Blogikirjoitus -

​Neljä asiaa, jotka jokaisen yrityksen tulee ymmärtää Muovittomasta maaliskuusta ilmiönä

Sosiaalisen median kampanjasta alkunsa saanut Muoviton maaliskuu saavutti tänä vuonna valtavan suosion. Vaikka kampanja oli suunnattu alun perin etupäässä tavallisille kuluttajille, kertoo sen suosio monenlaista kiinnostavaa myös yritysmaailmalle.

Muovittoman maaliskuun ajatuksena on vältellä etenkin kertakäyttöisten muovituotteiden kulutusta yhden kuukauden ajan. Kampanjan taustavoimana on tavallisten ihmisten herääminen kertakäyttömuovin turhuuteen ja haitallisuuteen. Muovi on ongelmallinen materiaali etenkin päätyessään käsittelemättömänä luontoon. Luonnossa käsittelemätön muovi tappaa ja vahingoittaa vuosittain kymmeniä tuhansia eläimiä, tuhoaa elinympäristöjä ja on haitaksi useille elinkeinoille, etenkin turismille.

Muoviton maaliskuu keräsi kuukauden aikana Facebookissa yli 3 700 osallistujaa ja lähes saman verran kiinnostuneita. Kuluttajien lisäksi haasteeseen tarttuivat toki myös monet yritykset ja yhteisöt.

Viime vuosina useat muutkin ympäristövastuullisuuskampanjat ovat lyöneet kunnolla läpi. Lihattomasta lokakuusta, Vegaanihaasteesta ja Earth Hourista on tullut ilmiöitä. Kampanjoilla on herätelty kuluttajia, mutta ne kertovat myös laajemmin yhteiskunnan tahtotilasta ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. 

Tässä neljä asiaa, jotka jokaisen yrityksen tulee ymmärtää kyseisistä kampanjoista ilmiönä:

1. Yhteiskunnallamme on tarve tuottaa ja kuluttaa eri tavalla kuin aiemmin

Erilaiset yhteisomistajuuden muodot sekä kierto- ja jakamistalous ovat tulleet yhteiskuntaan jäädäkseen. Tavalliset kuluttajat vaativat entistä isompia vastuullisuustekoja sekä tuotteilta että niitä tuottavilta yrityksiltä. Pakkokin on: maapallomme ei yksinkertaisesti kestä nykyisen kaltaista kulutusta.

2. Ympäristölle haitallisten toimien regulaatio tulee vain ja ainoastaan kiristymään tulevaisuudessa

Euroopan komissio valmistelee parhaillaan kertakäyttömuovien rajoittamista koskevaa lainsäädäntöehdotusta ja on lisäksi käynnistänyt toimia mikromuovien vähentämiseksi kosmetiikassa.

Muovin käyttöä suitsevat lait ovat vain yksi esimerkki regulaatiosta, joka tulee tulevaisuudessa yhä enemmän muovaamaan yritysten toimintaympäristöä. Regulaation tiukentumiseen valmistautuminen on yrityksille usein edullisempaa kuin asioiden tekeminen viime tipassa ja pakon edessä. Lisäksi edelläkävijät korjaavat talteen myös bisneshyödyt.

3. Korvaaville materiaaleille ja kestäville innovaatioille on tulevaisuudessa jatkuvasti kysyntää

Euroopan komissio julkaisi tämän vuoden alussa EU:n ensimmäisen muovistrategian. Strategialla halutaan tehostaa muovin talteenottoa ja kierrätystä sekä tuotesuunnittelua, joka edistää muovituotteiden uudelleenkäyttöä, korjattavuutta ja kierrätystä. Samalla luodaan edellytyksiä uusille kiertotalouden innovaatioille ja investoinneille.

Esimerkiksi suomalaisella jalostusteollisuudella on tässä tapauksessa mahdollisuudet luoda suuntaviivat markkinoille ja kerätä bisneshyödyt edelläkävijyydellään.

4. Turhan muovin välttäminen on tärkeää, mutta se ei saa viedä huomiota ilmastonmuutokselta ja biodiversiteettikadolta, jotka uhkaavat yritysten toimintaa enemmän kuin mikään muu ympäristökatastrofi

Turhan muoviroskan välttely on tärkeää ja erinomainen aloite, johon myös yritysten soisi lähtevän mukaan. On kuitenkin tärkeää muistaa, että muovi on oikein käytettynä usein resurssitehokas ja turvallinen materiaali. Turhan muovin välttämistä on hyvä jatkaa rinnakkain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja biodiversiteettikadon pysäyttämiseen tähtäävien toimien kanssa.

SATU SALONEN
Harjoittelija, ympäristövastuu, FIBS
satu.salonen@fibsry.fi

FIBSin valmennuksista saat tietoa, työkaluja ja käytännön vinkkejä ympäristövastuun kokonaisvaltaiseen johtamiseen: viides  Luontopääomavalmennuksemme starttaa 17.4. ja uusi Ilmastonmuutoksen hillintä yritysten arvoketjuissa -valmennus järjestetään 3.5.

Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • ilmastonmuutos
  • kiertotalous
  • yhteisomistajuus
  • yritykset
  • jakamistalous
  • kuluttajat
  • ympäristövastuu
  • vastuullisuuteot
  • kertakäyttömuovi
  • mikromuovi
  • muoviton maaliskuu
  • biodiversiteettikato

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575