Skip to main content

Ilse Manner Avauksen henkilöstöjohtajaksi

Lehdistötiedote   •   Helmi 15, 2017 09:00 EET

Ilse Manner aloittaa tällä viikolla Avaus Marketing Innovationsin henkilöstöjohtajana. Mannerin tehtävänä on Avauksen henkilöstön, osaamisen ja kulttuurin kehittäminen sekä kansainvälistymisen ja kasvun tukeminen.

Manner on toiminut pitkään erilaisissa esimies- ja ylimmän liikkeenjohdon tehtävissä, niin yksityisen liike-elämän kuin julkishallinnon palveluksessa. Mannerin erikoisalaa on ihmisten ja yhteistyön kehittäminen hyödyntämällä laajasti niin ratkaisukeskeisiä kuin co-designin menetelmiä.

Manner sanoo huolehtivansa bisneksen hyvinvoinnin kannalta sen merkityksellisimmästä osasta – Avauksen ihmisistä. Hänen mielestä on palkitsevaa päästä kehittämään asioita “luovan ja kick-ass henkisen asiantuntijajoukon” kanssa. Kehittämisen lisäksi hän haluaa toimia yrityksen sparraajana ja jatkuvan kansainvälisen kasvun mahdollistajana.

Avaukselle Mannerin houkutteli erityisesti mahdollisuus työskennellä osana hyvin johdettua yritystä, jolla on kunnianhimoiset kansainväliset kasvutavoitteet. “Edustan uutta HR-tekemistä. Tuntuu oikealta tulla osaksi Avauksen tarinaa juuri tässä vaiheessa kun yritys on ottamassa suuren harppauksen maailmalle,” sanoo Manner.

Lisätietoja:

Tom Nickels, Senior Advisor, Co-Founder, Avaus Marketing Innovations Oy
040 5443348, tom.nickels@avaus.fi

Ilse Manner, Director, People & Culture
045 127 3212, ilse.manner@avaus.fi

Avaus Marketing Innovations on digitaalisen markkinoinnin ja markkinoititeknologian pohjoismainen erikoisasiantuntia. Avaus auttaa asiakkaitaan parantamaan tulostaan yhdistämällä sisältöjä, analytiikkaa, teknologiaa, digitaalista mediaa ja kasvuhakkerointia. Tärkeimmät teknologiakumppanit ovat Adobe, Salesforce och Marketo. Avauksella on 150 työntekijää Ruotsissa, Suomessa ja Puolassa. Ennustettu liikevaihto vuodelle 2016 on 13 miljoonaa euroa.

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti