Tiedote -
Juha Silvola nimitetty Empowerin Power-liiketoiminnan johtoon 1.3. alkaen
DI Juha Silvola on nimitetty Empower-konsernin Power-liiketoiminnan johtoon sekä konsernin johtoryhmän jäseneksi 1.3.2019 alkaen. Juhalla on vahva tausta Empower-konsernissa, jossa hän on useammassa vastuullisessa johtotehtävässä vastannut muun muassa Power-liiketoiminnan operatiivisesta toiminnasta sekä uusiutuvan energian ja sähkönjakeluverkkojen palveluista.
– Olen innoissani tästä uudesta mahdollisuudesta ja odotan todella paljon, että pääsen jatkamaan Power-liiketoiminnassa tehtyä hyvää työtä ja toteuttamaan älykkään yhteiskunnan perustaa Suomessa, Ruotsissa ja Baltiassa. Energia-ala on parhaillaan suuressa murroksessa ja Empowerilla olemme aktiivisesti toteuttamassa kestäviä energiaratkaisuita sekä luomassa teknologiainnovaatioita alan tarpeisiin, kertoo Juha Silvola.
– Empower on Juhalle tuttu jo useamman vuoden takaa ja on hienoa nostaa talon sisältä hänet luotsaamaan Power-liiketoimintaamme. Juhan vahva ammattitaito ja osaaminen täydentää konsernimme johtoryhmää Empowerin strategian toteuttamisessa ja antaa hänelle hyvät eväät menestyä uudessa tehtävässä, kertoo Empower-konsernin toimitusjohtaja Jari Onniselkä.
Aiheet
- Nimitykset
Kategoriat
- nimitys
Empower on kansainvälinen yritys, joka toteuttaa älykästä yhteiskuntaa ja ylläpitää sen toimintaa 24/7. Kehitämme digitaalisia alustoja ja ratkaisuja hyödyntäen vahvaa kokemustamme ja osaamistamme voimalaitosten ja tehtaiden kunnossapidosta sekä älykkäiden sähköverkkojen ja tietoliikenneyhteyksien rakentamisesta ja ylläpitämisestä. Kehitämme modulaarisia ohjelmistoja ja tuotamme palveluita energia-alan asiakkaidemme Big Datan hallintaan. Toimintamme kattaa Pohjoismaat ja Baltian. Konsernin liikevaihto vuonna 2017 oli noin 245,3 miljoonaa euroa, ja se työllistää noin 1700 henkilöä. www.empower.fi