Uutinen -

Meyer Turku liittyi FIBSin jäseneksi

Risteilijärakentamisen edelläkävijä Meyer Turku panostaa kuluvan vuoden aikana paikallisella tasolla voimakkaasti nuorille tarjottaviin harjoittelu- ja lopputyöpaikkoihin sekä alan koulutuksiin, kertoo yhtiön Sustainability Manager Jaana Hänninen.

Miksi liityitte FIBSin jäseneksi?

Meyer Turulla on pitkä perinne ja maine erityisesti ympäristöystävällisten ja energiatehokkaiden autolauttojen ja risteilijöiden rakentajana. Jokapäiväisessä toiminnassamme HSE on pitkään ollut keskeinen arvo. Viime vuosina olemme ryhtyneet tekemään vastuullisuustyötä entistä organisoidummin ja näkyvämmin. Koemme, että jäsenyys FIBSissä ja verkostoituminen muiden yritysten kanssa, mahdollistaa vastuullisuustyön kehittämisen entistä paremmin.

Mitä yritysvastuu teille merkitsee?

Vastuullisuus on meille teknologista edelläkävijyyttä huipputeknologisten laivojen rakentamisessa globaaleille markkinoille, mutta myös tietoisuutta siitä, että paikallisesti meillä on merkittävä vaikutus meitä ympäröivään yhteiskuntaan. Risteilylaivoja ja autolauttoja rakennetaan Meyer Turulla paljolti laajaan verkostoon nojaten, mikä kytkee meidän yritysvastuumme myös laajaan yhteistyökumppanien verkostoon täällä Suomessa ja maailmalla.

Miten näette vastuullisuuden merkityksen kehittyvän alallanne tulevaisuudessa?

Yritysvastuun merkitys on kasvanut vuosi vuodelta myös alallamme. Vastuullisuus on tärkeä kilpailutekijä laivanrakennustelakoille, sillä vähän kuluttava laiva on tehokas, ja sen operointi on myös edullisempaa. Risteilymatkustajat ovat myös enenevissä määrin kiinnostuneita vastuullisesta matkailusta, esimerkiksi matkansa hiilijalanjäljestä. Suunnittelemme nyt laivoja, jotka valmistuvat 4-5 vuoden päästä, ja joiden elinkaari voi olla jopa 40 vuotta. Ymmärrämme myös hyvin telakkatoiminnan alueellisen merkityksen. Olemme paikallinen, valtakunnallinen ja kansainvälinen toimija, ja meidän tulee kantaa vastuumme kaikilla näillä tasoilla.

Mihin vastuullisuuskysymykseen aiotte tulevana vuonna panostaa ja miten FIBS-jäsenyys voi teitä sen toteuttamisessa auttaa?

Teimme viime vuonna sidosryhmäanalyysin ja määritimme sen perustella meille olennaisimmat vastuullisuuden teemat. Laivan koko elinkaaren aikaisten ympäristövaikutusten minimoiminen, erityisesti energiatehokkuuden kehittäminen, vaihtoehtoiset polttoaineet ja resurssitehokas tuotantotapa, ovat meille keskeisiä teemoja. Paikallisesti panostamme voimakkaasti nuorille tarjottaviin harjoittelu- ja lopputyöpaikkoihin sekä alan koulutuksiin. FIBS-verkostosta toivomme saavamme erityisesti apua laajojen toimittajaverkostojen hallintaan liittyvissä kysymyksissä.

Lue lisää Meyer Turun toiminnasta

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • risteilyalukset
  • laivanvarustamotoiminta
  • laivanrakennus
  • laivanvarustamotoimintaa
  • telakkateollisuutta
  • laivanrakennusta
  • telakkateollisuus
  • ympäristövaikutukset
  • energiatehokkuus
  • meyer turku

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575