Tiedote -

DS Smith tukee Anna mahdollisuus -kampanjan toteutusta

Noin joka kahdeksas lapsi ja nuori elää vähävaraisessa perheessä, jossa ei ole mahdollisuutta harrastaa tai hankkia sopivia harrastusvarusteita. Anna mahdollisuus -kampanjan avulla voimme auttaa heitä.

Suomen Salibandyliitto ry ja Hope ry järjestävät yhteistyössä Anna mahdollisuus -hyväntekeväisyyskampanjan, joka keskittyy liikunnan ilon tuomiseen myös niille, kenelle se ei ole taloudellisesti mahdollista. DS Smith on mukana tukemassa kampanjan toteutusta.

Jotta jokainen lapsi ja nuori voisi kokea olevansa osa porukkaa ja tuntea samaa yhteenkuuluvuutta muiden harrastavien lasten ja nuorien kanssa, kerää Anna mahdollisuus -kampanja käytettyjä ja edelleen käyttökelpoisia harrastusvälineitä uudelleen käytettäväksi.

"DS Smith haluaa olla mukana tekemässä hyvää. Koska olemme kierrätettävien ja kestävän kehityksen mukaisten pakkausten, myyntitelineiden ja myynninedistämismateriaalin asiantuntijoita, olemme antaneet osaamisemme kampanjan toteutukseen. DS Smith valmisti kampanjassa käytettävät aaltopahviset kierrätyslaatikot veloituksetta Nummelan tehtaallaan, jossa on paitsi loistavaa ammattitaitoista henkilökuntaa myös monia mahdollisuuksia tarjoavaa digitekniikkaa," kertoo Suomen toimintojen toimitusjohtaja Ari Viinikkala.

Kampanjaan valmistetut noin 60 aaltopahvista keräyskonttia löytyvät kampanja-ajan 1.-18. elokuuta Stadiumin ja Starkin myymälöistä eri puolilta maata. Laatikoihin voi toimittaa pieneksi käyneitä tai lajivaihdon myötä tarpeettomiksi tulleita harrastusvälineitä. Tarkemmat ohjeet ja keräyspaikat löytyvät osoitteesta mahdollisuusharrastaa.fi

"Hope-yhdistys täyttää lasten ja nuorten tarpeita ja vie harrastusvälineet perille. Kampan­jan tavoitteena on, että, jokainen apua tarvitseva lapsi ja nuori saisi hänelle sopivan urheiluvälineen tai -vaatteen perheen taloudellisesta tilanteesta huolimatta." -Hope Yhdessä & Yhteisesti ry:n toiminnanjohtaja Eveliina Hostila.

Keräyskontteihin on painettu Salibandyn MM2020 -tapahtuman kumppaneiden logot, minkä lisäksi laatikoiden sivulle on painettu Anna mahdollisuus -kampanjan toteutuksessa mukana olevien yritysten, kuten DS Smith, logot.

DS Smith kannustaa osallistumaan

Sen lisäksi, että DS Smith tukee kampanjan toteutusta, kannustaa yritys niin henkilöstöään kuin asiakkaitaan ja sidosryhmiään mukaan hyväntekijäksi Anna mahdollisuus -kampanjaan ja lahjoittamaan itselle tarpeettomat harrastusvälineet ja -vaatteet niitä tarvitsevan lapsen tai nuoren iloksi. Jotta jokaisella olisi mahdollisuus.

Aiheet

  • Teollisuus, valmistus

Kategoriat

  • kestävä kehitys
  • vastuullisuus

DS Smith on maailmanlaajuinen johtava aaltopahvin valmistaja, jonka kierrätys- ja paperinvalmistustoiminnot tukevat sen kokonaisuutta. Pääkonttoriaan Lontoossa pitävä, FTSE 100 -listattu yritys keskittyy toiminnassaan innovatiivisten kestävän kehityksen mukaisten pakkausratkaisuiden suunnitteluun ja valmistamiseen toimien 37 maassa ja työllistäen noin 32 000 henkilöä. DS Smith hyödyntää pakkaus-, paperi- ja kierrätystoimintojen osaamistaan tuottaen ratkaisuja, jotka vähentävät monimutkaisuutta ja toimivat tehokkaasti läpi toimitusketjun. Suomessa toimimme kuudella paikkakunnalla (Tampere, Nummela, Turku, Akaa, Kuopio ja Ii).

Yhteyshenkilöt

Ari Viinikkala

Toimitusjohtaja DS Smithin liiketoiminta Suomessa 010 245 2380