Skip to content

Press release -

​Rengasmarket kasvaa 72 liikkeen ketjuksi

Rengasmarket vahvistaa maanlaajuista vähittäiskauppaverkostoaan, kun Rengasmaailma Oy:n 25 liikettä liittyvät Rengasmarket-ketjuun 1.3.2016. Kasvun myötä Rengasmarket nousee 72 toimipaikalla maamme kolmen suurimman rengasalan toimijan joukkoon.

Ketjun kasvu merkitsee kuluttajille entistä paikallisempaa palvelua ja yhtenäisempää tuotevalikoimaa.

-Meillä on jatkossa tarjota 72 täyden palvelun liikettä yhteensä 50 eri kaupungissa, Haminasta Haukiputaalle. Jo pelkästään pääkaupunkiseudulla on 17 Rengasmarket-liikettä, Continental Rengas Oy:n toimitusjohtaja Pauli Mikkola kertoo.

Rengasmarketin yhteistyökumppanina toimii yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista ja pohjoismaisten talvirenkaiden erikoisasiantuntija, Continental. Mikkolan mukaan yhteistyö tuo kauppiaille selkeää etua.

-Kauppiaiden käytössä on yhden rengasalan merkittävimmän teknologiajohtajan laaja tuotevalikoima ja vahvan tuki toiminnan kehittämisessä.

10 vuotta asiantuntevaa rengaspalvelua

Rengasmarket juhlistaa 10-vuotista taivaltaan entistä vahvempana ja suurempana. Vuonna 2006 lanseerattu ketju aloitti aikanaan 32 toimipaikan voimin. Nyt juhlassa on mukana 72 liikettä.

-Olemme kehittäneet ketjua pitkäjänteisesti yhdessä paikallisten kauppiaiden kanssa. Meille asiakas on aina keskiössä. Haluamme tarjota henkilökohtaista palvelua ja alan parasta asiantuntemusta. Kymmenessä vuodessa ketjun koko on yli kaksinkertaistunut. Konseptin vahvuutta kuvaa hyvin, että haluamme liittää myös oman vähittäiskauppayhtiömme, Rengasmaailman, osaksi toimivaa ja hyväksi havaittua Rengasmarket-ketjua, Mikkola korostaa.

Pauli Mikkolan mukaan kasvu ei suinkaan jää tähän.

-Rengasmarketin tavoitteena on kasvaa kahdella tavalla. Haluamme lisätä nykyisten liikkeiden kauppaa ja liikevaihtoa sekä ottaa ketjuun hallitusti mukaan uusia jäseniä.

**

Rengasmarket on kotimainen vähittäismyyntiketju, jolla on yhteensä 72 liikettä eri puolilla Suomea. Rengasmarketin yhteistyökumppanina toimii yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista, Continental. Suomessa Continentalia edustaa Continental Rengas Oy, joka tukee ja kehittää Rengasmarket-ketjun toimintaa tarjoamalla muun muassa monipuolista koulutusta ja kattomarkkinointia.


Lisätietoja:

Continental Rengas Oy
Pauli Mikkola, toimitusjohtaja, puh. 0400 409 469

Sami Laaksonen, ketjupäällikkö, puh. 050 444 9948

Related links

Topics


Continental kehittää älykkäitä teknologioita ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Kansainvälinen autoteollisuuden toimittaja, rengasvalmistaja ja teollinen kumppani tuottaa luotettavana yhteistyökumppanina kestäviä, turvallisia, mukavia, yksilöllisiä ja edullisia ratkaisuja. Vuonna 2014 yhtiön liikevaihto oli noin 34,5 miljardia euroa jakautuen viiteen divisioonaan: Chassis & Safety, Interior, Powertrain, Tires ja ContiTech. Continental työllistää tällä hetkellä noin 200 000 työntekijää 53 maassa.

www.continental.fi

Tire Division

Continental develops intelligent technologies for transporting people and their goods. As a reliable partner, the international automotive supplier, tire manufacturer, and industrial partner provides sustainable, safe, comfortable, individual, and affordable solutions. In 2014, the corporation generated preliminary sales of approximately €34.5 billion with its five divisions, Chassis & Safety, Interior, Powertrain, Tire, and ContiTech. Continental currently employs approximately 200,000 people in 53 countries.

 

Contacts

Casper Svanemose

Casper Svanemose

Press contact Head of Marketing & Communications Subregion Nordics Marketing and Communication + 45 22 30 71 31
Antti Ahomäki

Antti Ahomäki

Press contact Product Manager Winter Tires, All Season Tires, Winter Van Tires 0406651802

Erik Lillefoss

Press contact Product Manager Truck and Commercial Specialty Tires +4790104846
Per Linder

Per Linder

Press contact Product Manager Summer Tires, All Season Tires, Summer Van Tires +46722454556

Premiumia auton ja tien välissä. Turvallisesti perille kaikissa olosuhteissa.

Continental kehittää edellä käyvää teknologiaa ja palveluita ihmisten ja tavaroiden vastuulliseen ja verkottuneeseen liikkumiseen. Vuonna 1871 perustettu teknologiayritys tarjoaa turvallisia, tehokkaita, älykkäitä ja edullisia ratkaisuja ajoneuvoja, koneita, liikennettä sekä kuljetuksia varten. Vuonna 2023 Continentalin liikevaihto oli 41,4 miljardia euroa. Yritys työllistää tällä hetkellä noin 200 000 työntekijää 56 maassa ja markkina-alueella.

Rengasdivisioonan rengasratkaistut tekevät liikkumisesta turvallisempaa, älykkäämpää ja kestävämpää. Continental tarjoaa laajan tuotevalikoiman henkilöautoille, hyötyajoneuvoille, erikoisajoneuvoille ja kaksipyöräisille. Yli 150-vuotias teknologiajohtajiin kuuluva yhtiö on yksi maailman suurimmista rengasvalmistajista. Vuonna 2023 myynti oli 14 miljardia euroa. Rengasdivisioona työllistää maailmanlaajuisesti yli 56 000 ihmistä, ja siihen kuuluu globaalisti 24 tuotanto- ja kehitysyksikköä.

www.continental-rengas.fi

Continental Rengas Oy
Hevosenkenkä 3/ P.O. Box 2
02661 Espoo
Finland