Tiedote -
Yleisö äänestää vuoden aikakauslehtikannesta 2012
Aikakausmedia järjestää sivustollaan helmikuun ajan yleisöäänestyksen vuoden 2012 aikakauslehden kannesta. Viime vuonna ensimmäisen kerran järjestetty kilpailu sai valtavan suosion; äänestyksessä olleet kannet keräsivät yhteensä yli 10 000 ääntä.
Aikakausmedian jäsenlehdistä vuoden 2012 kilpailuun osallistui 94 lehteä. Kilpailun esiraati valitsi näistä 20 nettiäänestykseen. Esiraatiin kuuluivat professori, graafinen suunnittelija Saku Heinänen, Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu, Typogra ; kirjoittaja, kuvittaja Hannu Konttinen, Konttisen toimisto Oy; markkinatutkimuspäällikkö Päivi Suomalainen, Oy Gustav Paulig Ab; väitöskirjatutkija, valokuvaaja Hanna Weselius, Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu ja puheenjohtajana viestintäpäällikkö Heli Häivälä, Aikakausmedia.
Vuoden 2012 kansikilpailun yleisöäänestyksessä ovat mukana:
Apteekkarilehti 9/2012, Blue1 Dream 1/2012, FIM 3/12, Ilmailu 10/2012, Image
6-7/2012, Improbatur 4/2012, Lapsen Maailma 11/2012, Linnut 2/2012, Maailman
Kuvalehti 10/2012, Metallitekniikka 6/2012,Photo Raw 20/2012, Poromies 2/2012,
Suomen Luonto 2/2012, Talentia-lehti 2/2012,
Talouselämä 21/2012, Tiede 10/2012, Trendi 2/2012, Vihreä Lanka 3/2012, Viini
4/2012 ja
Ylioppilaslehti 10/2012.
Kilpailu on Aikakausmedian sivustolla www.aikakauslehdet.fi/kansi2012. Yleisöäänestys kestää helmikuun loppuun.
Kansikilpailu on yksi Aikakausmedian Aikakauslehtikilpailu Editin sarjoista. Voittajat kaikissa 18 sarjassa julkistetaan Aikakausmedian tilaisuudessa 10.4.2013.
Aiheet
- Media, viestintä
Kategoriat
- aikakauslehti
- aikakauslehtikilpailu
- kansikilpailu
- aikakauslehtikilpailu edit
Aikakausmedia on aikakauslehtijulkaisijoiden yhteistyöfoorumi, jonka jäseninä ovat kaikki merkittävät aikakauslehtikustantajat Suomessa.