Tiedote -

Älykäs pyykinpesukone ohjaa pesua

Gorenje on kehittänyt uuden sukupolven älykkäät pyykinpesukoneet ja kuivausrummut, jotka helpottavat, tehostavat ja nopeuttavat pyykkikasan vajoamista korissa. Monet älykkäät ominaisuudet auttavat sinua valitsemaan pyykille parhaiten sopivan ja tehokkaimman pesun.

Työvaatteet, urheiluvaatteet, liinavaatteet ja käsipyyhkeet voivat nopeasti kasautua keoksi pyykkikorissa yhden aivan tavallisen viikon aikana tavallisessa suomalaisessa perheessä. Kaksilapsisissa perheissä pyykkiä pestään keskimäärin viidestä kuuteen kertaa viikossa, jolloin vuoden aikana pesukonetta käytetään 312 kertaa! Pyykinpesu on useimpien mielestä aikaa vievä ja tylsä välttämättömyys.

Gorenje on antanut pyykinpesukoneiden ja kuivausrumpujen uudelle sukupolvelle nimeksi Gorenje HomeMAID. Valikoiman älykkäät koneet ovat käteviä apulaisia kodin hoidossa, sillä ne lisäävät pyykinpesun helppoutta, auttavat käsittelemään vaatteita juuri oikein ja puhdistavat tehokkaasti. Kaikkea on ajateltu ohjelman valinnasta alkaen. Pyykille parhaiten soveltuvan ohjelman valitseminen ei enää ole mitään tiedettä, ja teknologia huolehtii siitä, että valkoinen pysyy valkoisena ja vaatteet kuivuvat hellävaraisesti, jolloin ne voi silittää tai asettaa suoraan kaappiin. Kaikki tämä vaatii hyvin vähän energiaa.

SensoCARE – räätälöity pesu

Gorenjen HomeMAID-pesukoneissa on SensoCARE, jota käyttämällä voit ohjata pesua neljällä asetuksella: NormalCARE, EcoCARE, TimeCARE tai AllergyCARE. Pyykki käsitellään optimaalisesti ja pesu mukautetaan tarpeeseen. Älykkäässä SensorIQ-teknologiassa on käytössä useita integroituja antureita, jotka valvovat jatkuvasti pesua ja energian, veden ja ajan tarkoituksenmukaista käyttöä sekä ohjelman automaattista mukauttamista pyykin painoon ja vaatteiden tyyppiin.

Täydellisessä pesussa lämpötila, vesi, aika, pyörimisrytmi ja pesuaine yhdistyvät juuri oikealla tavalla. Gorenjen tuotekehittäjä on kerännyt vuosien pesukokemuksen UltraWhite-ohjelman kehittämiseksi siten, että valkoinen pyykki pysyy valkoisena myös alhaisissa lämpötiloissa.

Gorenjen HomeMAID-pesukoneissa on lisäksi ergonominen luukku, joka avautuu kevyellä sormenpainalluksella. Aukko on erikoisleveä, mikä helpottaa koneen täyttämistä. Säätöjen asettaminen ja oikean pesuohjelman valitseminen on helppoa selkeässä näytössä.

Myös muotoilu on tärkeällä sijalla. Valikoiman pesukoneille on myönnetty Red Dot Design -tunnustus.

Kuivat ja pehmeät vaatteet – kelpaavat suoraan kaappiin

Hyvään pesutulokseen kuuluu myös tehokas ja hellävarainen kuivaus. Gorenjen uudessa HomeMAID-kuivausrumpujen valikoimassa on käytössä IonTech-teknologia, joka kuivaa tehokkaasti ja tasoittaa lisäksi kuidut ja vähentää staattista sähköä. Vaatteista myös poistuvat kaikki epämiellyttävät hajut, kuten tupakansavu ja ruoanhajut, minkä ansiosta vaatteet tuoksuvat raikkailta.

Gorenjen kaikissa kuivausrummuissa on käytössä SensoCARE-teknologia. Voit valita normaalin NormalCARE-ohjelman tai ottaa käyttöön mukautetun lämpötila-asetuksen valitsemalla GentleCARE-asetuksen erityisen herkälle pyykille. SensoCARE-teknologia mukauttaa automaattisesti kuivauksen valitun pesuohjelman, pyykin tyypin ja halutun kuivuusasteen perusteella. Voit valita heti alussa, haluatko pyykin olevan silityskuiva, kuiva, kaappikuiva tai erittäin kuiva.

Gorenjen uuden kuivausrumpuvalikoiman rummut ovat markkinoiden suurimpia. Niihin mahtuu jopa 9 kg pyykkiä tehon siitä heikentymättä. Rummut kuivavat tehokkaasti lakanat, pussilakanat ja muut suuret tekstiilit. Kuivausrummussa on erikseen ohjelma pientä pyykkimäärää varten.

SensoCARE-pyykinpesukoneita valmistetaan kolmella eri tuotantolinjalla – Essential, Advanced ja Superior –, jotka poikkeavat toisistaan pyörimisnopeuden (1 200–16 00o kierr./min), kapasiteetin (6–9 kg) ja energialuokituksen (A-20%–A-50%) suhteen.

Gorenjen HomeMAID-kuivausrummuista, joissa on käytössä IonTech-teknologia, on saatavilla viisi eri mallia sekä venttiilillä että kondenssimekanismilla varustettuna energialuokituksella A-40%.

Aiheet

  • Design

Kategoriat

  • gorenje
  • design

Gorenjen perustehtävä on korkealaatuisten, ihmiselle ja ympäristölle ystävällisten kodinkoneiden valmistus ja markkinointi.