Tiedote -

Diabetestutkimussäätiön suurapuraha 2019 kolmelle kokeneelle naistutkijalle

Diabetestutkimussäätiön apurahan vuonna 2019 sai 24 tutkijaa tai tutkimusryhmää. Apurahasumma on yhteensä 550 000 euroa.

Apurahahakemuksia säätiö sai 110 kappaletta, yhden vähemmän kuin edellisvuonna.

- Tyypin 2 diabetesta koskevia hakemuksia saimme tänä vuonna selvästi eniten, kun taas viime vuonna korostuivat tyypin 1 diabeteksen tutkimukseen liittyvät hakemukset, kertoo Diabetestutkimussäätiön tieteellisen valiokunnan puheenjohtaja, professori Leo Niskanen.

Niskasen mukaan säätiön saamien hakemusten taso on jatkunut noususuuntaisena.

- Saimme todella korkeatasoisia hakemuksia, joita on ilo lukea. Valitettavasti kaikkia hyviä hakemuksia ei tänäkään vuonna voitu tukea, Niskanen sanoo.

Eniten hakemuksia säätiö sai Helsingin yliopistosta, 25,5 % hakemuksista. Runsaasti hakemuksia saapui myös Turun yliopistosta, 20 % hakemuksista. Seuraavina olivat Itä-Suomen, Tampereen ja Oulun yliopistot.

Suurapurahoilla tutkitaan useita diabetestyyppejä

Säätiön suurimman apurahan, kaksivuotisen sadan tuhannen euron apurahan saanut dosentti Jarna Hannukainen Turun yliopistosta selvittää tutkimuksessaan muun muassa aivojen ja suoliston mikrobiston välistä vuorovaikutusta sokeriaineenvaihdunnan säätelyssä.

Lisäksi Hannukaisen tutkimuksen tavoitteena on kehittää menetelmä niiden henkilöiden tunnistamiseksi, joille säännöllisestä fyysisestä liikuntaharjoittelusta olisi erityistä hyötyä insuliiniresistenssin ja tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyssä.

Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa Helsingissä työskentelevän dosentti Tiinamaija Tuomen saama 69 000 euron kaksivuotinen apuraha on tarkoitettu tutkimukseen, jossa selvitetään, kuinka keväällä 2018 julkaistussa tutkimuksessa ehdotettu diabeteksen jaottelu alatyyppeihin säilyy sairauden edetessä.

Professori Riitta Veijola Oulun yliopistosta sai kaksivuotisen 69 000 euron apurahan DIPP Novum -tutkimukseen, joka laajentaa tyypin 1 diabeteksen ennustamiseen ja ennaltaehkäisyyn liittyvää DIPP-tutkimusta odotusaikaan ja vastasyntyneen ensimmäisiin kuukausiin. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan epigeneettistä periytymistä kolmen sukupolven aikana. 

Kaikki 24 apurahan saanutta ja heidän tutkimusaiheensa löytyvät Diabetestutkimussäätiön verkkosivuilta.

Linkit

Aiheet

  • Terveys, sairaanhoito, lääketiede

Kategoriat

  • diabetestutkimus

Diabetestutkimussäätiö tukee korkealuokkaista suomalaista diabetestutkimusta myöntämällä apurahoja diaetestutkijoille. Säätiö ohjaa saamansa lahjoitukset apurahoihin lyhentämättöminä ja on historiansa aikana tukenut tutkijoita yli yhdeksällä miljoonalla eurolla. Diabetestutkimussäätiön perustivat Diabetesliitto ja diabetesyhdistykset vuonna 1976.

Yhteyshenkilöt

Tiedotuksen yhteystiedot

Lehdistön yhteyshenkilö

Pirjo Ilanne-Parikka

Lehdistön yhteyshenkilö Ylilääkäri 0400 723 651