Skip to content
HISTORY®-kanavalla jäljitetään salaperäisiä jättiläisiä

News -

HISTORY®-kanavalla jäljitetään salaperäisiä jättiläisiä

Kaksi veljestä lähtevät tutkimaan uskomatonta teoriaa, jonka mukaan maapallolla eli muinoin salaperäinen jättiläisten rotu. The Curse of Oak Island -hittisarjan tekijöiden uusi sarja Search for the Lost Giants alkaa keskiviikkona 20. toukokuuta HISTORY®-kanavalla.

Vuosia sitten kaksi yhdysvaltalaista kivenhakkaajaa Jim ja Bill Vieira tekivät Massachusettsin metsissä mullistavan löydön. Veljekset törmäsivät joukkoon muinaisia kivirakenteita ja tunneleita, jotka saattavat olla johtolanka kadonneeseen sivilisaatioon.

Jatkotutkimukset johtivat heidät kymmenten kertomusten äärelle jättiläisten luista ja luurangoista, joista osa on löytynyt samantapaisista rakennelmista ympäri Yhdysvaltoja. Kivirakennelmat saattavat olla todiste kadonneesta jättiläisrodusta, josta ei puhuta historiankirjoissa lainkaan.

1900-luvun vaihteessa julkaistujen artikkeleiden ja useiden tarinoiden mukaan monet jäänteet kuuluivat 3-4 metriä pitkille humanoideille, joilla oli neljä riviä hampaita. Mutta luurankoja ei löydy museoista. Jos jättiläisiä tosiaan oli olemassa, missä ovat todisteet?

Kuusiosaisessa Search for the Lost Giants -sarjassa seurataan Vieiran veljesten tutkimusmatkaa kadonneiden luiden jäljille, jotka historiankirjoitus tuntuu ohittaneen.

Veljekset kaivautuvat salakammioihin, tutkivat maanalaisia käytäviä ja sukeltavat museovarastojen syvyyksiin ympäri maata - löytääkseen edes yhden luun, hiuksen tai pienen palan DNA:ta, joka vastaisi kysymykseen: elikö maapallolla tosiaan jättiläisiä?

Search for the Lost Giants keskiviikkoisin klo 23, alkaen 20. toukokuuta HISTORY-kanavalla.

Topics

Categories

Bringing human stories to life!

A+E Networks UK on televisioyhtiö, joka omistaa laadukkaita ja uraauurtavia fakta- ja viihdekanavia. Pohjoismaissa näitä kanavia ovat The HISTORY Channel, The HISTORY Channel HD, HISTORY2 ja HISTORY2 HD. Kanavilla ohjelmaa lähetetään ympäri vuorokauden ja kaikki ohjelmat on tekstitetty paikallisilla kielillä. Yhtiö on yhdysvaltalaisen A+E Networksin ja brittiläisen Sky:n yhteisprojekti, jolla on kanavia lähes 100 maassa halki Iso-Britannian, Pohjoismaiden, Benelux-maiden, Keski- ja Itä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-Idän.

A+E Networks
1 Queen Caroline Street
W6 9DZ London
United Kingdom
Visit our other newsrooms