Skip to main content

Some sitouttaa lukijoita - erikoislehdillä erikoisasema

Lehdistötiedote   •   Helmi 09, 2016 12:38 EET

Sosiaalinen media on nykyisin oleellinen osa myös aikakausmedioiden toimintaa ja näkyvyyttä.Parhaimmillaan lehden ympärille rakentuu tiivis yhteisö, joka on aktiivinen ja sitoutunut lehteen.


Tiivis yleisö tai yhteisö muodostuu usein jonkin yhteisen nimittäjän, esimerkiksi harrastuksen tai elämäntilanteen, ympärille. Tämä pitää paikkansa myös Suomen Sotilaan kohdalla, sillä erikoislehti on yksi sosiaalisen median seuratuimmista aikakauslehdistä. Päätoimittaja Jaakko Puuperä kuvailee lehden someyhteisöä tiiviiksi ja sitoutuneeksi. Aikakausmedian seurannan mukaan Suomen Sotilas kuuluu kymmenen somessa seuratuimman aikakauslehden joukkoon. Facebook on lehdelle tärkein; seuraajia on
yli 33 000.

- En usko, että meillä olisi näin sitoutunutta porukkaa ilman somea. Minulla on sellainen kutina, että printtilehden tilaajat ja someseuraajat ovat meillä eri ihmisiä, joten yleisömäärämme on kasvanut. Se ei tuo suoraan rahaa, mutta välillisesti nostaa irtonumeromyyntiä, Puuperä kertoo.

Sosiaalinen media tarjoaa aikakauslehdille kanavan monenlaiseen yhteydenpitoon lukijoiden kanssa. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijatohtori Matti Mäntymäen mukaan somessa mahdollisesti syntyvät yhteisöt voivat olla vahva lukijoita sitouttavana tekijä ja myös tapa tehdä lehteä laajemmin tunnetuksi.

- Sosiaalinen media mahdollistaa nopean ryhmäytymisen jonkin asian ympärille, joskin näiden ryhmien aktiivinen elinkaari on usein melko lyhyt. Toimittajan osallistuminen juttunsa kommentointiin ja keskusteluun on ehdottomasti tätä päivää. Kun juttu on julkaistu, vasta puolet työstä on tehty, Mäntymäki sanoo.


Laadukas sisältö ruokkii keskustelua

Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Suomen Sotilas pysyy sosiaalisessa mediassa kiinni ajankohtaisessa keskustelussa myös lehtien ilmestymisen välillä. Kuumiksi puheenaiheiksi nousseista asioista saatetaan tehdä printtiin juttu, jossa aiheeseen pureudutaan syvemmin. Samoin keskustelu printin jutuista jatkuu somen puolella.

- Saamme somekanavien kautta paljon hyviä juttuideoita eli lukijat pääsevät myös vaikuttamaan lehden tekemiseen. Seuraajat ovat olleet tähän mennessä niin aktiivisia, että meidän ei ole tarvinnut käyttää esimerkiksi Facebookin maksullisia ominaisuuksia, Puuperä kertoo.

Puuperä muistuttaa, että vaikka some on nopea, helppo ja edullinen kanava, myös siellä sisällön pitää olla hyvää. Kun toimittaja tarjoilee somessa maistiaisia juttukeikoilta, myös omat ajatukset jäsentyvät ja jutunteko helpottuu.

- Keskeinen asia on se, että myös tässä asiassa työtä tekevät ammatti-ihmiset. Meillä toimitus päivittää somea säännöllisesti, mutta sen kehittäminen on ulkoistettu alan asiantuntijalle.

Tiiviin someyhteisön kivijalkoja ovat selkeä kohderyhmä, jolla on yhteinen nimittäjä, sekä keskustelua ruokkiva sisältö. Tutkijatohtori Matti Mäntymäki neuvoo someyhteisöä havittelevia aikakauslehtiä aloittamaan perusteista.

- Oleellinen kysymys on, miksi aikakauslehti haluaa muodostaa ympärilleen yhteisön? Mitkä ovat tavoitteet ja mitä lisäarvoa yhteisö voi tuottaa lehdelle? Aktiivinenkaan keskustelupalsta ei ole yhteisön synonyymi.


Aikakausmedia seuraa aikakauslehtien somekanavien seuraajamääriä

Aikakausmedia aloitti jäsenkustantajiensa lehtien somekanavien seuraaja- ja tykkääjämäärien seurannan tämän vuoden alusta. Somekanavista seurannassa ovat mukana Facebook, Twitter, Instagram, Youtube sekä Pinterest. Ensimmäisen kerran seuraajien kokonaismäärä ja TOP10 -listat Facebookin, Twitterin, Instagramin seuraajista lehdittäin julkistetaan viikolla 6.




Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa.

www.aikakausmedia.fi

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti