Uutinen -

Atrian Yritysvastuuraportti 2014: Atrian sidosryhmät arvostavat aitoa avoimuutta

Atrian vuoden 2014 Yritysvastuuraportti on ilmestynyt. Atria on julkaissut erillisen yritysvastuuraportin jo vuodesta 2009. Vuonna 2014 Atrian Kädenjälki –ohjelmassa keskityttiin muun muassa tuotteiden alkuperästä viestimiseen, vastuulliseen hankintaan sekä tuotteiden ravitsemuksellisen laadun kehittämiseen.

Eläinten hyvinvointi kiinnostaa asiakkaita

Atrian tuoreisiin sianlihatuotteisiin saatiin Laatuvastuu-merkintä keväällä 2014. Laatuvastuu –merkityt tuotteet ylittävät lakisääteiset vaatimukset eläinten terveyden sekä liharaaka-aineen tuoteturvallisuuden osalta. Kuluttajat arvostavat Laatuvastuun ulottuvuuksista tärkeimpinä työtä salmonellan ja eläintautien ehkäisemiseksi ja sitä, että eläinten lääkkeiden käyttötarve on kotimaisessa tuotannossa hyvin vähäistä.

Myös Atrian Food Service -asiakkaat ottivat Laatuvastuumerkinnän mielenkiinnolla vastaan. Eläinten hyvinvointiin liittyvät asiat kiinnostavat asiakkaita ja Laatuvastuuta käytettiin raportointivuonna jo julkisella puolella hankintojen kilpailutuskriteerinä.

Atria Skandinavian liiketoiminta-alueella liharaaka-aineen hankinnan vastuullisuus on tullut yhä tärkeämmäksi asiakkaille.Syksyllä 2014 Atria Skandinaviassa otettiin käyttöön uusi työkalu, jonka avulla kaikki liharaaka-aineen toimittajia koskevat tiedot kootaan yhteen järjestelmään. Toimittaja saa vastatakseen muun muassa liiketoiminnan eettisyyttä, terveyttä, ympäristöä ja turvallisuutta koskevia kysymyksiä. Annettujen vastausten perusteella Atria saa monipuolisemman kuvan toimittajasta ja hänen toiminnastaan.

Riittävästi tietoa helpottamaan kuluttajan valintoja

Atrialaisen ravitsemusvastuun keskiössä on raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden terveellisyys ja ravitsevuus sekä riittävän tuoteinformaation tarjoaminen kuluttajan valintojen tueksi.

Tuotekehitystyön lähtökohtana on kuluttajan mieltymysten ja ravitsemussuositusten tasapainottaminen. Muun muassa lisäaineiden vastuullinen käyttö ja vähäsuolaisten tuotteiden kehittäminen ovat olennainen osa konsernin ravitsemusvastuuta.

Suomessa markkinoille saatiin 38 uutta alhaisesta suolapitoisuudesta ja hyvästä rasvan laadusta tunnettua Sydänmerkki-tuotetta. Skandinavian markkinoilla oli raportointivuonna jo kymmenessä prosentissa tuotteista terveellisestä valinnasta kertova Avaimenreikä (Nyckelhalet) -merkki.

Baltiassa kuluttajien kiinnostus raaka-aineen alkuperään on ollut merkittävässä kasvussa. Maks & Moorits –jauhelihatuotteille myönnettiin vuonna 2014 arvostettu Viron maku -pääskysmerkki, joka kertoo tuotteen korkeasta laadusta ja virolaisesta alkuperästä. Markkinoille lanseerattiin myös viisi uutta grillimakkaraa, joissa käytetään ainoastaan kotimaista liharaaka-ainetta.

Yhteisiin pelisääntöihin sitoutunut henkilöstö voi hyvin

Vuonna 2014 Atrian henkilöstötoimintojen työn keskeisin painopiste oli yhtenäisten Atria Tapa Toimia -toimintatapojen ja arvojen jalkauttaminen koko konsernissa. Toimintatavat ja arvot määriteltiin konsernin henkilöstön kanssa läpi käytyjen Atrian Tapa Toimia -arvokeskusteluiden pohjalta.

Osana Kyvykkyyden johtaminen -prosessia kaikilla liiketoiminta-alueilla vahvistettiin yhtenäisiä rekrytointikäytäntöjä sekä toteutettiin lukuisia strategialähtöisiä henkilöstön kehittämis- ja koulutusohjelmia. Lisäksi rakennettiin suunnitelmallisemmin työantajakuvaa muun muassa luomalla konsernin yhteinen LinkedIn-sivusto.

Lue lisää Atrian yritysvastuun käytännön tavoitteista ja tuloksia vuoden 2014 yritysvastuuraportista. www.atriagroup.com/yritysvastuu

Lisätietoja: johtaja Merja Leino, merja.leino@atria.fi, puh. 040 580 1210

Linkit

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • vastuullisuus

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde