Press release -

Clas Ohlson ja Childhood tuovat myyntiin laastarit, jotka parantavat monta haavaa

Clas Ohlson ja lasten oikeuksiin keskittyvä järjestö World Childhood Foundation lanseeraavat lapsen oikeuksien laastarit osana jo aiemmin alkanutta yhteistyötä. Laastarit ovat myynnissä ainoastaan Clas Ohlsonilla ja niiden myyntituotto lahjoitetaan Childhoodille, joka ennaltaehkäisee lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä.

YK:n lapsen oikeuksien sopimus on täyttänyt 30 vuotta, ja Suomessa se on ollut voimassa laintasoisena jo vuodesta 1991. Lapsen oikeuksien sopimuksen kunniaksi Clas Ohlson ja World Childhood Foundation lanseeraavat lapsen oikeuksien laastarit – erivärisiä laastareita, joissa on kymmenen lyhyttä viestiä lapsen oikeuksista. Jokainen teksti edustaa yhtä lapsen oikeuksien sopimuksen artiklaa ja on kirjoitettu tavalla, jonka myös pienet lapset ymmärtävät, esimerkiksi ”Minua ei saa satuttaa”. Pakkauksessa on 30 laastaria ja tietoa, joka auttaa aikuista kertomaan lapsen oikeuksista lapselle.

– Lapsen oikeudet ovat tärkeässä asemassa vastuullisuustyössämme, ja olemme aiemmin toteuttaneet laajan sisäisen koulutuksen siitä, miten toimia turvallisena aikuisena lapselle. Koulutus on tarjottu koko Clas Ohlsonin henkilökunnalle. Nyt tarjoamme myös asiakkaillemme mahdollisuuden tukea Childhoodin tärkeää työtä ostamalla lapsen oikeuksien laastaripakkauksen. Laastareita tarvitaan joka kodissa, ja ne sisältävät viestin, joka jokaisen lapsen on oikeus tietää ja kokea, kertoo Tina Englyst, Clas Ohlsonin pääjuristi ja vastuullisuusjohtaja.

– Tärkeä osa Childhoodin työtä on puhua lapsille heidän oikeuksistaan – yksinkertaisesti siksi, koska tiedämme, että lapsi, joka osaa pukea tunteensa sanoiksi, on paremmassa turvassa. Uskomme, että lapsen oikeuksien laastarit voivat auttaa vanhempia, hoitohenkilökuntaa, pedagogeja ja muita lasten kanssa tekemisissä olevia aikuisia puhumaan lasten kanssa heidän oikeuksistaan samalla kun kiinnittää laastarin ja lohduttaa lasta. Unelmamme on, että lapsen oikeuksien laastareita löytyy jokaisesta kodista, päiväkodista ja terveyskeskuksesta, kertoo Paula Guillet de Monthoux, Childhoodin pääsihteeri.

Lapsen oikeuksien laastareita myydään Clas Ohlsonin myymälöissä ja verkkokaupassa 7.1.2020 alkaen. Yksi 30 laastarin pakkaus maksaa 2,99 €. Laastareiden myyntituotto lahjoitetaan Childhoodin ennaltaehkäisevään työhön lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan.

Lisätietoa antavat

Carita Degerman, commercial manager, Clas Ohlson Oy, 

+358(0)50 320 4337, carita.degerman@clasohlson.fi

Åsa Andreasson Åkerström, communications, World Childhood Foundation

+46(0)73 6877006, asa.andreasson@childhood.org

World Childhood Foundation (Childhood) on lapsen oikeuksien järjestö, joka työskentelee lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Childhoodin visiona on, että kaikilla lapsilla tulee olla turvallinen ja rakastava lapsuus ilman väkivaltaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä. Ruotsin kuningatar Silvia perusti Childhoodin vuonna 1999, ja se on aktiivinen 14 maassa ympäri maailman. Lue lisää osoitteessa www.childhood.org.


Related links

Topics

  • Business enterprise, General

Categories

  • vastuullisuus
  • tuotteet
  • lapsen oikeudet
  • laastarit

Clas Ohlson aloitti toimintansa postimyynnillä vuonna 1918 Taalainmaalla Ruotsissa. Nykypäivän Clas Ohlson on vähittäiskauppaketju, jolla on asiakkaita viidessä maassa, yli 5 000 työntekijää ja noin 8 miljardin ruotsin kruunun liikevaihto. Paljon on tapahtunut vuosien varrella, mutta yksi asia on pysynyt samanlaisena alusta asti: Haluamme joka päivä auttaa ja innostaa ihmisiä parantamaan arkeaan tarjoamalla käteviä ja käytännöllisiä ratkaisuja edulliseen hintaan. Suomessa Clas Ohlsonilla on 42 myymälää ja verkkokauppa. Lue lisää meistä ja siitä, kuinka intohimoisesti suhtaudumme elämisen helpottamiseen kaikenlaisissa kodeissa osoitteesta yritys.clasohlson.fi.

Contacts

Clas Ohlson Asiakaspalvelu

0800-411171