Tiedote -

Mobiilisovelluksista vain parhaimmat selviävät

Sovellusten lataaminen älypuhelimiin on vähentynyt merkittävästi, vaikka älypuhelinten ja tablettien määrä on voimakkaassa kasvussa.

  • Suomessa älypuhelimia jo suhteessa yhtä paljon kuin Iso-Britanniassa.

  • Yli puolet älypuhelinten käyttäjistä ei ole koskaan maksanut sovelluksesta puhelimeensa ja vain harva käyttää maksullisia pelipalveluita säännöllisesti.

  • Aamu käynnistyy älypuhelimella, sillä yli puolet suomalaisista käyttää älypuhelintaan 15 minuutin kuluessa heräämisestä ja melkein 90 % tunnin sisällä.

Suomi kirinyt Iso-Britannian kiinni älypuhelinten määrässä - silti Euroopan keskiarvoa jäljessä

Viime vuosina älypuhelimien ja tablettien suosio on Suomessa kasvanut valtavasti eikä kasvulle toistaiseksi näy loppua. Noin kaksi kolmesta suomalaisesta omistaa älypuhelimen. Asukaslukuun suhteutettuna Suomi on saavuttanut Iso-Britannian älypuhelinten määrässä, mutta Euroopan keskiarvoon verrattuna Suomi tulee vielä perässä.

Matkapuhelinten perusmallit ovat harvinaisuuksia erityisesti nuorten keskuudessa – perusmalli löytyy vain joka viidenneltä suomalaisnuorelta.

Myös tablettien määrä on lisääntynyt reippaasti kaikissa ikäryhmissä. Tablettien käyttö on suosituinta 35–44-vuotiaiden suomalaisten keskuudessa (42 %), kasvua viime vuoteen on 20 %. Muut ikäryhmät tulevat vahvasti perässä. Yli 55-vuotiaiden keskuudessa tabletti löytyy nykyään joka neljänneltä ja alle 35-vuotiailta reilulta kolmannekselta. Tiedot selviävät asiantuntijaorganisaatio Deloitten tuoreesta Global Mobile Consumer -tutkimuksesta, jossa tutkittiin tuhannen suomalaisen kuluttajan matkapuhelinkäyttöä.

Sovelluksista vain parhaimmat selviävät

Sovellusten lataaminen on vähentynyt merkittävästi viime vuodesta. Keskimäärin kuukaudessa yli 40 % kuluttajista ei lataa yhtään uutta sovellusta. Viime vuonna vastaava luku oli 28 %. Vain 4 % suomalaisista lataa yli neljä sovellusta kuukaudessa. Varttuneempien keskuudessa sovellusten lataaminen on vielä harvinaisempaa: neljännes yli 55-vuotiaista ei ole koskaan ladannut sovellusta puhelimeensa.

Maksullisten sovellusten hankkiminen on vielä vähäisempää suomalaisten kuluttajien keskuudessa, sillä 53 % ei ole koskaan ostanut maksullista sovellusta.

Vaikka pelaaminen on yleistä, maksulliset pelit tai pelien muut maksulliset lisäpalvelut eivät ole suosittuja suomalaisten keskuudessa. Vaikka melkein puolet 18–24-vuotiaista suomalaisista pelaa puhelimellaan pelejä ainakin kerran viikossa, vain 12 % heistä maksaa peleistä kuukausittain ja ainoastaan 7 % ostaa kuukausittain peleihin virtuaalisia tarvikkeita. Paljon pelaavat myös 35–44-vuotiaat (39 %), mutta heistäkin vain 5 % laittaa kuukausittain rahaa maksullisiin peleihin.

’’Sovellusmarkkinat ovat muuttuneet: alkuinnostus on nyt mennyt ohi ja kilpailu kiristyy entisestään. Kuluttajat käyttävät sovelluksia, jotka palvelevat juuri heidän tarpeitaan ja joista he saavat helposti tiedon. Tästä syystä vain parhaimmat ja tunnetuimmat sovellukset selviävät. Sama trendi on nähtävissä myös globaalisti. Tämä aiheuttaa sovellusvalmistajille paineita tuoda innovatiivisia sovelluksia nopeasti ja näkyvästi markkinoille. Sovelluskehityksessä pitkään kestävä kilpailuetu on haastavaa saavuttaa’’, muistuttaa Deloitten teknologia, media ja telekommunikaatio -toimialan vetäjä Jukka-Petteri Suortti.

Aamu käyntiin älypuhelimella

Yli puolet suomalaisista käyttää älypuhelintaan 15 minuutin ja melkein 90 % tunnin kuluessa heräämisestä. Älypuhelinten käyttäjistä 35 % kertoo käyttävänsä puhelintaan yli 25 kertaa päivässä. Alle 25-vuotiaat käyttävät älypuhelintaan keskimäärin 55 kertaa päivässä.

Eri-ikäisistä älypuhelimen omistajista joka kolmannes tarkistaa puhelimestaan ensimmäisenä tekstiviestit. Toiseksi suosituimmaksi nousevat sähköpostit (19 %) ja kolmanneksi tulevat sosiaaliset verkostot (11 %). Alle 25-vuotiaat puolestaan tarkistavat ensin sosiaaliset verkostonsa ja toisena pikaviestintäpalvelut.

Suomessa mobiilidata on edelleen edullista 4G-verkon yleistyessä

Rajaton tiedonsiirto on kasvattanut suosiotaan viime vuodesta, ja jopa 61 % älypuhelimien omistajista käyttää rajatonta datapakettia, mikä on kansainvälistä keskivertoa korkeampi määrä. Suomalaiset kokevat mobiilidatan myös edulliseksi, sillä vain 16 % nopean 4G-yhteyden omaavista kokee maksavansa lisämaksua nopeammasta verkosta.Vuosi 2015 saattaa muuttaa suomalaisen 4G-maailman, sillä jopa joka neljäs suomalaisista vastaajista uskoo vaihtavansa 4G-liittymään seuraavan vuoden aikana.

”Jos dataliittymien hinnoittelua ei Suomessa muuteta, säilyy matkapuhelinverkko tulevaisuudessakin älypuhelinten pääasiallisena internet-yhteytenä langattoman verkon sijaan. Datayhteys löytyykin melkein 70 % suomalaisvastaajan älypuhelimesta”, summaa Suortti.


Asiantuntijaorganisaatio Deloitten kansainvälinen Global Mobile Consumer Survey tarjoaa katsauksen lähes 40 000 kuluttajan mobiilikäyttäytymiseen 20 eri maassa. Suomesta tutkimukseen vastasi 1 000 kuluttajaa.


Infograafi Global Mobile Consumer Survey 2014

Lisätietoja tutkimuksesta:

Jukka-Petteri Suortti
Partner, Deloitte
Puh. 050 563 6436
Email jukka-petteri.suortti@deloitte.fi

Sami Salmijärvi
Senior Manager, Deloitte
Puh. 040 528 7408
Email sami.salmijarvi@deloitte.fi


Linkit

Aiheet

  • Rahoitus

Kategoriat

  • pikaviestit
  • matkapuhelinverkko
  • kilpailuetu
  • kilpailu
  • sovellusmarkkinat
  • tabletti
  • älypuhelin
  • mobiilidata
  • datahinnoittelu
  • sovellus
  • tutkimus
  • mobiilikäyttäytyminen
  • media
  • telekommunikaatio
  • teknologia
  • kuluttajakäyttäytyminen
  • deloitte
  • asiantuntijaorganisaatio

Deloitte on maailman johtavia asiantuntijapalveluorganisaatioita. Palveluksessamme on noin 200 000 asiantuntijaa yli 150 maassa. Tarjoamme asiakkaillemme tilintarkastukseen, verotukseen, konsultointiin ja yritysjärjestelyihin liittyviä palveluita. Asiakkainamme on yli puolet maailman suurimmista yrityksistä sekä lukuisa määrä kansallisia yrityksiä, julkisia organisaatioita ja kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Suomessa palveluksessamme on yli 400 asiantuntijaa, jotka toimivat 4 toimistossa ympäri Suomen. www.deloitte.fi

Yhteyshenkilöt

Anne Alarotu

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointi- ja viestintäjohtaja +358 20 755 5671