Tiedote -

Salamannopeaa salaattia!

Daniel Asplund on hyvällä mielellä, kun mittava logistiikkaremontti alkaa olla valmis – ja jo nyt tiedetään, että systeemi tuo kosolti tehoja toimintaan, joka vähentää hävikkiä ja takaa tuoreet salaatit kuluttajille. ”Projektin tavoitteissa meillä oli listattu esimerkiksi toimitusvarmuuden parantaminen, tuotannon ja sisälogistiikan kokonaistoiminnan ja -tehokkuuden parantaminen ja työn tuottavuuden nostaminen uudelle tasolle. Näissä on onnistuttu hyvin.”

Kun Asplund tuli viisi vuotta sitten logistiikkapäälliköksi Fresh Servantiin, sovittiin toimitusjohtajan kanssa kova tavoite: liikevaihdon pitää kaksinkertaistua viidessä vuodessa. Jotta tähän päästään, logistiikkapuoli piti laittaa uuteen uskoon. ”Automatisaatio oli ratkaisu ja siirtyminen vaiheittain ohjattuun ja hallittuun täysin sähköiseen varastonhallintaan”, Asplund kuvailee.

Ihan ensimmäiseksi laitettiin kuntoon kuitenkin IT-ERP – eli Asplundin kielenkäytössä ”ylätason IT”. Kun IT masterdata oli iskussa, voitiin muutos ajaa läpi luottavaisin mielin. Siinä missä aikaisemmin liian moni logistiikan kuvio oli pyörinyt Excelin voimin, nyt saatiin taloon tuliterä tuotannonhallintajärjestelmä, joka vei sähköisen tiedon muodostamisen laatikkotasolle.

Vastaavasti kuljetinjärjestelmä pitää huolta niin tuotelaatikoista kuin tyhjistä laatikoista ja pakkausrobotit – eli rasiamanipulaattorit – täyttävät ketterästi laatikoita. ”Näitä rasiamanipulaattoreita meillä on viisi”, kertoo Asplund.

Pieni suuri Miniload

Talvella 2017-2018 asennettu Miniload-kraana on seuraavana vuorossa ketjussa. Miniload on paitsi automaattinen laatikkovarasto myös manuaalinen buffervälilavavarasto. Kraana pystyy hoitamaan kahden laatikon käsittelyssä 412 laatikkoa tunnissa (yhteen laatikkoon mahtuu 24 salaattirasiaa).

”Miniload ohjaa laatikkovirtaa eteenpäin keruuasemille. Keruu on valo-ohjattua eli ns. PickToLight – mikä tarkoittaa sitä, että valo syttyy sinne kohtaa hyllyä, mistä pitää kerätä ja näyttö kertoo kappalemäärän”, kuvailee Asplund. Miniloadin suorittama inventointi on jatkuvaa ja saldo sitä mukaa tikissä kaiken aikaa.

Asiakaslaatikoiden punnitus tapahtuu siten, että kun asiakaskohtaisesti koottu laatikko lähestyy älyvaakaa, vaa’alla on jo tieto siitä, mitä laatikko sisältää ja mitä sen pitäisi painaa. ”Jos paino ei täsmää, systeemi potkaisee laatikon virheradalle”, kertoo Asplund.

Mustesuihkun kautta matkaan!

Seuraavaksi laatikot saavat kylkeensä asianmukaiset muistesuihkumerkinnät (mm. osoite ja reittitiedot). Laatikon siirtyessä eteenpäin koodit luetaan ja jos tässä esiintyy ongelmia, laatikko päätyy jälleen virheradalle. Näin systeemi reagoi poikkeamiin automaattisesti ja varmistaa kuvion toimivuuden kaikissa olosuhteissa.

Fresh tekee tiivistä kuljetusyhteistyötä saadakseen laatikot terminaaleihin, joista ne lähtevät optimoidusti ympäri Suomea. ”Loppujakeluun on monta reittiä ja lavoituksen teemme aina mahdollisimman optimaalisella tavalla”, lisää Asplund.

Loppusuoralla viimein

Myös sellaiset asiat kuin ergonomian huomioiminen ja parantaminen eri työvaiheissa ja hävikin pienentäminen ovat nyt paremmalla mallilla. ”Järjestelmä ei vielä ole täysin up-and-running, mutta automatisaation hyödyt on saatu isosti käyttöön jo nyt.”

Jatkokehityssuunnitelmiakin jo tehdään, koska Freshin tuotteiden kovat myyntiluvut huutavat lisää kapasiteettia. ”Uusia keruuasemia on tulossa suurivolyymisille HighRunner-tuotteille eli käytännössä meidän myydyimmille TOP6:lle”, hän paljastaa.

Asplundille logistiikkaprojekti on tavallaan kuin oma lapsi ja äänessä näin ollen enemmän kuin lakisääteinen määrä ylpeyttä hänen silmätessään lopputuotetta. ”Loppupeleissä kysymys on siitä, että asiakkaan on voitava luottaa siihen, että toimitus hoidetaan niin kuin pitää. Nyt automatisaatio varmistaa, että se hoidetaan.”

Freshiläiset digiloikkasivat yhdessä tuumin

Fresh on myös ottanut käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän. Tämä digiloikka on ollut iso projekti, kertoo Joakim Mether. ”Järjestelmä on johtanut sisäisesti moniin uudistuksiin ja näin mahdollistanut automatisoinnin ja tarjonnut tuen tuotannon ja logistiikan tehokkuudelle”, Mether toteaa. Samalla varmistetaan, että Fresh pystyy tulevaisuudessakin tehokkaasti tarjoamaan asiakkailleen ”Aina jotain Hyvää – Aina jotain Uutta” tuotelupauksensa mukaisesti.

Asiakkaille ja loppukäyttäjille järjestelmäuudistus näkyy myös: Metherin mukaan tuotannonsuunnittelu on nyt paljon tarkempaa, sillä yritys saa reaaliaikaista tietoa menekistä ja valmistettavista määristä. ”Tämä vaikuttaa toimitusvarmuuteen ja näin hyllysaatavuuteen. Myös tuoteturvallisuus on taattu, sillä eräseuranta toimii erinomaisesti”, Mether toteaa.

”Olemme todella ylpeitä kaikesta siitä työstä ja oppimisesta, mitä freshiläiset ovat tehneet tämä uudistuksen parissa.”

Aiheet

  • Ruoka, juoma

Kategoriat

  • vastuullisuus
  • digitalisaatio
  • elintarviketeollisuus
  • fresh servant

Fresh Servant Oy on vuonna 1995 perustettu hedelmiin ja vihanneksiin erikoistunut yritys. Tunnetuimmat brändimme ovat Hetki-salaatit ja SalaattiMestari-salaattibaari. Vuonna 2018 liikevaihtomme oli 62,7 M€. Toimipisteet meillä on Edsevössä, Mustasaaressa ja Lapualla. Yrityksessä työskentelee tänä päivänä yli 400 henkilöä. Lisätietoja www.fresh.fi

Yhteyshenkilöt

Sami Haapasalmi

Lehdistön yhteyshenkilö Toimitusjohtaja 044 781 2430

Arja Sarre

Lehdistön yhteyshenkilö Markkinointijohtaja Fresh Servant brändit 040 630 9911

Elina Välisaari

Lehdistön yhteyshenkilö Tuoteryhmäpäällikkö Hetki-valmisruoka +358 40 832 2866