Uutinen -

Apetit lahjoittaa HeVi-hävikkiä hyväntekeväisyyteen

Apetit lahjoittaa ruokaa vähäosaisille Yhteinen Pöytä –projektin kanssa

Apetit lahjoittaa Helsingin Kivikon tuotantolaitoksessa salaattien ja muiden tuoreiden hedelmä- ja vihannestuotteiden tuotannossa syntyvää hävikkiruokaa vantaalaiselle Yhteinen Pöytä –projektille.Yhteisen Pöydän lähetti hakee ylijämääruoan päivittäin ja toimittaa sen jaettavaksi Vantaalla sijaitsevan ruokavaraston kautta apua tarvitseville.

- Vaikka torjumme hävikkiä monin keinoin, jää meiltä päivittäin tuotannossa yli kymmeniä, joskus jopa yli sata kiloa pintaviallisia tai kolhiintuneita hedelmiä ja kasviksia. Usein raaka-aineita syntyy myös, kun kaikkia raaka-aineita ei ehditä säilyvyysajan puitteissa valmistaa tuotteiksi esimerkiksi menekin vaihdellessa, kertoo tuoretuotteista vastaava logistiikkapäällikkö Timo Mantila.

Hävikkiin menevät myös salaattipakkaukset, joissa on jokin sisällön laatuun vaikuttamaton pintavirhe, esimerkiksi väärä tai huonolaatuinen etiketti. Ennen lahjoittamista varmistetaan että tuotteet ovat laadultaan hyviä ja turvallisia käyttää.

- Apetitin ympäristövastuuseen kuuluu hävikin pienentäminen elintarviketuotannon kaikissa vaiheissa sekä tuotannon sivuvirtojen ohjaaminen jatkokäyttöön. Hävikin pienentämisestä on sekä yhteiskunnallista että taloudellista hyötyä, kun ruoka menee oikeaan käyttöön ja samalla säästetään biojätekustannuksissa, kertoo tuoretuotteet-tuoteryhmän vetäjä Kristiina Asplund.

Yhteinen pöytä on Vantaan kaupungin alueella tapahtuva ruoka-avun uudenlainen toimintakonsepti, jossa ruoka-apu jaetaan verkostossa (yhdistykset, seurakunnat, asukastilat jne).

Lisätietoja

Tuoteryhmäjohtaja Kristiina Asplund, Apetit Ruokaliiketoiminta, p. 010 4022 240

Linkit

Aiheet

  • Sosiaaliset kysymykset

Kategoriat

  • apetit

Yhteyshenkilöt

Sanna Väisänen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja 010 402 4041