Tiedote -

​Kuluttajien maksuhäiriömerkinnät yhä 16 prosentin kasvussa

Kuluttajille on tammi-syyskuussa kertynyt noin 1,3 miljoonaa uutta maksuhäiriömerkintää eli noin 16 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Sen sijaan maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärän kasvu on tasaantunut. Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä on nyt 374 200 henkilöä, joka on lähes tarkalleen sama määrä kuin vuosi sitten.

”Luotonhakijoiden maksukyky varmistetaan entistä tarkemmin, mikä osaltaan on ainakin hidastanut maksuhäiriöisten henkilöiden määrän kasvua. Monet luotonmyöntäjät käyttävät jo päätösten osana ns. positiivista tietoa, joka varoittaa kasvaneesta riskistä jo ennen varsinaisia maksuhäiriömerkintöjä. Tieto auttaa ehkäisemään ylivelkaantumista ja herättää luotonhakijankin ajoissa pohtimaan tilannettaan tarkemmin”, toteaa liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Asiakastiedosta.

”Tämä tieto pitäisi mahdollisimman pian saada kerättyä kaikilta luotonmyöntäjiltä ja myös tarjota kaikkien kuluttajaluottopäätösten osaksi”, hän jatkaa.

Nuorten maksuhäiriöisten määrä pienentynyt

Jouni Muhonen mainitsee rohkaisevana tietona tilastoista myös sen, että maksuhäiriöisten nuorten määrä on vuodessa hieman pienentynyt.

”Osa tästäkin myönteisestä kehityksestä johtuu varmasti yritysten tarkentuneista luotonmyöntökriteereistä ja paremmin hyödynnetystä datasta. Vaikutusta on varmasti myös sillä asenteisiin ja talousosaamisen kehittämiseen tähtäävällä opetus- ja vaikuttamistyöllä, jota moni taho Suomessa tekee. Tulevaisuuden kannalta on hyvä, että meillä vallitsee yhteinen näkemys positiivisen luottotiedon tarpeellisuudesta. Sen kattavalla hyödyntämisellä tulee olemaan ylivelkaantumista ehkäisevä vaikutus”, Muhonen huomioi.

18 vuotta täyttäneistä suomalaisista 8 prosentilla on tällä hetkellä maksuhäiriömerkintöjä. Alueelliset erot ovat kuitenkin jopa yllättävän suuria. Suhteellisesti eniten maksuhäiriöisiä henkilöitä on tällä hetkellä Päijät-Hämeessä (9,3 %), seuraavaksi eniten Uudellamaalla (8,8 %) ja Lapissa (8,5 %). Vastaavasti Ahvenanmaalla (4,7 %) ja Pohjanmaalla (5,8%) maksuhäiriöisten henkilöiden osuus on pienin.

Aiheet

  • Talous, rahoitus

Suomen Asiakastieto Oy on yksi johtavista yritysjohdon, taloushallinnon, riskienhallinnan sekä myynnin ja markkinoinnin tietopalveluyhtiöistä Suomessa. Tuotamme asiakkaiden päätöksentekoprosesseihin integroitavia sähköisiä palveluja, sopimusasiakkaille räätälöityjä verkkopalveluja sekä kaikille avoimia yritys- ja henkilötietopalveluja.

Yhteyshenkilöt

Jouni Muhonen

Liiketoimintajohtaja Henkilöasiakastieto +358 10 270 7408