Skip to content
A+E Networks® nimittää pohjoismaiden PR-johtajan

Press release -

A+E Networks® nimittää pohjoismaiden PR-johtajan

A+E Network kertoo nimittäneensä Bo Andersenin Pohjoismaiden PR-johtajakseen.

Bo Andersen valvoo ammatti- ja kuluttajapuolen PR-toimintaa Pohjoismaiden alueella. Hän tekee yhteistyötä markkinointijohtaja Rikke Bo Lundbergin kanssa, joka nimitettiin virkaansa elokuussa.

Tiimi toimii A+E Networks UK:n Pohjoismaiden toimistossa, joka avattiin aiemmin tänä vuonna Kööpenhaminaan valvomaan yhtiön faktaviihdekanavien toimintaa Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa.

Bo Andersenilla on yli 16 vuoden kokemus televisioalalta. Hän on aiemmin toiminut Viasatin Lontoon-toimiston lehdistöpäällikkönä sekä tanskalaisen TV 2 Sport -urheilukanavan viestintäpäällikkönä. Ennen tätä nimitystä hän on toiminut Viasatin Tanskan-toimiston tuoteviestinnän ja sosiaalisen median johtajana.

Christian Høyer, A+E Networks UK:n Pohjoismaiden myynti- ja jakelupäällikkö, kertoo:

“Bo on kokenut viestintäjohtaja, ja olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme hänet riveihimme. Hänellä on tärkeä rooli HISTORY®-kanavan kasvun jatkumisen ja H2®-kanavan laajentumisen kannalta Pohjoismaissa.“

A+E Networks tarjoaa tällä hetkellä HISTORY® HD -kanavaa eri jakelijoiden kautta Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Sisarkanava H2® HD aloittaa toimintansa 12. marraskuuta.

Topics

Categories


Lisätietoja A+E Networks® -yhtiöstä
A+E Networks on palkittu maailmanlaajuinen mediayhtiö, jonka monipuoliseen kuluttajatarjontaan kuuluu niin televisiokanavia ja nettisivuja, kotivideoita ja -DVD:itä kuin pelejä ja opetusohjelmistojakin. A+E Networks koostuu seuraavista brändeistä: A&E® Network, Lifetime®, HISTORY®, LMN®, FYI™, H2™, HISTORY en Español™, Crime + Investigation™, Military HISTORY™, Lifetime Real Women®, A&E IndieFilms®, A+E Networks International®, A+E Networks Digital® ja A+E Networks Consumer Products™. A+E Networksin kanavat ja brändiohjelmisto saavuttaa yli 330 miljoonaa kotitaloutta 180:llä eri alueella. A+E Networks, LLC. on Disney-ABC Television Groupin ja Hearst Corporationin yhteisyritys.

Lisätietoja A+E Networks® UK -yhtiöstä
A+E Networks UK on A+E Networks ja BSkyB -yhtiöiden yhteisyritys. Televisioyhtiö lähettää laadukkaita, mullistavia fakta- ja viihdekanavia kuten HISTORY®, HISTORY® HD, Lifetime®, Lifetime® HD, Crime + Investigation™, Crime + Investigation™ HD ja H2®. A+E Networks® UK aloitti toimintansa marraskuussa 1995, ja yhtiöllä on kanavia 90 maassa Isossa-Britanniassa, Skandinaviassa, Benelux-maissa, Keski- ja Itä-Euroopassa, Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa ja Lähi-idässä. Kanavia on tarjolla yli 85 miljoonaan kotitalouteen 19:llä eri kielellä.

Bringing human stories to life!

A+E Networks UK on televisioyhtiö, joka omistaa laadukkaita ja uraauurtavia fakta- ja viihdekanavia. Pohjoismaissa näitä kanavia ovat The HISTORY Channel, The HISTORY Channel HD, HISTORY2 ja HISTORY2 HD. Kanavilla ohjelmaa lähetetään ympäri vuorokauden ja kaikki ohjelmat on tekstitetty paikallisilla kielillä. Yhtiö on yhdysvaltalaisen A+E Networksin ja brittiläisen Sky:n yhteisprojekti, jolla on kanavia lähes 100 maassa halki Iso-Britannian, Pohjoismaiden, Benelux-maiden, Keski- ja Itä-Euroopan, Afrikan ja Lähi-Idän.

A+E Networks
1 Queen Caroline Street
W6 9DZ London
United Kingdom
Visit our other newsrooms