Ohita
Engcon lanseeraa uuden, pientä virtausta vaativien tärylevyjen sarjan kaivukoneisiin
Engcon lanseeraa uuden, pientä virtausta vaativien tärylevyjen sarjan kaivukoneisiin

Tiedote -

Engcon lanseeraa uuden, pientä virtausta vaativien tärylevyjen sarjan kaivukoneisiin – tärylevyjä voidaan käyttää rototiltin kautta

Maailman johtava rototilttivalmistaja Engcon ottaa nyt suuren askeleen eteenpäin kaivukoneissa käytettävissä tärylevyissä. Vuoden 2019 aikana lanseerataan täysin uusi, pientä virtausta vaativien, rototilttien kautta käytettävien tärylevyjen sarja. Engcon kertoo, että tämä laajentaa niiden käyttömahdollisuuksia merkittävästi ja tekee kaivukoneista entistä tehokkaampia ja turvallisempia.

Engcon on valmistanut tärylevyjä kaivukoneisiin 1990-luvun lopusta lähtien, mutta ongelmana on ollut tähän asti se, että tärylevyt ovat vaatineet niin suuren hydraulivirtauksen, ettei niitä ole voitu liittää suoraan rototiltin lisähydrauliliitäntään. Sen vuoksi tärylevyjä ei ole voitu pyörittää vapaasti. Engcon on nyt ratkaissut ongelman kehittämällä täysin uuden sarjan pienen virtauksen vaativia tärylevyjä.

– Tiedämme, että tärylevy ja kaivukone ovat ihanteellinen yhdistelmä, sillä se parantaa niiden maanrakennustyöntekijöiden työympäristöä, jotka muutoin joutuisivat menemään hyvin erilaisiin kaivantoihin käyttämään maantiivistimiä, sanoo Johan Johansson, Engconin uuden tärylevysarjan suunnittelija ja projektipäällikkö.

Turvallisuus lisääntyy
Johan Johansson kertoo, että uusia tärylevyjä on saatavilla kolmena eri mallina: PC3500, PC6000 ja PC9500. Mallinimissä on lyhenne sanoista ”Plate Compactor” ja kyseisen tärylevyn tiivistysvoima kg:ina.

– Kaivukoneessa käytettävän tärylevyn yksi tärkeä etu on se, että se lisää merkittävästi maanrakennustyöntekijöiden turvallisuutta. Esimerkiksi tiivistettäessä maata syvissä kaivannoissa on suuri riski, että tärylevyn tärinä aiheuttaa kaivannon sortumisen ja ihmisiä jää raskaiden maamassojen alle, Johan Johansson toteaa.

Pienemmän henkilövahinkoriskin ja paremman työympäristön lisäksi Engconin tärylevyt tarjoavat mahdollisuuden tiivistää kaltevia pintoja paikoissa, joissa maata ei ole mahdollista tiivistää perinteiseen tapaan valssijyrillä tai käsikäyttöisillä maantiivistäjillä. Mahdollisia käyttökohteita on paljon, kuten tavalliset teiden luiskat, siltojen tukien ympärillä suoritettava tiivistys, eroosiosuojaus vesistöjen rannoilla jne.

Uutta PC3500-tärylevysarjaa esitellään vuoden 2019 Bauma-messuilla Engconin osastolla (nro FM.708/3) Münchenissä 8.–14. huhtikuuta. 

Aiheet


engcon on maailman johtava rototilttien (kaivukoneiden ”rannenivelten”) ja niihin soveltuvien työlaitteiden valmistaja. Ne tekevät kaivukoneista entistä monikäyttöisempiä, tarkempia ja turvallisempia. Osaamisemme, sitoutumisemme ja korkean palvelutasomme avulla autamme asiakkaitamme menestymään.

engcon on keskisuuri konserni, jonka emoyhtiön Holding AB:n kotipaikka on Ruotsin Strömsund. Myynnistä vastaavat yhdeksän myyntiyhtiötä, jotka toimivat Ruotsissa, Norjassa, Suomessa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Saksassa, Ranskassa, Alankomaissa ja Pohjois-Amerikka (Yhdysvallat ja Kanada). Muista markkinoista vastaa engcon International. engcon-ryhmän liikevaihto oli vuonna 2017 noin 1000 miljoonaa Ruotsin kruunua, ja sillä oli noin 250 työntekijää.engcon perustettiin vuonna 1990. www.engcon.com

Yhteyshenkilöt

Viktoria Winberg

Viktoria Winberg

Lehdistön yhteyshenkilö Chief Communication & Marketing Officer + 46 70 316 16 77

engcon – maailman johtava rototilttien

ENGCON
Olemme Pohjois-Ruotsissa perustettu engcon. Yrityksen luoneet ja siinä työskentelevät ihmiset laittavat itsensä likoon muuttaakseen kaivamisen maailmaa. Perustamisesta lähtien liiketoimintamme on pohjautunut läheiseen yhteistyöhön tuotteiden loppukäyttäjien kanssa heidän jokapäiväisen työnsä optimoimiseksi.
Stig Engströmin vuonna 1990 perustama engcon alkoi heti kehittää engcon-rototilttiä, joka on nyt alan johtava tuote maailmassa. Vuosien varrella on luotu uusia yrityksiä ja organisaation rakenne on muuttunut.
VISIO
Kaivamisen maailman muuttaminen
LIIKEIDEA
engcon on itsenäinen kaivinkoneiden lisälaitteiden valmistaja ja toimittaja,
joka auttaa kaivuuyrityksiä eri puolilla maailmaa luomaan turvallisempia työpaikkoja, optimoimaan resurssit ja parantamaan kannattavuutta.
MISSIO
Kehittyä maailman johtavaksi itsenäiseksi kaivinkoneiden edistyksellisten lisälaitteiden valmistajaksi.