Tiedote -

”Vain maailman puhtain ruoka kelpaa.”

Ruoan puhtauden ja turvallisuuden vaatimukset voimistuvat myös Suomessa. Kehitysohjelmallaan Atria vastaa näihin haasteisiin.

Ruoan puhtauteen ja turvallisuuteen liittyviä riskejä esiintyy niin eläin- kuin kasvisperäisenkin ruoan tuotannossa ja käytössä. Ihmisiä huolestuttaa varsinkin antibioottien liiallinen käyttö liharuoan tuotannossa.

− Puhtaan ja turvallisen ruoan kysyntä on voimistunut myös Suomessa samaan tahtiin kuin tieto kansainvälisen ruoantuotannon terveydellisistä riskeistä on lisääntynyt. Tänä päivänä ei riitä, että tuotamme vain Suomen puhtainta ja turvallisinta ruokaa, täytyy yltää maailman parhaaksi. Meillä on erinomaiset edellytykset tähän, Atria Suomen toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi kiteyttää.

Atrialainen broilerituotanto on jo nyt täysin antibioottivapaata. Koko tuotantoketjussa eläimiä lääkitään äärimmäisen vähän ja silloinkin vain tarpeeseen, valvotusti ja varoaikoja noudattaen. Atrialainen tuotantoketju on salmonellaton ja yksi maailman tiukimmin valvotuista. Ja mikä tärkeintä, ruoka tulee läheltä ja koko ketju on jäljitettävä tilalle asti.

Lähitulevaisuudessa kehitysohjelma painottuu entistä selkeämmin atrialaiseen sikaketjuun.

–Sianlihan tuottajat ja Atrian ovat aloittaneet antibioottivapaan sianlihan järjestelmällisen tuotannon uudella Puhdas sika- eli kansainvälisesti Ab-free Pork Line -tuotantolinjallamme. Uudistustahtimme on varsin ripeä: pystymme jo ensi vuoden alusta lähtien tuottamaan markkinoille Antibioottivapaa-merkinnällä varustettuja lihaeriä, AtriaSika-palvelun johtaja Jaakko Kohtala kertoo

Kutsu lehdistötilaisuuteen:
Atrian Maailman puhtain ruoka –lehdistötilaisuus järjestetään tiistaina 11.4.2017 klo 9.30–11.30 Hotelli Tornissa (osoite Yrjönkatu 26, Helsinki). Tervetuloa!
Tilaisuuden voi katsoa myös livelähetyksenä osoitteesta www.atria.fi/maailmanpuhtain.


Linkit:

  • www.atria.fi/maailmanpuhtain
  • Atrian antibioottivapaa liha: www.atria.fi/antibioottivapaa
  • Atria Perhetilat: www.atria.fi/lihan-alkupera/tilamerkitty-liha/

Lisätietoja:

  • Toimitusjohtaja Mika Ala-Fossi, Atria Suomi Oy, puh. 040 831 0342, mika.ala-fossi@atria.com
  • Viestintä- ja IR-päällikkö Hanne Kortesoja, Atria Oyj, puh. 0400 638 839, hanne.kortesoja@atria.com

Linkit

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • ruoka & tuotteet
  • vastuullisuus
  • alkutuotanto
  • atria yrityksenä
  • kotimaisuus & alkuperä

Atria on Pohjoismaiden, Venäjän ja Viron johtavia liha- ja ruoka-alan yrityksiä. Olemme asiakkaidemme, henkilöstömme ja omistajiemme arvostama yli 110-vuotias yritys. Yrityksemme uusiutuminen ja kasvu perustuvat erinomaiseen kaupalliseen osaamiseen, tehokkaaseen toimintaan ja yhtenäiseen, kestävää menestystä arvostavaan toimintatapaan.

Päätuotteemme, Hyvä Ruoka, tuottaa paremman mielen ja kestävää arvoa kaikille sidosryhmillemme. Hyvä ruokamme on vastuullisesti ja eettisesti tuotettua, ravitsevaa ja turvallista. Liikevaihtomme vuonna 2016 oli noin 1,35 miljardia euroa ja palveluksemme oli noin 4 315 liha- ja ruoka-alan osaajaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Venäjällä ja Virossa. Atria Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä vuodesta 1994 lähtien.

Lisätietoja:
www.atria.fi
www.kokkaamo.fi
www.atriablogi.fi
www.atria.com

Yhteyshenkilöt

Hanne Kortesoja

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintä- ja IR-päällikkö +358 20 472 8111/vaihde

Marja Latvatalo

Lehdistön yhteyshenkilö Tiedottaja +358 20 472 8111/vaihde