Uutinen -

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo FIBSin jäseneksi

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo on yksi FIBSin uusimmista jäsenistä. Elon viestinnästä, lakiasioista ja suunnittelusta vastaava johtaja Mika Ahonen kertoo, miten yhtiö näkee yritysvastuun roolin toiminnassaan.

Miksi liityitte FIBSin jäseniksi?

FIBSin jäsenyyden kautta saamme ajankohtaista tietoa yritysvastuuasioista ja erinomaisen verkostoitumisfoorumin näiden asioiden tiimoilta.

Mitä yritysvastuu teille merkitsee?

Yritysvastuu sisältyy luonnollisena osana toimintaamme. Työeläkeyhtiönä perustehtävämme on huolehtia asiakkaidemme eläketurvasta. Missiomme on olla asiakkaan eläkeasialla. Vastuu asiakkaistamme on kaiken tekemisemme lähtökohta. Huolehdimme eläkepäätösten oikeellisuudesta ja yhdenmukaisuudesta sekä eläkkeiden maksamisesta ajallaan sekä tarjoamme laadukasta työeläkevakuuttamisen palvelua, kuten esimerkiksi tukea kuntoutukseen ja työhyvinvoinnin kehittämiseen. Merkittävänä eläkevarojen sijoittajana tehtävämme on sijoittaa vastuullamme oleva eläkevarallisuus tuottavasti ja turvaavasti. Sijoittamisen vastuullisuus on kiinteä osa Elon sijoitustoimintaa ja sijoituskohteiden valintaa sekä sijoitusten riskienhallintaa.

Miten näette vastuullisuuden merkityksen kehittyvän alallanne tulevaisuudessa?

Työeläkeyhtiöt hoitavat merkittävää tehtävää yhteiskunnassamme. Vastuullisuuden merkitys tulee edelleen kasvamaan ja esimerkiksi avoimuuden ja toiminnan läpinäkyvyyden vaateet lisääntyvät ja se näkyy esimerkiksi asioista viestimisessä.

Mihin vastuullisuuskysymykseen aiotte tulevana vuonna panostaa ja miten FIBS-jäsenyys voi teitä sen toteuttamisessa auttaa?

Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön fuusiossa syntynyt Elo on nuori yhtiö. Tavoitteenamme on kehittää vastuullisuutta osana toimintaamme ja luoda Elon tapa kertoa yritysvastuusta sidosryhmillemme.

Lisätietoja Elosta

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö elo
  • yritysvastuu
  • riskienhallinta
  • sijoittaminen

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575