Tiedote -

Atria toteutti peltokuvion suomalaisten suosikkisiipien juhlan kunniaksi

Atria Hornet -siipien suosio on jatkunut jo 20 vuotta, ja sen kunniaksi Atria toteutti Suomessa ennennäkemättömän peltokuvion. Tuliset siivet tulivat markkinoille vuonna 1995, ja tuotteen nimen inspiraationa olivat Suomeen samana vuonna saapuneet Hornet-hävittäjät.

Vuonna 1995 Atria teki historiaa tuomalla markkinoille uudenlaisen broilerituotteen herkutteluhetkiin.Peltokuvio juhlistaa näyttävällä tavalla Atrian Hornet-siipien juhlavuotta. ”Mielestämme tämä sopii mainiosti Atria Hornet -tuotteelle, joka herätti huomiota jo kauppoihin tullessaan. Peltokuvion kautta halusimme myös tuoda esiin kotimaisen alkuperän merkityksen Atrialle ja mikä kuvastaisikaan sitä paremmin kuin suomalainen heinäpelto”, kertoo Atrian brändijohtaja Sanna Päällysaho.

Atria Hornetit - alkuperäiseltä nimeltään Chick Hornet - ovat tulisella marinadilla maustettuja broilerinsiipiä. Hornet-siivet otettiin alusta asti hyvin vastaan ja ne vakiintuivat illanistujaisten ja leffailtojen helposti valmistuvaksi herkuksi.Sopivan mausteinen marinadi osoittautui todelliseksi täysosumaksi, sillä pientä hienosäätöä lukuunottamatta mausteresepti on pysynyt ennallaan 20 vuotta.

”Voimakkaasti maustettujen broilerisiipien tuotekehitys oli jo loppusuoralla, mutta uudelta tuotteelta puuttui nimi. Kun uutisissa kerrottiin, että ensimmäiset Hornet-lentokoneet saapuvat Suomeen, yhdistyivät tuotekehitystiimin ajatuksissa siivet ja hävittäjien tulilieskat. Näin syntyivät ”hornetit”, joista on tullut tulisten siipien synonyymi”, muistelee Atrian tuotekehitysjohtaja Heimo Hattula.

Juhlavuoden peltokuvio
Pohjanmaalla sijaitsevassa peltokuviossa on kuvattuna luku 20 ja tulisia siipiä kuvaavat lieskat. Vastaavalla tavalla toteutettua peltokuviota ei ole Atrian tietojen mukaan tässä mittakaavassa Suomessa aikaisemmin tehty. Kooltaan se on noin 1,8 hehtaaria. Atria on toteuttanut kuvion yhteistyössä alkutuotantonsa kanssa, ja se on tehty heinäpeltoon niittämällä ja ruoholeikkureilla viimeistelemällä.

Juhlavuoden kunniaksi entistä tulisemmat siivet – Atria Hornet Chilisiipi Habanero
Suomalaisten makutottumusten muuttuessa yhä mausteita suosivampaan suuntaa, on tuotevalikoimaan tuotu vuosien varrella erilaisia makuvariantteja. Juhlavuoden kunniaksi valikoimaa täydennetään huikean tulisilla habanero-chilillä maustetuilla Atria Hornet-siivillä. Uutuusmaku on pakattu reilunkokoiseen pakkaukseen, josta riittää isommallekin porukalle. Atria Hornet -siivet valmistetaan kotimaisesta, tilakohtaisesti jäljitettävästä broilerista.

Katso video peltokuviosta: https://youtu.be/GQFqBllFCI4

Lisätiedot: Sanna Päällysaho, brändijohtaja, Atria Suomi Oy, p. 040 826 8588, sanna.paallysaho@atria.fi
Katja Latvala, tuoteryhmäpäällikkö siipikarja, Atria Suomi Oy, p. 040 830 6930, katja.latvala@atria.fi

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • atria yrityksenä
  • markkinointi
  • ruoka & tuotteet

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2014 noin 1 426 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on lähes 5 000 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde