Uutinen -

​Empower asentaa Fortumin Fiksu-ratkaisut Suomessa

Fortum investoi merkittävästi uusien teknologioiden kehittämiseen ja hyödyntämiseen, jotta voi tarjota asiakkailleen elämää helpottavia älykkäitä energiaratkaisuja, jotka tukevat myös kestävää kehitystä. Näin Fortum haluaa varmistaa, että mahdollisimman moni sen asiakkaista pääsee hyötymään uusien teknologioiden tarjoamista mahdollisuuksista. Asennuskumppanikseen Fortum valitsi Empowerin, jonka tietoliikenne- ja sähkötöiden osaaminen kuluttajille suunnattujen tuotteiden asentamisessa tuo tarvittavaa lisäarvoa.

– Halusimme kumppaniksemme luotettavan ja proaktiivisen toimijan, joka pystyy palvelemaan meitä koko Suomen alueella. Meille asiakaskokemus on todella tärkeä ja koemme, että pystymme kehittämään sitä yhdessä Empowerin kanssa modernien järjestelmien, yhtenäisten prosessien ja tehokkaan töiden hallinnan avulla. Arvostamme kumppanin puolelta aktiivista otetta sekä ratkaisukeskeistä asennetta, summaa alkanutta yhteistyötä Tuomas Yrttiaho, Service Manager, Fortum Products and Processes.

Uutta teknologiaa hyödyntävä ratkaisu hyödyttää sekä kuluttajia että sähköverkkoyhtiöitä

Ensimmäinen Empowerin asentama tuote on sähkölämmitteisiin omakoti- ja paritaloihin suunnattu Fortum Fiksu Energianseuranta -palvelu. Modernia teknologiaa hyödyntävässä ratkaisussa kotitalouden vesivaraaja kytketään Fortumin etäohjaukseen, ja se osallistuu yöaikaan pieneltä osaltaan sähköverkon tasapainon ylläpitämiseen. Tätä kautta asiakkaat ovat mukana tasapainottamassa vaihtelevien uusiutuvien energianlähteiden tuotantoa.

– Uskomme, että samankaltaisten tuotteiden markkinat kasvavat edelleen, kun suomalaisten kotien energiankulutuksen ohjaukseen hankitaan nykyistä huolettomampia ja toimivampia ratkaisuja helpottamaan arkea. Me Empowerilla haluamme olla mukana viemässä koteihin modernia teknologiaa, joka auttaa energiatehokkaamman ja ympäristöystävällisemmän yhteiskunnan rakentamisessa, kertoo Empowerin tietoverkkopalveluiden projektipäällikkö Päivi Kainulainen.

Aiheet

  • Tietokone, Televiestintä, IT

Kategoriat

  • energiatehokkuus
  • kestävä energia

Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Lehdistön yhteyshenkilö Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16 040 6417 000