Tiedote -

Nokturia on tuntematon sairaus: apua ei osata hakea

Öisin virtsaamistarpeeseen heräävistä vain pieni osa etsii apua vaivaansa terveydenhoidon parista, ilmenee Netlääkärin Onko sinulla tai läheiselläsi nokturia -verkkokyselystä. Yöaikaista tihentynyttä virtsaamistarvetta eli nokturiaa voitaisiin kuitenkin hoitaa.

Nokturia on usein vaiettu vaiva, mutta todellisuudessa se on yleistä ja siitä kärsivät sekä miehet että naiset. Se pahenee hitaasti vuosien kuluessa, yleensä 50 ikävuoden jälkeen, ja yli 75-vuotiaista monet käyvät vessassa jopa kolmesta viiteen kertaan yössä.

Yöllistä tihentynyttä virtsaamistarvetta eli nokturiaa ei vielä tunnisteta hoidettavaksi sairaudeksi, sillä useampi kuin joka toinen vastaaja totesi, ettei tiennyt nokturian olevan hoidettavissa.

Netlääkärin verkkokyselyllä halutaan selvittää, millaiseksi yöllisestä tihentyneestä virtsaamistarpeesta kärsivät henkilöt kokevat elämänlaatunsa ja saamansa avun sekä hoidon. Verkkokysely on osoitteessa www.nokturia.info ja siihen on vastannut tähän mennessä lähes 800 potilasta, oireet itsellään tunnistavaa tai läheistä. Kysely jatkuu syksyyn saakka.

Ei ole väistämätön ikääntymisen seuraus

Normaalisti ihminen virtsaa 3–5 kertaa vuorokaudessa. Kehon tulisi toimia öisin niin, että virtsa väkevöityy eikä tarvetta vessakäynnille synny. Jos kuitenkin virtsaamistarvetta on yli kahdeksan kertaa vuorokaudessa tai virtsapakko herättää useammin kuin kerran yössä, on syytä epäillä nokturiaa. Yölliset heräämiset aiheuttavat mm. päiväaikaista väsymystä ja lisäävät kaatumistapaturmien riskiä.

Yöllinen virtsaamistarve ei ole pakon sanelema ikääntymisen merkki, johon on vain sopeuduttava. Mikäli virtsaamistarve herättää öisin, kannattaa sen syy selvittää. Jos kyseessä on esimerkiksi yöllinen polyuria eli liiallinen virtsaneritys öisin, eturauhasen hyvälaatuinen liikakasvu tai tulehdus, se voidaan hoitaa.

Nokturian hyvällä hoidolla yölliset wc-käynnit vähenevät. Häiriötön unijakso pitenee ja syvän unen ensimmäinen vaihe voi olla pidempi. Tällöin vireystaso on päivällä parempi.

Kampanja kerää tietoa nokturiasta

Nokturia.info on kampanja, jossa kerätään tietoa nokturia-potilaiden ja heidän läheistensä kokemuksista ja hoidosta. Tätä varten on avattu Onko sinulla tai läheiselläsi nokturia -kysely osoitteessa www.nokturia.info.

Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoa nokturiasta ja siitä, kuinka elämänlaatua pidetään yllä nokturiasta huolimatta. Kampanjalla on omat sivut osana Netlääkäri.fi-palvelua.

Kampanjassa Netlääkäri.fi:n kumppanina on Ferring Lääkkeet Oy.

Lisätietoja:

Juhani Toimela

Business Unit Manager, Urology, Ferring Lääkkeet Oy

p. 040 721 9378

juhani.toimela@ferring.com, www.ferring.com

Nokturia.info on Netlääkäri.fi:n ylläpitämä kampanja, jonka toteutuksesta vastaa Bonnier Business Forum. Netlääkäri on suunnitellut kampanjan sisällön ja vastaa koko kampanjasta. Kaikki sisältö nojaa tieteelliseen tutkimukseen. Kampanjaa on tukenut Ferring Lääkkeet Oy.

Netlääkäri.fi on verkkosivu terveydestä. Netlääkäristä löydät tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa tietoa sairauksista, niiden hoidoista ja siitä, mitä itse voit tehdä. Tutustu sivulla www.netlaakari.fi

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Bonnier Business Forum tarjoaa laadukkaita talousjulkaisuja päättäjille. Tuotteitamme ovat Hoiva&Terveys-palvelu, Asuntomarkkina-palvelu, Kiinteistö-uutiset sekä Bonnier Pro, verkossa toimiva liiketoiminnan asiantuntijapalvelu. Lisäksi tuotteisiimme kuuluu Netlääkäri.fi-sivusto. Julkaisujen lisäksi järjestämme seminaareja ja muita tapahtumia.

Yhteyshenkilöt

Kirsi Kankaanoja

Lehdistön yhteyshenkilö Asiakaspalvelupäällikkö