Tiedote -

Atria panostaa eläinten hyvinvointiin ja myöntää investointilisää sikojen tuotanto-olosuhteiden parantamiseen

Atria avaa tuottajilleen lihasikaloiden peruskorjauksiin haettavan investointilisän, jonka avulla tuottajia kannustetaan parantamaan sikaloiden tuotanto-olosuhteita. Atria myöntää sopimustuottajilleen yhteensä noin 1,0 miljoonaa euroa investointilisää. Teknologinen kehitys on viimeisen 10-15 vuoden aikana ollut nopeaa. Peruskorjauksilla, esimerkiksi valaistuksen, ilmastoinnin ja ruokintatekniikan päivittämisellä, pystytään tekemään sikaloihin selkeitä eläinten olosuhteisiin liittyviä parannuksia. Myös työskentelyolosuhteet paranevat, joten miljoonan euron panostukset kohdistuvat myös tuottajien hyvinvointiin.

Tämän hetkinen porsaiden ylikysyntätilanne on huomioitu ja investointilisään liittyvät peruskorjaukset voidaan tehdä niin, ettei tuotantoketjun porsaiden liikkuminen vaarannu.

Atria panostaa eläinten olosuhteiden kartoittamiseen myös ELY-keskuksen tukeman sikaloiden ylläpito ja elinkaarikustannusten selvittämishankkeella. Hankkeen tulokset valmistuvat 2018 aikana ja tätä kautta saadaan ensimmäisenä Suomessa analyyttista tietoa sikaloiden elinkaaresta, investointiveloista sekä nykyisestä tuotantokunnosta. Hankkeen yhteistyökumppanina toimii Pellon Group.

”Hyvinvointi ohjaa päivittäistä työtämme sekä tulevaisuuden suunnitelmia, sillä pelkästään hyvinvoiva eläin on tuottava”, toteaa Atria Sika -hankintajohtaja Jaakko Kohtala.

Lisätietoja antaa Atria Sika -hankintajohtaja Jaakko Kohtala, puh. 040 643 2893.

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Atria on Pohjoismaiden, Venäjän ja Viron johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama yli 110-vuotias yritys. Yrityksemme uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintaan ja yhtenäiseen, kestävää menestystä arvostavaan toimintatapaan.

Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Hyvä ruokamme on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua, ravitsevaa ja turvallista. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli noin 1,35 miljardia euroa ja palveluksemme oli noin 4 315 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1994 lähtien.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atria.com

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde