Tiedote -

FIBS-tutkimus: Vastuullisuuden liiketoimintahyödyt jo suurempia kuin siihen käytetyt resurssit

Vastuullisuus kannattaa, kertoo yritysvastuuverkosto FIBSin tuore Yritysvastuu 2018 -tutkimus. Valtaosa eli 81 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä sanoo, että vastuullisuudesta saadut liiketoimintahyödyt ovat suurempia kuin siihen käytetyt resurssit. Näin erityisesti suurissa, yli 200 miljoonan liikevaihdon yrityksissä, joista 88 prosenttia näkee nyt hyödyt panostuksia suurempina. Vastaava luku pienemmissä yrityksissä oli 73 prosenttia.

”Tulos kertoo, että yritysvastuu on selvästi siirtynyt hyväntekeväisyydestä liiketoiminnan ytimeen. Kiitos tästä kuuluu pitkälti kuluttajille, sijoittajille ja muille yritysten sidosryhmille. Vastuullisten tuotteiden ja palveluiden kysyntä on kasvanut vuosi vuodelta, ja ne yritykset, jotka ovat oikeasti kuunnelleet asiakkaitaan, ja panostaneet systemaattisesti vastuullisuuteen esimerkiksi kehittämällä hankintakäytäntöjään, alkavat nyt nähdä työn tulokset viivan alla”, sanoo FIBSin johtava asiantuntija Siru Sihvonen.

73 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä ilmoittaa huomioivansa vastuullisuuskriteerit omissa hankinnoissaan, ja lähes joka toinen panostaa lapsi- ja pakkotyövoiman torjuntaan. Jo 85 prosentilla (65 % vuonna 2017) kyselyyn vastanneista yrityksistä on koko toiminnan kattava eettinen toimintaohjeisto. Valtaosa on laatinut ohjeiston myös alihankkijoilleen.

Vastuullisuus on johtoryhmässä - vastuullisuudesta vastaavat eivät

Vastuullisuuden hyötyjen realisoituessa aihe on alkanut kiinnostaa entistä enemmän myös yritysten ylintä johtoa: 78 % yrityksistä ilmoittaa käsittelevänsä yritysvastuukysymyksiä johtoryhmässä. Tästä huolimatta vain joka toinen yritysvastuusta vastaava johtaja tai päällikkö on mukana keskusteluissa. Näin siitäkin huolimatta, että alan ammattilaisten näkemyksille annetaan yrityksissä suuri painoarvo.

”Hyvästä kehityssuunnasta huolimatta vastuullisuus näyttää edelleen olevan yrityksissä ensisijaisesti tukitoiminto”, Siru Sihvonen toteaa. ”Oma kysymyksensä on se, minne yritysvastuu organisaatioissa lopulta kotiutuu. Näemmekö tulevaisuudessa entistä vaikutusvaltaisempia vastuullisuusjohtajia, vai tuleeko vastuullisuus integroitumaan koko liiketoimintaan ja osaksi jokaisen johtajan työtä ja ajattelutapaa? Tämä on yksi tulevien vuosien kiinnostavia kehityskulkuja.”

Yritykset ottavat kantaa ensisijaisesti omaan toimintaan liittyviin yhteiskunnallisiin aiheisiin

Tutkimuksen tämän vuoden teemakysymyksessä selvitettiin yritysten yhteiskunnallisten kannanottojen laajuutta ja teemoja.

Suurin osa (61 %) kyselyyn osallistuneista yrityksistä ei pelkää ottaa kantaa yhteiskunnallisiin teemoihin, mikäli ne liittyvät omaan liiketoimintaan. Kuitenkin vain 14 prosenttia kertoi ottavansa kantaa yrityksen arvojen kannalta olennaisiin yhteiskunnallisiin aiheisiin, ja vain kuusi prosenttia niihin haasteisiin, jotka eivät kuulu suoraan yrityksen liiketoiminnan ydinalueisiin.

”Kuluttajat odottavat yritysten ottavan kantaa, ja perinteinen varovaisen kommentoinnin linja jättää yritykset helposti keskustelun ulkopuolelle. Näin menetetään merkittävä keino tehdä tunnetuksi yrityksen todelliset arvot ja toimintakulttuuri, mikä voisi olla monille myös merkittävä rekrytointivaltti", Sihvonen painottaa.

Yritykset ovat ottaneet kantaa hyvin monenlaisiin teemoihin toimialasta riippuen. Useimmin mainittujen joukossa olivat mm. ilmastonmuutos, kiertotalous, työllisyys, energiapolitiikka, digitalisaatio ja tasa-arvo. 

Tutkimus

FIBSin Yritysvastuu 2018 –tutkimus on alan laajin kyselytutkimus Suomessa. Tutkimus tarjoaa kattavan kokonaiskuvan suurten ja keskisuurten suomalaisyritysten yhteiskuntavastuutoiminnan käytännöistä, haasteista ja tulevaisuuden näkymistä. Tutkimus on tehty vuodesta 2013 alkaen.

Vuoden 2018 tutkimukseen osallistui 185 toimitusjohtajaa ja yritysvastuusta vastaavaa johtajaa ja asiantuntijaa Suomen tuhannesta suurimmasta yrityksestä (Suomen Asiakastieto Oy:n tietokanta ja FIBSin jäsenyritykset). Otos täyttää luotettavan otoksen kriteerit. Tutkimus on toteutettu pääosin puhelinhaastatteluina. Haastattelut tehtiin aikavälillä 16.1.2018-20.4.2018. Tutkimuksen toteutti T-Media FIBSin toimeksiannosta.

Tutkimuksen raportin voi ladata maksutta  FIBSin verkkosivujen tietopankista (vain FIBSin jäsenille) tai tilata täältä, raportin hinta on 450 euroa +alv.

Median edustajat voivat tilata raportin maksutta käyttöönsä osoitteella: tarja.laakkonen@fibsry.fi

Lisätietoja

Siru Sihvonen, johtava asiantuntija, p. 040 552 6933, siru.sihvonen@fibsry.fi

Tutkimuksen toteutusta koskevat kysymykset: Sari Maunula, tutkimusjohtaja, T-Media, p. 050 409 1543, sari.maunula@t-media.fi

FIBS auttaa yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa: tarjoamme tietoa uusista innovatiivisista tavoista kehittää vastuullista liiketoimintaa sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden vostoitua eri toimialojen yritysten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Palveluitamme ovat mm. tilaisuudet, valmennukset, teemaryhmät sekä uutis- ja tietopalvelut. FIBS-verkostossa on mukana jo yli 300 yritystä ja yhteisöä, mukaan voivat liittyä kaikki organisaatiot, jotka pyrkivät edistämään yhteiskuntavastuuta toiminnassaan. www.fibsry.fi

T-Media on tutkimus- ja mainetoimisto, jolla on maailman parhaat työkalut maineen analysointiin sekä mainestrategioiden luomiseen. T-Media auttaa asiakkaitaan sidosryhmätuen kasvattamisessa liikkeenjohdon neuvonannolla sekä viestintäpalveluilla. T-Median tunnetuin tutkimus- ja analytiikkatuote on Luottamus&Maine, joka mittaa organisaation maineen ja luottamuksen tason eri sidosryhmissä ja paljastaa maineen kriittisimmät kehityskohteet. T-Median Mainealusta on strateginen työkalu, joka hyödyntää liikkeenjohdon parhaita malleja maineen suunnitelmallisessa hallinnassa.

Aiheet

  • Yritystoimi

Kategoriat

  • ylin johto
  • johtoryhmä
  • liiketoimintahyödyt
  • yritysvastuututkimus
  • yhteiskuntavastuu
  • vastuullisuus
  • yritysvastuu
  • kyselytutkimus
  • tutkimus
  • yritysvastuu 2018

FIBS auttaa yrityksiä tekemään parempaa liiketoimintaa: tarjoamme tietoa uusista innovatiivisista tavoista kehittää vastuullista liiketoimintaa sekä ainutlaatuisen mahdollisuuden verkostoitua eri toimialojen yritysten ja muiden yhteiskunnallisten toimijoiden kanssa. Palveluitamme ovat tilaisuudet, valmennukset, teemaryhmät sekä uutis- ja tietopalvelut. FIBS-verkostossa on mukana yli 300 yritystä ja yhteisöä, mukaan voivat liittyä kaikki organisaatiot, jotka pyrkivät edistämään yhteiskuntavastuuta toiminnassaan.

Yhteyshenkilöt

Tarja Laakkonen

Lehdistön yhteyshenkilö Viestintäpäällikkö 0400 877 396

Mikko Routti

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 040 527 4575