Uutinen -

Työelämän kehittämisverkostot monimuotoisemmiksi

Verkostotoiminnasta innostuneilta työntekijöiltä, yrittäjiltä ja yhdistysaktiiveilta kerättiin Työterveyslaitoksen aamiaistilaisuudessa ideoita maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden ja yrittäjien innostamiseksi mukaan työelämän kehittämisverkostojen toimintaan. Verkostojen monimuotoistuminen palvelee koko työelämää, kun entistä useampi myös uusista suomalaisista pääsee tuomaan oman osaamisensa käyttöön. Verkostoissa kaikki oppivat muilta ja jakavat omasta osaamisestaan.

– Aamiaistilaisuuden osallistujilta saatiin paljon ideoita, joita hyödynnetään tapahtumasuunnittelussa ja verkostotoiminnan kehittämisessä, kertoo erityisasiantuntija Anne Salmi Työterveyslaitoksesta.

Salmi johtaa tilaisuuden järjestänyttä Tasavertaisesti osalliseksi verkostoihin – hanketta, jonka tavoitteena on lisätä maahanmuuttajien tasavertaisia osallistumismahdollisuuksia työelämän kehittämisverkostojen toimintaan.

Usein maahanmuuttajien työelämäosallisuudesta puhutaan ilman maahanmuuttajien läsnäoloa. Aamiaistilaisuudessa etsittiin raikkaasti uusia ratkaisuja tämän epäkohdan korjaamiseksi.

– Ratkaisuesimerkkinä on yhden osallistujan hieno oivallus, jossa hän kehottaa ottamaan mukaan seuraavaan työelämän kehittämisverkoston, tai muun osallisuutta tukevan verkoston, tilaisuuteen osallistuvan kaveriksi myös yhden maahanmuuttajataustaisen työkaverin tai yrittäjätuttavan, kertoo asiantuntija Marika Nevala Työterveyslaitoksesta.

Työhyvinvointi harvojen valittujen etuoikeus?

Aamiaistilaisuudessa kuultiin myös puheenvuoroja, joiden mukaan työhyvinvointi on hyvinvoivien ihmisten etuoikeus. Maahanmuuttajien arkea epäiltiin liian kuormittavaksi, jotta työhyvinvointikysymyksille olisi sijaa.

– Työhyvinvointi on kaikkien asia, taustasta riippumatta, korostaa kehittämispäällikkö Jaana Lerssi-Uskelin Työterveyslaitoksesta. – Verkostotoimintaan osallistuva saa tukea omalle jaksamiselleen ja uusia keinoja oman työkykynsä edistämiseen tai yrittäjä tukea johtamistaitojensa kehittämiseen. Tuo oma itsesi ja osaamisesi paikalle, niin hyödyt taatusti itsekin, jatkaa Lerssi-Uskelin, joka koordinoi Työpaikkojen työhyvinvointiverkostoa ja on mukana myös Työhyvinvointifoorumin sekä Johtamisen kehittämisverkoston toiminnassa.

Tilaisuudessa ehdotettiin myös, että yritysvalmentajat ja yrittäjäkurssien vetäjät jakaisivat tietoa työelämän kehittämisverkostoista osana opetustaan.

– Lisäksi toivottiin suurten vastuullisesti toimivien yritysten avaavan ja esittelevän hyviä sosiaalisen vastuun ja monimuotoisuuden johtamisen käytäntöjään myös pienemmille yrityksille ja yrittäjille. Tämä on idea, jota aion viedä eteenpäin, summaa asiantuntija Aulikki Sippola Yritysvastuuverkosto FIBSistä.

Monimuotoisuutta verkostoihin! Työelämän kehittämisverkostot tutuksi – aamiaistilaisuuden järjesti Työterveyslaitoksen Tasavertaisesti osalliseksi verkostoihin -hanke. Hanketta rahoittaa Euroopan Sosiaalirahasto (ESR). Aamiaistilaisuudessa esiteltiin Työpaikkojen työhyvinvointiverkoston, Johtamisen kehittämisverkoston, Työhyvinvointifoorumin ja Yritysvastuuverkosto FIBSin ylläpitämän Suomen Monimuotoisuusverkoston toimintaa.

Lisätietoja

erityisasiantuntija Anne Salmi, Työterveyslaitos, puh. 043 824 1342, anne.salmi[at]ttl.fi
asiantuntija Marika Nevala, Työterveyslaitos, puh. 043 824 1339, marika.nevala[at]ttl.fi
kehittämispäällikkö Jaana Lerssi-Uskelin, Työterveyslaitos, puh. 043 820 1020, jaana.lerssi-uskelin[at]ttl.fi
asiantuntija Aulikki Sippola, Yritysvastuuverkosto FIBS, puh. 041 755 9588, aulikki.sippola[at]fibsry.fi

Lue lisää
Hankkeen verkkosivut: www.ttl.fi/fi/tutkimus/hankkeet/tasavertaisesti

Maahanmuuttajat ja työ – verkkosivusto  

Miten pääsen mukaan? Tervetuloa seuraavaan avoimeen tilaisuuteen
Verkostoitumisesta tukea monikulttuurisen työyhteisön johtamiseen
Aika:24.9.2014
Paikka: Hilton Helsinki Strand
Avoin ja maksuton verkostoitumistilaisuus
Tutustu ja ilmoittaudu: https://koulutus.ttl.fi/Default.aspx?tabid=350&id=3046

Tutustu myös muihin verkostoihin
Työpaikkojen työhyvinvointiverkosto
www.ttl.fi/partner/tyhyverkosto

Johtamisen kehittämisverkosto
www.ttl.fi/partner/johtamisverkosto

Työhyvinvointifoorumi
www.ttl.fi/partner/thf   

Yritysvastuuverkosto FIBS
www.fibsry.fi  



Aiheet

  • Työelämä

Kategoriat

  • fibs
  • yritysvastuu
  • yhteiskuntavastuu
  • monimuotoisuus

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575