Skip to main content

Voiko tanssilla vaikuttaa yhteiskunnan rakenteisiin?

Lehdistötiedote   •   Marras 15, 2017 08:03 EET

Break the Fight - I was here! näyttämöteos. Kuva: Raisa Kyllikki Ranta

Tanssin yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja mitä se on käytännössä saattaa pohdituttaa monia. Tällä hetkellä Suomea kiertävä koulukiusaamisen vastainen Break the Fight! Kiertue- ja mallinnushanke antaa nuorille oman äänen suhteessa koulukiusaamiseen ja sen kitkemiseen. Kiertue breikkityöpajoineen potkaistiin käyntiin Kouvolassa ja YLE TV:n kulttuuritoimittaja oli mukana seuraamassa tapahtumia. 

Koreografi Arja Tiili on kehittänyt Break the Fight! Breikkaa koulukiusaamista vastaan konseptin, joka on kiertänyt pääkaupunkiseutua jo kolmen vuoden ajan, nyt hanke on laajennettu maakuntiin. Break the Fightin avulla taistellaan koulukiusaamista vastaan kouluissa ja nuorisotaloissa breikkityöpajojen keinoin, sekä myös näyttämöllä tanssiesityksen Break the Fight - I was here! ja kuntapäättäjäkeskusteluiden kautta. Suomen Kulttuurirahaston myöntämän tuen turvin maakuntia kiertävän Break the Fight! Kiertue- ja mallinnushankkeen tavoitteena on juurruttaa kuntiin koulukiusaamisen vastainen taidetoimintamalli opetus-, nuoriso- ja kulttuuritoimiin. Hankkeen mallinnusosion kautta halutaan työllistää kuntien omia katutaiteilijoita mukaan BTF-toimintaan. Break the Fight! toiminnan keskiössä on myös hankkeen kansainvälinen saavutettavuus.

Hankkeessa on mukana Nuorisotutkimusseuran erikoistutkija dosentti Sofia Laine, jonka tehtävänä on tehdä arviointia, seurantaa ja raportoida hankkeesta. Laine palaa hankekuntiin tekemään seurantaa puolen vuoden kuluttua vierailusta ja katsoo onko kunnissa ryhdytty nuorten ehdottamiin toimiin kiusaamisen kitkemiseksi.

Break the Fight! jalkautuu seuraavaksi Turkuun ja Raisioon ja ensi vuoden alkupuolella vuorossa on Kuopio. Hankkeen tutkimusraportti valmistuu syyskuussa 2018 jolloin se julkaistaan mm. Nuorisotutkimusseuran sähköisellä julkaisualustalla.

Lisätietoja:

Break the Fight!:

Arja Tiili, taiteellinen johtaja, Arja Tiili Dance Company

050 375 6728

arja@arjatiili.fi

www.breakthefight.com

www.arjatiili.fi

Nuorisotutkimusverkosto:

Sofia Laine, erikoistutkija, VTT, dosentti

050 583 0019

sofia.laine@nuorisotutkimus.fi

www.nuorisotutkimusseura.fi/break-the-fight

Arja Tiili Dance Company on koreografi Arja Tiilin johtama ryhmä, joka tuottaa laadukkaita, omalaatuisia, rohkeita ja yhteiskunnallisesti kantaaottavia teoksia sekä työpajoja. 

Liitetiedostot

PDF-tiedosto

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti