysytyt kysymykset ja vastaukset

Pari viikkoa on vierähtänyt kesätoimarina, ja kiitos mahtavien kollegoiden ja ympärivuotisen toimitusjohtajamme, olen viihtynyt todella hyvin uudessa pestissäni. Alle kokosin vastauksia joihinkin minulle esitettyihin kysymyksiin.

Mitä teet oikeasti kesätoimarina?

Olen jutellut eri toiminnoista vastaavien henkilöiden kanssa ja sitä kautta oppinut Adeccosta ja bisneksestämme. Lisäksi olen kiertänyt eri toimistoissa keskustelemassa työntekijöidemme kanssa. Olen sitä kautta oppinut paljon heidän työstään sekä kullekin yksikölle ominaisista piirteistä. Lisäksi olen päässyt mukaan yhteen isoon projektiin miettimään siihen liittyvää viestintää ja tapahtumaa. Olen myös päässyt kyselemään toimitusjohtajaltamme hänen kokemuksistaan ja ajatuksistaan erinäisistä asioista. Tämän kaiken lisäksi raportoin kokemuksistani somessa, ja konsernista tulee viikoittaisia haasteita, joihin pohjautuen valitaan syksyllä 47 kesätoimarin joukosta yksi, kenestä tulee koko globaalin konsernin kuukauden toimari.

Pääsetkö kulkemaan ”virallisen” toimitusjohtajan mukana eri paikoissa?

Emme työskentele ihan joka päivä yhdessä, mutta olemme esimerkiksi vierailleet eri yksiköissämme ympäri Suomea. Lisäksi olen päässyt jo osallistumaan Skype-kokoukseen ja toimiston ulkopuoliseen kokoukseen, johon ei perinteisesti osallistu yrityksestä kuin toimitusjohtaja.

Kuuletko kesätoimarina supersalaisia asioita?

Kuulen jonkin verran luottamuksellisia asioita, joita en varmasti kuulisi, jos olisin vasta aloittanut vaikkapa harjoittelijana.

Pääsetkö mukaan johtoryhmän kokouksiin?

Kyllä, ensi viikolla olen mukana myynnin johtoryhmän kokouksessa, ja myöhemmin minulta odotetaan katsausta pariin asiaan myös johtoryhmän kokouksessa.

Mikä on ollut tähän asti hankalinta/haastavinta?

Ensinnäkin se, että tapaan uusia ihmisiä lähes päivittäin ja uutta informaatiota tulee paljon. Kaiken uuden tiedon todellinen sisäistäminen ja sen pohjalta näkemyksen muodostaminen on varmaankin haastavinta. Toisekseen itselleni on ollut hieman haastavaa nähdä itseni monissa kuvissa ja videoissa somessa ja jopa lehdistössä. Se on vaatinut totuttelua.

Mikä kysymys nousee mieleesi useimmiten päivän aikana?

Usein mietin itsekseni, miten juuri minä olen tullut valituksi tähän mahtavaan tehtävään lukuisista huikeista hakijoista, ja että onko tämä kaikki todella totta. Aika usein joudun myös muistelemaan, mikä olikaan viikon aikatauluni. 

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • työelämä
  • johtaminen
  • nuoret
  • ceo1month

Yhteyshenkilöt

Jukka-Pekka Annala

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja, CEO +358 50 444 4455

Liittyvä sisältö