Tiedote -

Digikypsät yritykset päihittävät kilpailijansa

Yhä useammin digitaalinen valveutuneisuus, eli digikypsyys, auttaa yritystä menestymään, olemaan houkutteleva työnantajana ja sitouttamaan henkilöstöä.

Deloitten ja MIT Sloan Management Reviewn tuoreesta globaalista tutkimuksesta selviää, että yritykset, jotka onnistuvat hyödyntämään digiteknologioita liiketoiminnassaan menestyvät kilpailijoitaan selvästi paremmin.

Tutkimuksen vastaajista melkein 80 % myöntää, että eri digiteknologiat ovat tarkeitä heidän organisaatiolleen. Kuitenkin vain alle 30 % myöntää hyödyntävänsä tehokkaasti teknologioiden tuomia mahdollisuuksia omassa liiketoiminnassaan.

 ”Iästä riippumatta yhä useammin ihmiset haluavat työskennellä yrityksille, jotka ovat digitaalisesti valveutuneita - tutkimuksemmekin vastaajista melkein 80 % kertoo näin. Johtajien ja esimiesten odotetaan olevan digitaalisia toimijoita, jotka tehokkaasti hyödyntävät digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia jokapäiväisissä päätöksissään”, toteaa Deloitten osakas Jukka-Petteri Suortti.

Monet työntekijät ovat kuitenkin tällä hetkellä tyytymättömiä työnantajiensa digitaaliseen valveutuneisuuteen. Tämä tuo haasteita henkilöstön houkuttelemiseen ja sitouttamiseen, mikä onkin tällä hetkellä maailmanlaajuisesti yksi yritysten suurimmista huolenaiheista. Vain 13 % työntekijöistä on erittäin sitoutunut työnantajaansa (Human Capital Trends 2015, Deloitte), mikä vaikuttaa suoraan yrityksen menestykseen.

Investoinnit teknologiaan eivät yksin riitä tekemään yrityksestä digikypsää, vaan tärkeää on teknologian yhdistäminen osaksi liiketoiminnan ketterää kehittämistä ja strategiaa. Yrityksellä on lisäksi oltava selkeä digistrategia, joka osaltaan myös ohjaa ja muokkaa yrityksen toimintaa, johtamistapaa ja kulttuuria. Yritykset, jotka ovat vasta digitalisuuden alkumetreillä, keskittyvät usein liiaksi teknologiaan ja operatiivisten ongelmien ratkaisemiseen. Digikypsät yritykset taas hyödyntävät digiteknologioita selkeästi enemmän strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi.

 ”Selkeä strategia on avain onnistumiseen. Tehokkaassa digistrategian suunnittelussa korostuu ketteryys ja nykytilan tarkastelun sijaan katse sekä toimenpiteet on käännettävä tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Menestyjät tekevät asioita nyt, mutta siten, että ovet suunnanmuutoksille ja korjausliikkeille pysyvät auki”, huomauttaa Suortti.

Tutkimuksesta selviää, että digikypsien yritysten kulttuuri on yhteistyöhön motivoiva ja riskinottoon kannustava. Näissä kulttuureissa riskinotto on normi, joka edesauttaa yrityksiä löytämään uusia kilpailukeinoja. Digitaalisesti valveutuneissa yrityksissä myös osaamisvajeeseen reagoidaan nopeasti. Yli 75 %:lla digikypsistä yrityksistä on valmiudet kehittää työntekijöidensä osaamista digitrendien hyödyntämiseksi. Digitaalisesti vasta kehittymässä olevissa yrityksissä vastaava prosentti on alle kahdenkymmenen.

Deloitte ja MIT Sloan Management Review tekivät tutkimuksen yhteistyössä sosiaalisen liiketoiminnan vaikuttavuudesta ja eri digiteknologioiden hyödyntämisestä. Tutkimukseen haastateltiin yli 4 800 liiketoimintajohtajaa ympäri maailman. Tutkimukseemme voit tutustua tarkemmin nettisivuillamme.


Lisätietoja:

Jukka-Petteri Suortti
Partner
Deloitte
jukka-petteri.suortti@deloitte.fi

Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • yrityskulttuuri
  • mit sloan management
  • digiteknologia
  • työnantaja
  • digijohtaja
  • strategiaprosessi
  • sitoutuneisuus
  • digistrategia
  • strategia
  • henkilöstö
  • digikypsä
  • digitaalisuus
  • digi
  • teknologia
  • deloitte
  • asiantuntijaorganisaatio

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 4 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi | www.deloittedigital.com

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671