Tiedote -

Innovaatiohaaste liikkumisen ilon ylläpitämiseksi – pidetään yhdessä huolta 💙

Näinä poikkeuksellisina aikoina etätöissä, karanteeneissa ja kotona on erityisen tärkeää pitää hyvinvoinnista huolta ja muistaa kaikesta huolimatta pitää keho ja mieli positiivisessa liikkeessä. Nyt on aika huolehtia kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista, sekä arkirutiineista – näistä esimerkiksi riittävä uni on terveyden ja stressinhallinnan vankka perusta. Riittävä ja monipuolinen ravinto puolestaan ylläpitää hyvää immuniteettia ja lisää vastustuskykyä. Tällä hetkellä monet miettivät vaihtoehtoisia ratkaisuja liikunnalle ja mielen hyvinvoinnille – tässä vain mielikuvitus on rajana, eikä kaiken liikunnan ilon tarvitse loppua.

– On ollut ilo nähdä, miten suomalaiset ovat keksineet innovatiivisia ratkaisuja turvalliseen liikkumiseen etänä, kotona ja ulkona. Haluamme omalta osaltamme kannustaa liikkumiseen iloon – pidetään yhdessä huolta hyvinvoinnista turvallisesti. Kaikki liikunta ja liike ovat nyt parempia kuin ei mitään, Erimover konsernin markkinointijohtaja Sonja Laurén kannustaa.

Esimerkiksi erinomaisena vaihtoehtona on lisätä ulkona monipuolista kestävyysliikuntaa, josta saa myös apua mielen ja aivotoiminnan virkistämiseen. Lihaskuntoa voi harjoittaa myös ulkona tai kotioloissa – monet toimijat ovatkin iloksemme aktivoituneet auttamaan live-treenien ja videostriimien avulla. Näistä esimerkkinä konsernimme hyvinvoinnin live-striimauspalvelu HELT (www.myhelt.com).

Erimover järjesti Lauttasaaren Liikuntakeskuksella ulkona ohjaajien ja työntekijöiden vetämänä spinning-haasteen, jonka inspiroimana yritys haluaakin haastaa kaikki suomalaiset jakamaan innovatiivisia, mutta tähän hetkeen turvallisia tapoja liikkua.

–Meille on nyt erityisen tärkeää toimia vastuullisesti ja kannustaa suomalaisia liikkeeseen. Haluamme olla mukana innovoimassa joka päivä uusia tapoja liikkua ja jakaa niitä näinä haastavina aikoina. Yrityksemme arvot pilke silmäkulmassa, mielikuvitus, yhdessä ja asenteella pääsevät nyt todenteolla konkretian tasolle. Samalla haluamme haastaa jokaisen suomalaisen mukaan innovoimaan turvallisia tapoja liikkua, jatkaa Laurén.

Video ulkospinning-tempauksesta täällä:

https://www.youtube.com/watch?v=mckZFWZTODQ&feature=youtu.be

#yhdessä #feelgoodgostrongstaysafe

Lisätiedot:

Sonja Laurén

sonja.lauren@erimover.com

+358 44 501 7685

Aiheet

  • Urheilu

Kategoriat

  • mielenterveys
  • etätyö
  • hyvinvointi
  • liikunta
  • terveys
  • koronavirus

Yhteyshenkilöt

Nella Rahkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Marketing & PR Manager 0404125957