Skip to main content

Valtaosa suomalaisista myöntää: tulisin toimeen puolella omistamistani vaatteista

Lehdistötiedote   •   Helmi 15, 2016 14:00 EET

Elfan säilytystilatutkimus 2016:n tulokset osoittavat, että useat pohjoismaalaiset tulisivat toimeen vaikka vaatekomeroiden täytteistä karsisi puolet pois suomalaisista jopa kaksi kolmesta on tätä mieltä.

Peräti neljä viidestä suomalaisesta kertoo, että heidän vaatekomeroissaan on liian paljon sellaisia vaatteita, kenkiä ja laukkuja, joita ei tule käytettyä. Naisilla tämä on jonkin verran yleisempää (86 %) kuin miehillä (73 %). Joka kolmas naisvastaaja myönsi, että ylitsepursuavaa vaatekomeroa on ollut joskus vaikea sulkea. Miehistä tämän ongelman on kohdannut joka neljäs.

”Tutkimuksemme paljastaa, että kaksi kolmesta suomalaisesta, eniten kaikista pohjoismaalaisista, olisi valmis tulemaan toimeen puolella omistamistaan vaatteista”, sanoo Elfa Kirenan markkinointikoordinaattori Kirsi Kajander.

Muista pohjoismaalaisista puolella määrällä tulisi toimeen hieman suomalaisia harvempi: Ruotsissa 58 prosenttia, Tanskassa 44 prosenttia ja Norjassa 41 prosenttia vastaajista.

Ei mitään päällepantavaa

Suomalaiset eivät juuri poikkea liiallisten komeron täytteiden kohdalla muista pohjoismaalaisista, mutta ruotsalaisista jopa 86 prosentilla (N: 91 %; M: 82 %) on komerossaan vaatteita, joita käyttää harvoin tai ei olleenkaan.

Ylitäysistä säilytystiloista huolimatta 78 prosenttia suomalaisista on kokenut tunteen, ettei kaapista löydy mitään päällepantavaa. Kun kaksi kolmesta miehestä kertoo kohdanneensa tämän ongelman, niin naisista vastaavassa tilanteessa on ollut peräti 93 prosenttia. Tällä heltiää kärkipaikka Elfan pohjoismaisessa säilytystilatutkimuksessa.

”Kaapeista saattaa löytyä yllättävänkin hyvin päällepantavaa, kun varaa tunnin tai pari vaatekaapin järjestelyyn ja käyttämättömien vaatteiden karsimiseen. Jos homma tuntuu ylivoimaiselta, kannattaa urakka jakaa osiin ja käydä läpi esimerkiksi hylly tai laatikko kerrallaan ”, kertoo Kirsi Kajander.

Top-lista: Omistaa enemmän vaatteita tai kenkiä kuin tarvitsee säännöllisesti

1. ruotsalaiset 86 %

2. suomalaiset 79 %

3. norjalaiset 78 %

4. tanskalaiset 75 %

 

Top-lista: Vaikeuksia sulkea vaatekaapin ovi / laatikko, koska on liikaa vaatteita / kenkiä

1. ruotsalaiset ja norjalaiset 36 %

2. tanskalaiset 33 %

3. suomalaiset 29 %

Top-lista: On kokenut, ettei omista mitään päällepantavaa

1. ruotsalaiset 81 %

2. suomalaiset 78 %

3. tanskalaiset 71 %

4. norjalaiset 69 %

Top-lista: Voisi ajatella pärjäävänsä puolella omistamistaan vaatteista / kengistä

1. suomalaiset 63 %

2. ruotsalaiset 58 %

3. tanskalaiset 44 %

4. norjalaiset 41 %

7 vinkkiä: Näin kesytät kaaoskomeron

1. Varaa aikaa ja aloita järjestely. Jos et ole käynyt läpi vaatteitasi viimeiseen vuoteen, löydät varmasti kaapistasi jotain pois heitettävää. Kierrätä tai myy ylimääräiset vaatteet.
2. Jaa urakka osiin. Etene laatikko, hylly tai tietyntyyppiset vaatteet kerrallaan.
3. Haasta ystäväsi siivoamaan omat komerot samaan aikaan. Järjestäkää vaatteille kierrätysilta ja säästytte uusien vaatteiden ostamiselta.
4. Järjestä vaatekomerosi sesongin mukaan. Älä jätä talvivaatteita kesäksi ja päinvastoin tilan täytteeksi. Säilytä ne esimerkiksi vaatteiden vakuumipakkauksessa.
5. Ripusta henkareille mahdollisimman paljon vaatteita. Se säästää tilaa ja vaatteet ovat paremmin näkyvillä kuin ahdettuina hyllyille.
6. Jos tilaa on vähän, ota piilossa oleva tila hyötykäyttöön. Käytä ovien sisäpuolelle roikkumaan asennettavia säilytysratkaisuja.
7. Ripusta kaikki henkareissa roikkuvat vaatteet ”väärin päin”. Kun olet käyttänyt vaatetta, laita se roikkumaan oikein päin. Jonkin ajan jälkeen huomaat, mitä vaatteita et oikeasti käytä.


Elfa tarjoaa nerokkaita, joustavia ja asiakkaiden tarpeita vastaavia säilytysratkaisuja, sekä mittatilaustyönä tehtäviä liukuovia yli 65 vuoden kokemuksella säilytysjärjestelmien tuottajana. Meidän mielestämme jokaisella on oikeus nauttia kodista, jossa vallitsee hyvä järjestys. Tätä visiota toteutamme kehittämällä jatkuvasti uusia, kekseliäitä ratkaisuja ja yhdistämällä ensiluokkaisen toiminnallisuuden moderniin designiin ja korkeaan laatuun.

Yrityksemme on vuodesta 1999 lähtien ollut osa The Container Store -yritystä, joka on USA:n suurin vähittäismyyntiketju säilytysjärjestelmien alalla. The Container Store on listattu New Yorkin pörssissä.

Elfalla on Euroopassa neljä tuotantolaitosta ja kahdeksan myyntiyhtiötä. Konserni työllistää yli 600 ihmistä ja sen liikevaihto on noin 900 miljoonaa SEK. Pääkonttori on Malmössä, Ruotsissa.

Liitetiedostot

PDF-tiedosto