Tiedote -

Ilmanpuhdistaja helpottaa siitepölyallergikon elämää

Kevät tuo tullessaan siitepölyn aiheuttamat ongelmat, kuten silmien kutinan ja tukkoisen nenän. Yhä useampi hankkii ilmanpuhdistimen helpottamaan siitepölykauden tukkoista oloa. Ilmanpuhdistimen valinnassa kannattaa kiinnittää huomiota viiteen eri tekijään.

Ilmanpuhdistimet ovat olleet Gigantissa myynnissä jo monta vuotta, mutta viimeisen kahden vuoden aikana niiden kysynnässä on tapahtunut selkeä muutos.

– Viime vuonna myimme ilmanpuhdistimia 50 % enemmän kuin vuonna 2013. Vaikka laitteiden kysynnässä on piikki aina keväisin siitepölykausina ja katujen pöllytessä, niitä ostetaan nykyään entistä tasaisemmin ympäri vuoden kuin ennen. Puhdasta ja terveellistä sisäilmaa arvostetaan yhä enemmän, kertoo Gigantin tuotepäällikkö Antti Pakarinen.

Ilmanpuhdistin tekee sisäilmasta laadukkaampaa poistaen siitä ilman epäpuhtauksia, kuten siitepölyä.

– Suurin osa ilmanpuhdistimista ostetaankin meiltä pääosin allergiaoireita helpottamaan, jatkaa Pakarinen.

Siitepölyn lisäksi sisäilmaa saattaa heikentää lemmikkieläinten hilse ja irtoavat karvat sekä tupakointi. Myös remontista saattaa tulla epäpuhtauksia sisäilmaan. Heikko sisäilma saattaa vaivata myös vanhemmissa taloissa asuvia, sillä vanhoissa taloissa on usein huono ilmanvaihto ja paljon pölyä.

– Muutamissa ilmanpuhdistajissa on aktiivihiilisuodatin, joka poistaa myös hajuja. Kaasujen poisto tekee sisäilmasta miellyttävämpää esimerkiksi lemmikkieläinkodeissa. Ennen ilmanpuhdistimia ostettiin myös koteihin, joissa tupakoitiin sisällä, mutta tähän tarkoitukseen laitetta enää harvoin kysellään.

Vinkkejä ilmanpuhdistimen valintaan

Gigantissa on myynnissä viisi erilaista ilmanpuhdistinmerkkiä, ja kaikkien niiden laitteet ovat yksinkertaisia ottaa käyttöön. Käytännössä asennus onnistuu laittamalla töpseli seinään. Laitteiden hintahaarukka on noin alle 200 eurosta aina reiluun 600 euroon asti.

– Valinnassa kannattaa ottaa huomioon, minkä kokoiseen tilaan ilmapuhdistinta ollaan hankkimassa, jotta sen tehot riittävät. Useimmilla merkeillä on kaksi eri tehoista mallia erikokoisiin tiloihin.

– Lisäksi kanttaa pohtia, käyttääkö laitetta esimerkiksi yön yli makuuhuoneessa. Kaikista uusimman laitteemme, AirFree-ilmanpuhdistimen etuna on se, että se puhdistaa ilmaa tehokkaasti ja on käytännössä miltei äänetön. Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus on ainoastaan Electroluxin Oxygen -laitteessa ja se usein onkin turvallisin ja suositeltavin valinta allergiaoireista kärsivälle kuluttajalle.

Ilmanpuhdistimet toimivat eri tekniikoilla. AirFree-ilmanpuhdistin imee ilmaa sisään keraamiseen 200 asteiseen ytimeen, jossa mikro-organismit kuolevat tehokkaasti. Tämän jälkeen jäähtynyt, puhdistettu ilma palautuu huoneilmaan. Laitetta ei tarvitse puhdistaa eikä muuten huoltaa, kuten vaihtaa suodattimia.

– Wilfan ja Electroluxin malleissa ilmavirta menee sen sijaan suodattimen läpi, jonne ilman epäpuhtaudet jäävät. Suodatin pitää vaihtaa, mutta laite ilmoittaa siitä automaattisesti. Kotimaisessa Elixairissa on sähköinen suodatin, joka puhdistaa ilman tehokkaasti. Beurerissa sen sijaan ilman epäpuhtaudet jäävät ilmanpuhdistimen vesisäiliöön, ja siksi säilön vesi tulee ajoittain vaihtaa.

Beurer-ilmanpuhdistimen etuna on, että ilman puhdistamisen lisäksi se kostuttaa ilmaa.

– Tämä on epäpuhtaan ilman lisäksi kuivasta ilmasta kärsivälle hyvä laite. Ilmankostuttajat auttavat iho- ja hengitysoireisiin ja kosteammasta sisäilmasta hyötyvät myös kodin kasvit ja huonekalut.

Ota nämä huomioon ilmanpuhdistinta hankkiessasi:

  • Minkä kokoiseen tilaan olet hankkimassa ilmanpuhdistimen?
    Valitse tilan kokoon sopiva puhdistin. Ilmanpuhdistinmerkeillä on yleensä eri tehoisia malleja. Esim. Electroluxilla on yksi malli jopa 70 m2 huoneisiin ja toinen malli alle 32 m2 huoneisiin.
  • Etsitkö apua erityisesti allergiaoireisiin?
    Electrolux Oxygen ilmanpuhdistin EAP300:lla on Allergia- ja Astmaliiton Allergiatunnus.
  • Arvostatko hiljaisuutta?
    AirFree lähes äänetön ilmanpuhdistin ja soveltuu siten käytettäväksi myös yöaikaan esimerkiksi makuuhuoneessa.
  • Suositko suomalaista?
    Elixair on suomalainen laitevalmistaja, joka puhdistaa ilman tehokkaasti sähkösuodattimella.
  • Haluatko ilman puhdistuksen lisäksi ilmaan kosteutta?
    Beurer-ilmanpuhdistin sekä puhdistaa että kostuttaa ilmaa.

Linkit

Aiheet

  • Kotielektroniikka

Kategoriat

  • gigantti
  • kodinelektroniikka

Gigantti Oy on Suomen suurin kodinelektroniikan jälleenmyyjä.

Gigantilla on 39 myymälää ympäri Suomea aina Tammisaaresta Rovaniemelle. Yrityksemme palveluksessa työskentelee liki 1 000 henkilöä myymälöissä, yritysmyynnissä, verkkokaupassa sekä asiakaspalvelussa.

Tavoitteemme on tarjota asiakkaillemme edullisimmat hinnat ja asiantuntevaa palvelua kautta maan. Gigantti on osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkajätin, Dixons Carphone plc:n, omistukseen. 

Yhteyshenkilöt

Median haastattelu- ja kuvapyynnöt

Lehdistön yhteyshenkilö Rita Pasanen Gigantin viestintä 040 826 4664