Tiedote -

Patrik Lindholm nimitetään Atria Suomen henkilöstötoiminnoista vastaavaksi johtajaksi

Atrian pitkäaikaisen henkilöstöjohtajan Tapio Palolahden jäädessä eläkkeelle kevään kuluessa MMM Patrik Lindholm nimitetään Atria Suomen henkilöstötoiminnoista vastaavaksi johtajaksi ja Atria Suomen johtoryhmän jäseneksi 7.3.2016 alkaen. Patrik Lindholm on aikaisemmin työskennellyt henkilöstöjohtamisen tehtävissä mm. Kokkolan kaupungin ja UPM:n palveluksessa. Tapio Palolahti jatkaa Atrian palveluksessa erikseen määritellyissä Atria-konsernin henkilöstöprojekteissa.

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • atria yrityksenä
  • henkilöstö
  • työpaikat

Atria Suomi on osa kasvavaa ja kansainvälistä elintarvikealan yritystä Atria Oyj:tä. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Pohjoismaissa,Venäjällä ja Baltian alueella. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2015 noin 1 340 miljoonaa euroa, ja sen palveluksessa on keskimäärin 4 271 henkilöä. Atria Suomen tuotantolaitokset sijaitsevat Nurmossa, Kuopiossa, Kauhajoella, Forssassa, Sahalahdella ja Jyväskylässä. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903,jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atriagroup.com.

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde