Tiedote -

Atria jatkaa panostuksiaan suomalaisen ruuan tuotantoon – Nurmon sikaleikkaamon uudistamiseen investoidaan 36 miljoonaa euroa

Atrian hallitus hyväksyi 36 miljoonan euron investoinnin Nurmon sikaleikkaamon rakentamiseen ja uudistamiseen. Nurmon nykyisen sikaleikkaamon yhteyteen rakennetaan uutta tuotantotilaa ja olemassa olevia tuotantotiloja uudistetaan ja automatisoidaan viimeisintä tuotantotekniikkaa hyödyntäen. Uusia tuotantotiloja rakennetaan yhteensä noin 4500 m2. Investoinnin suunnittelutyö käynnistetään välittömästi.

Investoinnin myötä Atrian sikaleikkaamon tuottavuus ja kannattavuus paranee merkittävästi. Investoinnin arvioidaan tuovan noin 8 miljoonan euron vuosittaiset kustannussäästöt leikkaamon toimintaan. Kustannussäästöjä muodostuu automatisointien ja tuotannon uudelleenjärjestelyjen kautta. Uuden teknologian hyödyntäminen parantaa myös tuotannon laatu- ja tuoteturvallisuusolosuhteita.

- Rakennushanke kestää kaiken kaikkiaan noin 2 vuotta. Tuotanto on käynnissä yhtä aikaa rakentamisen kanssa, mikä tekee tästä projektista haastavan, kertoo Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi.

Uusi teknologia parantaa tuotelaatua ja mahdollistaa jäljitettävyyden

- Atria tuo ensimmäisenä toimijana lihanleikkuuseen liittyvän viimeisimmän teknologian samaan leikkaamoprosessiin. Yksittäisiä automaatioon liittyviä laitteita on hyödynnetty monessakin tehtaassa, mutta missään leikkaamossa näitä toimintoja ei ole vielä yhdistetty, kertoo Ala-Fossi.

- Tämä investointi on osoitus halustamme kehittää ja parantaa ruuantuotannon kilpailukykyä Suomessa. Me uskomme siihen, että suomalainen kuluttaja haluaa syödä suomalaista ruokaa jatkossakin. Tällä investoinnilla vahvistamme Atrian kilpailukykyä pitkälle tulevaisuuteen.

Uusi leikkaamo tuo uusia menetelmiä ja mahdollistaa tilakohtaisen jäljitettävyyden laajentamisen. Tulevaisuudessa mm. tilakohtaiset pakkausmerkinnät pystytään toteuttamaan myös pienissä lihaerissä. Lisäksi uusien laitteiden avulla automatisoidaan raskaita työvaiheita, parannetaan työergonomiaa ja työturvallisuutta.

Katso video: Atria Suomi Leikkaamoinvestointi

Videon voi ladata täältä:

https://vimeo.com/deskifi/review/116333835/580dfdf093

Atrian investoinnit suomalaiseen ruokatuotantoon merkittäviä

Atrian tuotantolaitoksiin ja tuotantoketjuun Suomessa on investoitu viimeisen 3 vuoden aikana lähes 80 miljoonaa euroa. Myös Atrian muilla liiketoiminta-alueilla Venäjällä, Virossa ja Ruotsissa on investoitu merkittävästi tuottavuutta ja kannattavuutta lisääviin hankkeisiin.

Atrian merkittävimmät investoinnit Suomessa vuodesta 2000:

2000: logistiikkakeskus Nurmoon 38 Meur

2003: uusi siipikarjateurastamo Nurmoon 20 Meur

2006: uusi teurastamolinja Nurmoon 21 Meur

2007: uusi logistiikkakeskus Nurmoon 37 Meur

2012: broilerihautomon laajennus 6 Meur

2013: Itikka osuuskunnan ja broilerituottajien investointi siipikarjan rehutehtaaseen 15 Meur

2013: Kauhajoen uusi nautateurastamo 26 Meur

2014: Atria ostaa Saarioisten liha- ja siipikarjatoiminnot 30 Meur

Lisätietoja antavat Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi, puh. 040 831 0342 ja Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn, puh. 0400 684 224.

Kutsu Atria Oyj:n tiedotustilaisuuteen 9.1.2015, klo 15.00

Atria jatkaa panostuksiaan suomalaisen ruuan tuotantoon – Nurmon sikaleikkaamon uudistamiseen investoidaan 36 miljoonaa euroa

Atria järjestää tiedotustilaisuuden lehdistölle perjantaina 9.1.2015 klo 15.00-16.00 Helsingissä Scandic Simonkentässä, kokoustila Tapiola, osoite Simonkatu 9, Helsinki.

Atria Oyj:n toimitusjohtaja Juha Gröhn kertoo Atrian uudesta 36 miljoonan euron investoinnista suomalaisen ruuan tuotantoon. Atrian tuotantolaitoksiin ja tuotantoketjuun Suomessa on investoitu viimeisen 3 vuoden aikana lähes 80 miljoonaa euroa.

Tervetuloa!

Hanne Kortesoja
viestintä ja IR-päällikkö
Atria Oyj
puh. 0400 638839

Aiheet

  • Talous

Kategoriat

  • atria yrityksenä

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2013 noin 1 411 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde