Tiedote -

Empower ja Sonera toimittivat Jyväskylässä valokuituverkon 7000 kotiin ennätysajassa

Empower Oy rakensi kuluneen kevään ja alkukesän aikana Soneran toimeksiannosta Jyväskylän vuokra-asunnot Oy:lle valokuituverkon ennätysajassa. Hyvin suunnitellun ja toteutetun projektin ansiosta yli 7000 kotitaloutta Jyväskylässä sai ennätysnopeasti käyttöönsä huippunopeat laajakaistayhteydet sekä kattavat kaapeli-tv -palvelut.

"Haasteena oli erittäin kireä aikataulu. Vaikka työ aloitettiin vasta helmikuun alussa, verkostotyöt saatiin valmiiksi jo kesäkuun puolivälissä. Tämä siitä huolimatta, että kyse oli hyvin laajasta hankkeesta. Kaapeliojaa kaivettiin yhteensä 36 km, kaapeleita vedettiin kaikkiaan 67 km ja verkkoon kytkettiin lähes 230 kiinteistöä. Aikatauluhaasteista huolimatta käyttöönotto tapahtui sopimuksen mukaisesti 28. kesäkuuta", Empower Oy:n projektipäällikkö Petri Lindtman iloitsee.

"Asiakkaille haluttiin saada laajakaista nopeammin kuin tällaisissa projekteissa on ollut aiemmin mahdollista. Pitkäksi venynyt talvi teki aikataulusta erityisen haastavan, sillä talvella kaivuutyö on erittäin vaikeaa ja kallista. Aikataulussa pysyttiin erinomaisen yhteistyön ansiosta ja asiakkaille saatiin palvelut käyttöön ennen kesälomia", kertoo projektista Soneralla vastannut osastopäällikkö Lasse Myllylä.

Onnistuneen projektin taustalla oli erittäin hyvin sujunut yhteistyö ja joustava toiminta hankkeen kaikkien osapuolten välillä: "Empowerille, Soneralle, Jyväskylän vuokra-asunnot Oy:lle, Jyväskylän kaupungille ja Ely-keskukselle oli kaikille tärkeä saada projekti onnistumaan vaativassa aikataulussa ja yhteistyö sujui erinomaisesti. Suuri kiitos hankkeen nopeasta etenemisestä kuuluu myös projektin suunnittelu- ja työnjohtotiimille ja rakennustyöhön osallistuneille asentajille. Joustava toiminta kaikkien osapuolten välillä teki projektin onnistumisen mahdolliseksi", Lindtman sanoo.

Lisätietoja:

Jari Leppäalho, projektijohtaja, Empower Oy,
Puh. 050 5365824
Sähköposti: etunimi.sukunimi@empower.fi

Lasse Myllylä, osastopäällikkö, Sonera
Puh. 0400 904470
Sähköposti: etunimi.sukunimi@teliasonera.com

Aiheet

  • Televiestintä

Kategoriat

  • valokuitu

Empower on suomalainen palveluyritys, joka auttaa pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja parantaa asiakkaiden kilpailukykyä. Empower rakentaa, asentaa, huoltaa ja korjaa sähkö- ja televerkkoja, pitää kunnossa voimalaitoksia ja tehtaita sekä toimittaa ICT-ratkaisuja. Empower palvelee kymmenillä paikkakunnilla Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Liikevaihto vuonna 2012 oli 366 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 3000 henkilöä. www.empower.fi

Sonera tarjoaa tietoliikenne- viestintä- ja televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun. Soneralla oli vuoden 2012 lopussa 4,4 miljoonaa kiinteän ja matkaviestinverkon liittymäasiakasta. Soneran palveluksessa työskentelee 4 000 henkilöä, ja yhtiö toimii noin 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. www.sonera.fi

Sonera on osa TeliaSonera-konsernia, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa, Euraasian kehittyvillä markkinoilla Venäjä ja Turkki mukaan lukien, sekä Espanjassa. www.teliasonera.fi


Yhteyshenkilöt

Empower konserniviestintä

Lehdistön yhteyshenkilö Media Desk palvelee toimituksia arkisin klo 9-16 040 6417 000