Uutinen -

Työyhteisöllä ratkaiseva rooli osatyökykyisen onnistuneessa työllistymisessä

Kaikille sopiva työ ja työyhteisö -tutkimus- ja kehittämishankkeessa selvitettiin, miten osatyökykyisten työllistymiseen luotu RATKO-malli toimii työllistymisen tukena erilaisissa työyhteisöissä.

Hankkeen tuloksista kerrotaan Kaikille sopiva työ- ja työyhteisö -raportissa. Sen mukaan työyhteisön kyky vastaanottaa työntekijä, jolla on toimintakykyyn liittyviä rajoitteita, on tärkeämpää kuin työllistyjän taidot.

RATKO-mallin käyttö mm. auttaa esimiehiä havaitsemaan paremmin monimuotoisuuden tarpeellisuuden ja hyödyt ja antaa työntekijälle tunteen tarpeellisuudesta ja yhteisöön kuulumisesta. 

RATKO-mallin käyttö koettiin työyhteisöissä positiivisena ja uusia mahdollisuuksia avaavana toimintatapana. Työllistymisen onnistuminen edellyttää koko työyhteisön sitoutumista ja mukanaoloa. Onnistumista voivat kuitenkin estää mm. ennakkoluulot, vaikeus hyväksyä uutta toimintatapaa sekä työllistyjää tukevien konkreettisten keinojen ja tiedon puute.

Tutkimuksen rahoittivat Työsuojelurahasto, Raha-automaattiyhdistys ja Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö.

FIBSin monimuotoisuuden johtamisen asiantuntija Aulikki Sippola on yksi tutkimusraportin kirjoittajista.

Lisätietoja tutkimuksesta

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • yhteiskuntavastuu
  • yritysvastuu
  • sosiaalinen vastuu
  • osatyökylyiset
  • ratko-malli
  • vamlas

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575