Tiedote -

Atria haastoi suomalaiset mainonnan suunnitteluun: Voittajaehdotus osaksi seuraavaan mainoskampanjaan

Atria osallisti tuoreessa kampanjassaan suomalaiset ideoimaan mainostekstejä Atria Bravuuri -tuotteille. Rovaniemeläisen Tarja Väyrysen ehdotus selvisi yleisöäänestyksen voittajaksi keräten 43 % annetuista äänistä. Kilpailun voittajaehdotus pääsee osaksi Atrian ensi vuoden markkinointiviestintää.

Atrian tuore kampanja valjasti kuluttajat mainonnan suunnitteluun ja antoi suomalaisille tehtäväksi ideoida lyhyt mainoslause valituille Atria Bravuuri -tuotteille. Verkossa toteutettu kilpailu keräsi kahden viikon aikana yli 200 luovaa ehdotusta, joiden joukosta kuusi parasta valittiin kilpailun finaaliin kuluttajien äänestettäväksi.

”Olemme aivan ällikällä lyötyjä siitä, kuinka teräväkynäisiä suomalaiset kuluttajat ovat. Finalistien valinta olikin yksi kampanjan haastavimmista tehtävistä, sillä mainioita ehdotuksia oli huomattavasti enemmän kuin finaalipaikkoja”, kertoo Atrian brändijohtaja Sanna Päällysaho.

Eniten ääniä kaksiviikkoisessa yleisöäänestyksessä keräsi Tarja Väyrysen kynäilemä ”Lisää vain uuni”-mainosteksti.

”Teksti syntyi parissa minuutissa. Tutustuin ensi alkuun tuotteeseen ja sen valmistustapaan. Idea lopullisesta lauseesta syntyi oivalluksesta ja tuotteen käytön helppoudesta” , kertoo Väyrynen.

Voittajaehdotus pääsee osaksi Atrian vuoden 2015 markkinointiviestintää ja voittaja palkitaan Apple Macbook Prolla.

”En ole aikaisemmin osallistunut tämän tyyppisiin kilpailuihin, vaikka kirjoittaminen on ollut vahvuuteni nuoresta saakka. Oli hienoa päästä kokeilemaan luovaa kirjoittamista aidossa ympäristössä”, lisää kilpailun voittaja.

Markkinointia tehdään yhdessä

Kuluttajien osallistaminen oli kokonaisvaltainen osa Atria Bravuuri -kampanjaa. Suomalaisia pyydettiin paitsi ideoimaan uusia mainoslauseita, myös äänestämään kilpailun voittaja. Atria pyrkii jatkossa tiivistämään yhteistyötä ja vuorovaikutusta suomalaisten kanssa, eikä kampanja jääne yksittäiseksi kokeiluksi.

”Atrialla markkinointia ei tehdä yksin kulmahuoneessa, vaan yhdessä kuluttajien kanssa. Annamme arvoa asiakkaiden mielipiteille ja meille on tärkeää kuulla niitä, joille suunnittelun lopputuloksena syntyvä viestikin on suunnattu”, kertoo Sanna Päällysaho Atrialta.

Osallistamisen kautta kampanjat tavoittavat myös entistä varhaisemmassa vaiheessa ne kuluttajat, joilla varsinaiset yhteistyön lopputulokset eli esimerkiksi mainostekstit suunnataan.

Lisätiedot: Sanna Päällysaho, brändijohtaja, Atria Suomi Oy
puh. 010 316 1182

Linkit

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • ruoka & tuotteet

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 1 411 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde