Uutinen -

Tutkimus: Kananmunien syönti yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin

Juuri julkaistun Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen mukaan kananmunien syönti voi vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä. Tulokset julkaistiin arvostetussa American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdessä.

Tutkimusten perusteella tiedetään, että elintavoilla, kuten liikunnalla ja ravitsemuksella, on suuri vaikutus tyypin 2 diabeteksen ilmaantumiseen. Runsas kolesterolin määrä ruokavaliossa on joissain tutkimuksissa ollut yhteydessä sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin ja tyypin 2 diabeteksen riskiin. Toisaalta kananmunien syönnin lisääminen on joissain kokeellisissa tutkimuksissa johtanut muun muassa parempaan sokeritasapainoon.

Kananmunien syönnin vaikutuksista itse tyypin 2 diabeteksen riskiin ei kuitenkaan ole tietoa kokeellisista tutkimuksista. Myös väestötutkimuksissa kanamunien syönnin ja tyypin 2 diabeteksen välistä yhteyttä on tutkittu vain vähän ja niissä tulokset ovat olleet vaihtelevia. Kananmunien syönti on ollut yhteydessä joko suurempaan riskiin tai sitten yhteyttä ei ole havaittu.

Itä-Suomen yliopiston Sepelvaltimotaudin vaaratekijät (SVVT) -tutkimuksen alussa vuosina 1984–1989 ravitsemustottumukset selvitettiin 2332 mieheltä, joiden ikä oli 42–60 vuotta. Tutkimuksen 19,3 vuoden seurannan aikana 432 miestä sairastui tyypin 2 diabetekseen.

Tutkimuksessa havaittiin, että kananmunien syönti oli yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin sekä matalampaan veren glukoosipitoisuuteen. Tyypin 2 diabeteksen riski oli 37 prosenttia pienempi noin neljä kananmunaa viikossa syövillä miehillä verrattuna niihin, jotka söivät noin yhden kananmunan viikossa. Yhteys säilyi, vaikka huomioon otettiin mahdollisia sekoittavia tekijöitä, kuten fyysinen aktiivisuus, painoindeksi, tupakointi ja vihannesten ja kasvisten syönti. Runsaammalla kananmunan syönnillä ei havaittu merkittävää lisähyötyä.

Yksi mahdollinen selitys havainnolle on se, että toisin kuin monessa muussa väestössä, Suomessa kananmunien syönti ei vahvasti yhdisty epäterveellisiin elintapoihin, kuten esimerkiksi tupakointiin, vähäiseen fyysiseen aktiivisuuteen tai prosessoitujen lihatuotteiden syöntiin.

Kananmuna sisältää kolesterolin lisäksi monia terveydelle hyödyllisiä ravintoaineita, jotka voivat vaikuttaa esimerkiksi sokeriaineenvaihduntaan tai matala-asteiseen tulehdukseen ja sitä kautta vähentää tyypin 2 diabeteksen riskiä. Tutkimus antaa viitteitä myös siitä, että elintarvikkeen terveysvaikutuksia on vaikea ennustaa pelkästään yksittäisen ravintoaineen, kuten kolesterolin, perusteella. Ravitsemustutkimuksissa ollaankin viime vuosina siirrytty enemmän elintarvikkeiden ja erilaisten ruokavaliokokonaisuuksien terveysvaikutusten tutkimiseen yksittäisten ravintoaineiden sijaan.

Tutkimus: Egg consumption and risk of incident type 2 diabetes in men: The Kuopio Ischaemic Heart Disease Risk Factor Study.Jyrki K. Virtanen, Jaakko Mursu, Tomi-Pekka Tuomainen, Heli E.K. Virtanen, Sari Voutilainen. American Journal of Clinical Nutrition. Julkaistu internetissä 2.4.2015.http://ajcn.nutrition.org/content/early/2015/04/01/ajcn.114.104109.abstract

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • diabetestutkimus
  • diabeteksen ehkäisy

Yhteyshenkilöt

Tiedotuksen yhteystiedot

Lehdistön yhteyshenkilö

Pirjo Ilanne-Parikka

Lehdistön yhteyshenkilö Ylilääkäri 0400 723 651