Skip to main content

Perässäroikkujat ärsyttävät liikenteessä eniten

Lehdistötiedote   •   Touko 11, 2016 14:20 EEST

Kuljemme autolla yhä enemmän ja autojen määrä kasvaa edelleen myös Suomen maanteillä. Autoilijoita ärsyttää selvästi eniten ne kanssakulkijat, jotka eivät pidä riittävää turvaväliä. Toiseksi eniten ärsytystä aiheuttaa suuntavilkun käytön laiminlyönti ja autoilijat, jotka käyttävät puhelinta ajon aikana. Tämä ilmenee tuoreesta autoilijatutkimuksesta, jonka Renkaatvaihtoon.fi on teettänyt.

Ajotottumuksemme ovat muuttuneet niin, että autoilla ajetaan aiempaa lyhyempiä matkoja ja niitä käytetään enemmän kuin koskaan aiemmin. Samaan aikaan autojen määrä jatkaa kasvuaan. Useampi kuin joka toinen autoilija ilmoittaa tutkimuksessa yleisimmäksi tuohtumuksen syyksi autoilijat, jotka ajavat liian lähellä toista. Melkein yhtä moni ärsyyntyy autoilijoista, jotka eivät käytä suuntavilkkua ja niistä, jotka käyttävät puhelinta ajon aikana.

Renkaatvaihtoon.fi, renkaiden ja vanteiden johtava verkkokauppa, tekee säännöllisesti autoilijakyselyjä asiakkailleen. Tuoreimpaan tammikuussa tehtyyn verkkokyselyyn vastasi 1 236 autoilijaa. Tutkimus on tehty Ruotsissa.

Yhteispelistä, tai paremminkin sen puutteesta, autoilijoiden ja pyöräilijöiden sekä jalankulkijoiden kesken on keskusteltu ahkerasti.

-Tässä nähdään selvästi, että liikenteessä on monia ärsytystekijöitä ja siten paljon parannettavaa. Liian lähellä ajavat, puhelinta ajaessa käyttävät ja riskiohituksia tekevät kuljettajat ovat ilmeisiä vaaratekijöitä. On myös huolestuttavaa, että jopa puolet autoilijoista tuo esiin nämä epäkohdat, liikenneturvallisuusasiantuntija, toimitusjohtaja Torkel Hallander sanoo.

Tutkimus kertoo myös, että useampaa kuin joka neljättä autoilijaa häiritsevät riskiohituksia tekevät tielläliikkujat. Joka neljättä vastaajaa ärsyttää eniten varomattomasti suojateille kävelevät jalankulkijat.

-Leimaavaa on, että melkein joka neljättä autoilijaa ärsyttää eniten liian hitaasti liikenteessä ajavat. Mutta jos itse ajaa rajoituksen mukaan, ohittajista ei kannata välittää. On sitä paitsi parempi ajaa hieman liian hiljaa kuin liian kovaa. Väite, että onnettomuuksia sattuu vähemmän jos kaikki ajavat samaa nopeutta vaikka se olisi sallittua suurempi, on pötyä, Hallander sanoo.

Mikä ärsyttää liikenteessä eniten?

  1. Autoilijat jotka ajavat liian lähellä/eivät pidä turvaväliä 54 %
  2. Autoilijat jotka eivät käytä vilkkua 47 %
  3. Autoilijat jotka käyttävät puhelinta ajaessaan 40 %
  4. Autoilijat jotka tekevät riskiohituksia 28 %
  5. Jalankulkijat jotka tulevat suojatielle varomattomasti 27 %
  6. Autoilijat jotka ajavat liian hitaasti 23 %
  7. Autoilijat jotka eivät tunne väistämissääntöjä (esim. risteyksissä) 15 %
  8. Autoilijat jotka kiilaavat eteen 13 %

Tutkimusta ei ole varmistettu tilastollisesti, mutta vastaajien määrä on niin suuri, että tuloksista voidaan tehdä johtopäätöksiä ja nähdä tiettyjä suuntauksia liikenteen kehityksessä.

Bythjul Norden AB (Renkaatvaihtoon) on Pohjoismaiden johtava rengasalan toimija internetissä. Yritys on toiminut vuodesta 2002 ja se on Euroopan suurimpia renkaiden ja vanteiden verkkokauppamyyjiä. Renkaatvaihtoon.fi pyrkii olemaan parhaimmistoa toimitusajoissa, valikoimassa ja käyttäjäystävällisyydessä. Kotisivuillamme asiakas voi ostaa renkaita ja vanteita nopeasti, helposti ja edullisesti.

www.bythjul.com | www.byttdekk.com | www.renkaatvaihtoon.fi | www.goodgrip.dk

Kommentit (0)

Lisää kommentti

Kommentti

Agree With Privacy Policy