Blogikirjoitus -

Miksi palkkasin yli viisikymmenvuotiaan työntekijän?

Tämän päivän viisikymppiset ovat terveempiä ja koulutetumpia kuin aiemmat sukupolvet, mutta samalla haasteiden edessä. Iso haaste irtisanotulle 50+ työntekijälle on uudelleen työllistyminen. Saamme päivittäin lukea erityisesti suurempien yritysten yt-neuvotteluista ja irtisanottavien henkilöiden lukumääräarvioista.

TEM:n tilastojen mukaan tämän vuoden helmikuussa yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli 133 900 eli 2 800 enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan.

Yli viisikymppisten asema työelämässä puhututtaa minua. Kun yt-neuvottelut päättyvät irtisanomisiin, he ovat usein ensimmäisinä irtisanottavien listalla. Asenneilmasto Suomessa on negatiivinen suhteessa 50+ työntekijän vahvuuksiin ja työssä menestymiseen.

Epäkohtien sijasta nostan blogissani esille myönteisen näkökulman eli kerron yrityksistä, jotka ovat rohkeasti rekrytoineet yli viisikymppisiä työntekijöitä ja arvostavat eri-ikäisten työntekijöiden yhteistyötä.

"Ilmianna 50+ myönteinen työpaikka"-kampanjan puitteissa haastattelin pariakymmentä eri alojen organisaatioiden edustajia Keski-Uudellamaalla, Helsingissä ja Etelä-Karjalassa. Haastateltavani olivat kauppiaita, johtajia ja toimitusjohtajia.

Luontaistuotealalla toimivan Kamonilla Ky:n kauppias Marja-Leena Kotajärvi kertoi, että hän on pääsääntöisesti palkannut työhön vanhempia naishenkilöitä. Viimeisin yli viisikymppisen työntekijän rekrytointi tapahtui viime vuonna. Kauppiaan mukaan tämän ikäiset työntekijät ovat itsenäisiä ja aloitteellisia.

Viisikymppisillä ei ole enää pieniä lapsia, he ovat vapaita ihmisiä. He ymmärtävät elämää kokonaisvaltaisesti. Työssä kuten elämässä yleensäkin tulee yllättäviä muutoksia ja tämän johdosta tietynlainen joustavuus on paikallaan. Viisikymppisillä tällaista asennetta löytyy.

Muotiliike Lucinda Oy:n kohderyhmänä ovat aikuiset naiset. Näin ollen on tärkeää, että heitä palvelee motivoitunut, ammattitaitoinen, osaava ja uskottava henkilökunta. Yrittäjä Helinä Kaislan mukaan uskottavuus tulee usein juuri iän myötä. Aikuisilla työntekijöillä on motivaatio yleensä kohdallaan. He tekevät työtä tosissaan, eikä heitä tarvitse suuremmalti ohjeistaa työssään.

Huonekalualalla on tärkeää tuntea myytävät tuotteet ja tuotteiden valmistajat. Me Kalustajat Oy:n kauppias Ullamaria Vehviläinen arvostaa kokenutta ja luotettavaa henkilöstöään. Alalla pitkään toiminut osaava henkilöstö pystyy nopeasti löytämään asiakkaan tarpeita vastaavat tuotteiden valmistajat. Hänellä on myös kokemusta siitä, millaiset huonekalut kestävät erilaista käyttöä.

Helsingissä toimivat elektroniikan komponenttien maahantuoja Elgood Oy ja Hammaskulma Oy. Elgood Oy:ssä rekrytoitiin viime vuoden alussa 50+ tuotepäällikkö. Toimitusjohtaja Timo Niinimäen mukaan hänet valittiin, koska ala on vaativa ja työtehtävässä tarvitaan hyvää teknistä ja kaupallista osaamista. Rekrytoinnin avulla saatiin taloon vuosien kokemusta ja osaamista sekä mentori juniorimyyjien kasvattamiseen. Kannattaa tulla ulos vanhasta ja totutusta boxista. Muutos on mahdollisuus.

Hammaslääkäri Päivi Metsolan Hammaskulma Oy:n palkattiin marraskuussa 2015 yli viisikymppinen hammashoitaja. Hän oli ollut aiemmin hammashoitajana henkilöstövuokrausfirmassa, josta hän tuli yritykseen seitsemän vuotta sitten hetkeksi. Henkilö oli siis tuttu jo ennestään. Laaja työkokemus vakuutti muutenkin. On kiva tehdä töitä yhdessä!

Etelä-Karjaan maaseututoimen johtaja Eeva Heikka rekrytoi tämän vuoden alussa viransijaisena toimineen nuorimman työntekijän vakinaiseen virkaan. Samaan aikaan hän rekrytoi vuorotteluvapaan sijaiseksi vanhimman työntekijän aivan samoihin tehtäviin eli molemmat maataloustukien käsittelijöiksi.

Työyhteisön suuri voimavara on siinä, että siellä työskentelee monenikäisiä työntekijöitä. Kaikilla on hiukan eri elämänvaihe menossa. Nuorilta löytyy usein jotain erikoisosaamista ja vanhemmasta päästä löytyy vakautta ja harkintaa. Pitkän työkokemuksen omaavat tuovat usein nuoremmille työntekijöille turvallisuuden tunnetta.

Setlementti Louhela ry:n toiminnanjohtaja Synnöve Sternberg tiivistää seuraavasti: ”Erilaisuus on työyhteisön rikkaus. Työpaikoilla tulisi olla sopivassa suhteessa eri-ikäisiä työntekijöitä. Ei pidä vierastaa kumpaakaan ääripäätä. Ei ikä ratkaise sitä, onko henkilö hyvä työntekijä vai ei!”

Hän rohkaisee muita rekrytoijia haastattelemaan ja palkkaamaan rohkeasti erilaisia ihmisiä, niin eri-ikäisiä kuin muutenkin. Tätä hänen ajatustaan kannatan minäkin mielelläni.

On tärkeää herätellä yritysten johtamistapoja. Minä uskon monimuotoisten työyhteisöjen voimaan. Vastuulliset, menestyvät yritykset tarvitsevat kokeneita, sitoutuneita, motivoituneita ja osaavia työntekijöitä. Näitä vahvuuksia löytyy 50+ työntekijöiltä.

Yli viisikymppisten työntekijöiden arvostamisen lisääminen työelämässä ja konkreettisten toimenpiteiden kehittely on ensiarvoisen tärkeää. Tervetuloa mukaan yhteistyöhön!

Lisää aiheesta sivustolla www.facebook.com/50PlusFoorumi

TUULA PIENSOHO
Valmentaja, Piensoho Training

Blogi on julkaistu alunperin 27.4.2016 HENRY ry:n verkkosivuilla sarjassa, jossa vastuullisen henkilöstöjohtamisen asiantuntijat tarkastelevat HR:n toimintaa, rooleja ja vaikutusmahdollisuuksia vastuullisuuden näkökulmasta. Tutustu teemaan ja Henryn Vastuullisuus ja HR –verkoston toimintaan: http://www.henry.fi/verkosto/verkostot_paakaupunkiseudulla/vastuullisuus_ja_hr.

Haluatko oman, teemaan liittyvän blogisi mukaan? Ota yhteyttäriina.kasurinen@fibsry.fi.

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • viisikymppiset
  • rekrytointi
  • palkkaus

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575