Uutinen -

Suominen Oyj liittyi FIBSin ja Monimuotoisuusverkoston jäseneksi

Maailman johtavan kuitukangasvalmistaja Suomisen asiakkaisiin kuuluu mm. maailman suurimpia kuluttajatuotebrändejä, jotka ovat alkaneet painottaa voimakkaasti yritysvastuuasioita tuotetasolla asti, kertoo yhtiön viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Anu Heinonen.

Miksi liityitte FIBSin ja Monimuotoisuusverkoston jäseneksi?


Suomisella on tehty systemaattista työtä vastuullisuuden eteen jo pidempään, jatkuvan parantamisen periaatteella. Nyt haluamme nostaa myös yritysvastuuasioissa tekemisemme uudelle tasolle ja varmistaa, että pysymme ajan hermolla. FIBS ja Monimuotoisuusverkosto tarjoavat loistavan kanavan yritysvastuuosaamisemme kehittämiseen. Iso plussa on myös FIBSin kautta avautuva mahdollisuus verkostoitumiseen muiden yritysten ja ammattilaisten kanssa.

Mitä yritysvastuu teille merkitsee?

Suomisen kuitukankaista valmistetut tuotteet – esimerkiksi kodinsiivousliinat, hygieniatuotteet, haavanhoitotuotteet – tekevät ihmisten elämästä parempaa: puhtaampaa, helpompaa, hygieenisempää… Valmistamme siis tuotteita, joilla on tärkeä tehtävä eri puolilla maailmaa arkeaan elävien kuluttajien elämässä. Kuitukangasalan yrityksillä, myös Suomisella, on myös monia haasteita ratkottavanaan: tuotteistamme valmistetut lopputuotteet ovat useimmiten kertakäyttöisiä ja kierrättäminen on alallamme mm. hygieniamääräysten vuoksi vaikeaa. Yritysvastuun voi ajatella olevan liiketoiminnan positiivisten vaikutusten vahvistamista ja negatiivisten vaikutusten minimoimista.

Miten näette vastuullisuuden merkityksen kehittyvän alallanne tulevaisuudessa?

Kaikki merkit viittaavat siihen, että kuluttajien tietoisuus vastuullisuudesta ja kiinnostus sitä kohtaan lisääntyy. Siten vastuullisuuden merkitys kasvaa myös meidän alallamme koko ajan. Monet asiakkaamme, joihin kuuluu mm. maailman suurimpia kuluttajatuotebrändejä, ovat alkaneet voimakkaasti painottaa yritysvastuuasioita viime aikoina, myös aivan tuotetasolla asti, ja se varmasti vauhdittaa alan kehitystä.

Mihin vastuullisuuskysymykseen aiotte tulevana vuonna panostaa ja miten FIBS-jäsenyys voi teitä sen toteuttamisessa auttaa?

Olemme juuri viimeistelemässä alkaneen strategiakauden (2017–2021) yritysvastuuagendaa ja julkistamme sen näillä näkymin tämän vuoden lopussa. Seuraava iso hanke suunnitelmissamme liittyy kuitukangastuotteiden vastuullisuuteen. FIBS tuo ulottuvillemme tähän hankkeeseen tarvittavaa tietotaitoa ja verkostoja.

Lue lisää Suomisen yritysvastuutoiminnasta

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • kierrättäminen
  • kuluttajat
  • kuitukankaat
  • suominen

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575