Tiedote -

Romukultakaupassa verkkokaupaun osuus kasvaa

Kultakauppa perustuu luottamukseen: luottamus pitää olla vahva kultaan, ostajaan ja postilaitokseen.

Muutama vuosi sitten markkinoille ilmestyi kullanostajia, joille kuka tahansa saattoi viedä arvioitavaksi kultakorunsa ja -esineensä. Romukullasta maksettiin paljon parempi hinta kuin kultakaupoissa.

Kultakoruja pystyi lähettämään arvioitavaksi jopa postissa. Tämä oli uutta ja helppoa.

- Jonossa saattoi olla satoja ihmisiä luovuttamassa kultaa. Nyt tilanne on tasoittunut ja uutuusefekti laantunut, kertoo postikullan ostamisen ensimmäisenä Suomessa aloittaneen KultaRahaksi Oy:n toimitusjohtaja Matti Tiainen.

KultaRahaksi aloitti toimintansa vuonna 2009 ja pian sen jälkeen markkinoille ilmestyi useita kilpailijoita, jotka eivät kaikki toimineet puhtain kortein.

- Saatettiin maksaa väärästä karaatista tai ei välttämättä maksettu ollenkaan. Poliisi ja verottaja puuttuivat asiaan viime vuonna ja tilanne rauhoittui, Tiainen kertoo.

Villin lännen seurauksena ala hieman ryvettyi. Kauppa käy kuitenkin edelleen ja suuri osa kepulikonstein pelaavista yrityksistä on tipahtanut pelistä pois.

Kullanostajia ja näiden tarjoamia hintoja vertaileva http://www.myykultasi.fi -sivusto listaa tällä hetkellä kuusi Suomessa toimivaa kullan ostajaa. Hintoja tarkastellessa kannattaa kiinnittää huomiota mahdollisiin piilokuluihin sekä esimerkiksi asiakaspalvelun aukioloaikoihin ja sijaintiin.

Kaikki perustuu luottamukseen

Kullan maailmanmarkkinahinta perustuu luottamukseen.

- Periaatteessa se menee niin, että mitä suurempi epäluottamus talouteen on, sitä vahvemmin luotetaan kultaan, Tiainen kertoo.

Luottamukseen perustuu myös kultakauppa. Siksi KultaRahaksi Oy luottaa avoimuuteen ja läpinäkyvyyteen: asiakas pystyy itse seuraamaan netistä korujensa punnitusta ja arviointia. Tämä toimii, sillä KultaRahaksi Oy:n tekemän kyselyn mukaan 95,2 prosenttia heidän asiakkaistaan on tyytyväisiä ja suosittelee palvelua. Kyselyyn vastasi 3000 asiakasta.

Tiaisen mukaan alun buumin jälkeen myös asiakkaiden hintatietoisuus on lisääntynyt.

- Asiakkaat ovat yhä useammin seuranneet kullan hintakehitystä ja tietävät tarkalleen mitä kullasta pitäisi saada.

KultaRahaksi Oy on Suomessa perustettu yhtiö ja nykyisin osa kansainvälistä Gold Adam -konsernia. Toimintaa on kuudessa maassa ja Ruotsin, Norjan sekä Tanskan maayhtiöt ovat listautuneena Tukholman pörssiin.

Suomessa kullan nettikauppa ja postissa lähetetyn kullan määrä kasvavat koko ajan.

- Noin neljännes kullasta tulee postin kautta, mikä on eniten kaikista maista missä toimimme. Tämä johtuu siitä, että Suomessa luotetaan vahvasti postiin.

Loput ostot tehdään yhtiön kiinteissä ostopisteissä ympäri Suomen.

Romukulta kiertoon

Tiaisen mukaan on arvioitu, että Suomessa lojuu noin 1,8 miljardia euroa romukultana laatikossa. Tämä tai osa tästä olisi tärkeä saada kiertoon.

- Olemme Suomenkin kultakaivoshankkeista nähneet, että kullan kaivaminen on erittäin epäekologista. Kultaa tarvitaan esimerkiksi lääketeollisuudessa, siksi on tärkeää kierrättää turhat kultaesineet, Tiainen sanoo.

Asiakkaiden kultakirjeistä löytyy enimmäkseen rikkinäisiä ja turhaksi koettuja kultakoruja sekä sormuksia, joista halutaan päästä eroon avioeron myötä. Alalla on pienet sesongit veromätkyjen aikaan, joulun jälkeen ja ennen kesälomia. Sesongit koskevat vain pientä osaa asiakkaista, sillä keskimääräinen asiakas on hyvin toimeentuleva 56-vuotias nainen, joka ei välttämättä tarvitse rahaa sesonkiluonteisesti.

Paljonko koruista sitten saa rahaa? Myykultasi.fi -sivuston mukaan esimerkiksi 18 karaatin kullasta maksetaan enimmillään 21,37 euroa ja vähimmillään 14 euroa grammalta. Pieni naisten kihlasormus painaa noin 2-5 grammaa.

Lisätietoa:

www.kultarahaksi.fi

asiakaspalvelu@kultarahaksi.fi

Linkit

Aiheet

  • Markkinat, pörssi

Kategoriat

  • myykultasi.fi
  • myy kultaa
  • ostaa kultaa
  • postikulta

Myykultasi.fi

- Sivusto esittelee, vertailee ja arvioi netissä kultaa ostavat firmat sekä niiden tarjoamat hinnat

- Sivustolla jaetaan tietoa kullan ostamiseen, sijoittamiseen ja myymiseen liittyen

Yhteyshenkilöt

Risto Hintsala

Lehdistön yhteyshenkilö