Ohita
Teemu Sirkkala ja Emilia Milonoff
Teemu Sirkkala ja Emilia Milonoff

Uutinen -

Lähiluonto tarjoaa monenlaisia mahdollisuuksia luontokuvaukseen

Luontokuvaus kasvattaa jatkuvasti suosiotaan ja esimerkiksi vuonna 1977 perustetussa Suomen Luonnonvalokuvaajat SLV Ry:ssä on tällä hetkellä lähes 3000 jäsentä. Yhdistyksen nuoret valokuvaajat Emilia Milonoff ja Teemu Sirkkala saivat käyttöönsä Canonin uuden PowerShot SX70 HS -kameran ja testasivat sen soveltuvuutta luontokuvaukseen. Emilian kuvausretket suuntaavat yleensä takapihoille ja pieniin metsiin, kun taas Teemu suuntaa metsiköihin, niityille ja villiin luontoon. Emilia kuvaa enimmäkseen nisäkkäitä, Teemu puolestaan toiminnallisia lintukuvia luontaisessa elinympäristössään rengastuksen ja opastuksen ohessa.

Huippukuvien eteen käytetään paljon aikaa ja työtä. Ennen kuvaamaan lähtemistä kuvaajat tekevät etsintää, valmistelevaa työtä ja tutustuvat kohteisiin, kasveihin, hyönteisiin, lintuihin ja nisäkkäisiin. Kuvausharrastaja voi aloittaa tutustumisen vaikkapa sosiaalisen median ryhmistä, internetistä ja tutustumalla kirjallisuuteen. Eläinten käyttäytymismallit ovat vakiot ja opeteltavissa, joten tärkeä ohje luontokuvaajalle on tuntea luontainen elinympäristö, -tavat, reviiri ja lähestyä kohdetta oikein. Aina ei myöskään tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä lähiluonto tarjoaa paljon kohteita kuvaukseen.

Canon PowerShot SX70 HS on älykäs ja pienikokoinen monitoimikamera, joka muistuttaa ulkonäöltään järjestelmäkameraa ja sisältää uusinta tekniikkaa. ”Kamera on nopea ja hiljainen. Lisäksi järjestelmäkameramainen tyyli ja monipuoliset edistykselliset toiminnot olivat tuttuja omasta järjestelmäkamerasta” kertoo Emilia. ”Wi-Fi-yhteydet, etäkuvaus näytöllä -toiminto sekä tehokas 65-kertainen zoomaus vie hienosti lähelle kohdetta” jatkaa Teemu. Plussaa kumpikin kuvaaja antaa kuvanlaadusta ja kameran pienestä koosta. Kumpikaan ei halua jättää kuvaa ottamatta, kun tilanne siihen tarjoutuu. Tämä kamera kulkee kätevästi mukana luontoretkillä ja luonnossa liikkuessa.

Mistä sitten on taitava luontokuvaaja tehty? Kärsivällisyydestä ja kyvystä välittää ohikiitävän hetken tunnelma. Käy palvelun kuvapankissa tutustumassa Emilian ja Teemun upeisiin luontokuviin https://www.mynewsdesk.com/fi/canon/latest_media

PowerShot SX70 HS -kameran svh. 590 euroa ja se on heti saatavilla Canon-jälleenmyyjiltä.

Instagram Emilia Milonoff @emiliamilonoff, https://www.instagram.com/emiliamilonoff/

Instagram Teemu Sirkkala @teemusirkkala, https://www.instagram.com/teemusirkkala/

Canon on Suomen Luonnonvalokuvaajien pitkäaikainen yhteistyökumppani, https://luontokuva.org/

Linkit

Aiheet

Kategoriat

Yhteyshenkilöt

Olli Turtiainen

Olli Turtiainen

Lehdistön yhteyshenkilö Product Intelligence Professional Tuotteet, lehdistö, koulutukset +358 40 771 6226
Teija Tamminen-Saremaa

Teija Tamminen-Saremaa

Lehdistön yhteyshenkilö Communications Professional PR, viestintä, sosiaalinen media +358 40 717 5604
Canon Oy
Huopalahdentie 24
00350 Helsinki
Suomi
Vieraile muissa uutishuoneissa